On vuosi 1944 ja maailmalla riehuu sota. Äitinsä kuolemaa sureva 13-vuotias Mahito (Soma Santoki) muuttaa isänsä uuden aviolitton myötä Tokiosta kauaksi maaseudulle. Siellä poika tutustuu tilan ympärillä lentelevään, puheliaaseen haikaraan (Masaki Suda), joka vihjaa pojalle, että hänen äitinsä olisi yhä elossa. Vanhan ja vaarallisen tornin kautta Mahito astuu uuteen, mystiseen maailmaan, mistä löytyy vastauksia moniin kysymyksiin.

Jo vuosia eläköitymisellä uhkaillut, vuonna 2003 elokuvastaan Henkien kätkemä parhaan animaatioelokuvan Oscarilla palkittu Hayao Miyazaki palaa 10 vuoden tauon jälkeen ohjaajaksi, joka saa taatusti yhden rakastetuimman animaattorin fanit jälleen liikkeelle. Ja sitä tuttua ja aitoa Miyazakia onkin elokuvassa Poika ja haikara tarjolla.

Valloittava fantasia, ihanat pastellisävyt, henkevyyttä tulviva käsikirjoitus sekä kaunis musiikki (Joe Hisaishi) ovat kaikki Studio Ghiblin tavaramerkkejä. Vuosikausia valmisteltu ja animaation perinteitä kunnioittaen käsin piirretty Poika ja haikara on kaikin puolin komea, koskettava ja mielikuvituksellinen matka, joka kaikessa vanhanaikaisuudessaan tuntuu silti raikkaan uudelta modernien digipiirrettyjen keskellä. Kuten mestarin elokuvat usein, myös Poika ja haikara käsittelee lapsuuden traumoja, surua ja selviytymistä, mutta myös mielikuvituksen ja myyttien voimaa. Vaikka tarina on Miyazakin omaa käsialaa, se kietoutuu kauniisti hänen lapsuuden suosikkinsa,  Genzaburo Yoshinon 1937 julkaiseman romaanin, How Do You Live? (alkup. Kimi-tachi wa Dō Ikiru ka) ympärille.

Ääninäyttelijät tekevät luonnollisestikin hyvää työtä ja siitä vielä plussaa, ettei elokuvaa ole turhaan dubattu suomeksi.

Oman alansa aatelisen, animaattori Hayao Miyazakin kynä ei ole tylstynyt. Poika ja haikara tarjoaa parituntisen valloittavaa fantasiaa, vaikka ei genren ystäville sen suurempia yllätyksiä tarjoakaan. Sitä saadaan mitä on tilattu.