Eletään tulevaisuudessa, jossa ihminen on eliminoinut kaiken luonnon ja sen eläimistön. Pasi (Miro Lopperi) suunnittelee keinotekoisia robottilemmikkeitä, mutta kun hänen eteensä osuu maailman viimeinen elävä orava, kaikki muuttuu. Pasi päättää auttaa huiskahäntää, mutta hyvinvoinnin sääntökirjaa tarkasti tulkitseva viranomainen Emilia (Mimosa Willamo) on asiasta eri mieltä – aina siihen asti, kunnes todelliset, uudessa maailmassa kielletyt tunteet astuvat peliin.

Kiireettä uraansa rakentavan Markus Lehmusruusun ainoa aiempi pitkä elokuva on Risto Räppääjä ja pullistelija vuodelta 2019, mutta hän on hionut taitojaan tv-sarjojen parissa. Nyt ensi-iltansa saava Orava on Suomen olosuhteissa harvinaisempaa tuotantoa: tulevaisuuteen sijoittuva tieteiselokuva (vuonna 2024 nähtiin Arto Halosen hieno Jälkeemme vedenpaisumus). Fiksulla suunnittelulla ja tarkalla toteutuksella elokuvasta on saatu tehtyä varsin valloittava teos ilman mittavaa budjettia. Sympaattisen Oravan sanoma on simppeli mutta täyttä totta: ihminen ja elävä luonto kuuluvat yhteen.

Oravan maailma on kliininen ja vieraannuttava, mutta huippukuvaaja Max Smedsin taltioimana aito ja uskottava kokonaisuus, jonka kruunaa Freya Ardenin musiikki. Kovan urakan on tehnyt myös unkarilainen eläintenkouluttaja Árpád Halász, joka koulutti päärooliin neljä kurrea. Niistä yksi, Alvin, kiintyi välittömästi Miro Lopperiin ja saikin täten eniten aikaa kameran edessä.

Monipuolisia tv-töitä tehnyt ja viimeksi hienossa Isänpäivä-elokuvassa (2026) nähty Miro Lopperi tekee hyvää työtä. Kotimaan näyttelijäkärkeen noussut Mimosa Willamo taas ei tuntuisi osaavan huonoa suoritusta tehdäkään. Sivurooleissa nähdään tuttuja kasvoja, kuten Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Heikkilä, Eero Ritala ja Pirjo Lonka.

Orava on kaikessa yksinkertaisuudessaan mukava ja opettavainen elokuva. Me kaikki tarvitsemme kumppanin.