Alkuperäinen nimi: 
Drôles de petites bêtes
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2017
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
88
Taikapuutarhan pikkuötökät
Jussi U. Pellonpää, Pe, 14/12/2018 - 06:53

Elokuva

Mehiläisten kuningatar Margareta (äänenä Saara Lehtonen) johtaa valtakuntaansa hyväntahtoisesti, ja pitää kaikki Taikapuutarhan muutkin hyönteiset onnellisina työn touhussa yhteisen hyvän eduksi. Samaan aikaan kun kiertelevä taikuri ja viihdyttäjä sirkka Apollo (Joonathan Kettunen) hakee puutarhasta suojaa myrskyltä, Margaretan serkku, katala Ansa Ampiainen (Heljä Heikkinen) suunnittelee tuholaisystäviensä kanssa vallankaappausta. Jää Apollon ja muutaman muun ötökän tehtäväksi pelastaa kadonnut kunigatar ja koko ihmeellinen valtakunta.

Suositun ranskalaisen kirjailijan Antoon Kringsin ja tv:n animaatiosarjoissa meriittejä hankkineen Amaud Bouronin kimppaohjaama Taikapuutarhan pikkuötökät pohjaa Kringsin luomiin tarinoihin.

Elokuvana kivan värikäs ja hilpeän hassu söpöhömppä on täsmäohajttu sille samalle pikkuväelle, jotka liimautuvat telkkarista tulevien, kuin liukuhihnalta sarjatuotettujen animaatoiden äärelle. Sormea heristelevän alleviivaavien opetusten lomassa vaatimattoman animaation komiikka on lähinnä yksinkertaisesti hahmoteltujen hyönteisten kompastelua ja koheltavia ketjureaktioita, joiden toimiminen maksavalle yleisölle päättyy siihen, kun katsojan ikä alkaa viitosella. Taikapuutarhan pikkuötököille on kaikesta sulkkuisuudestan huolimatta lätkäisty ikäraja K-7, joka selittynee muutamien vaapsiaisten ja pörriäisten pelottavammalla ulkomuodolla.

Tarina itsessään on sen sadoista saduista lainattua, kuningatar Margareta on kiltti, mutta yksinäinen hallitsija, Apollo kuriton, mutta tarpeen vaatiessa ryhdikäs sankari ja mustiin pukeutuva Ansa tarinan suurin pahis. Tokihan näille kaikin puolin vaarattomille ja kiltisti kaavoja seuraaville ”piirretyille” on olemassa oma fooruminsa ja paikkansa, mutta elokuvateatteri se ei välttämättä ole. Elokuvan nimekkäin tekijä on ehdottomasti säveltäjä Bruno Coulais, jonka Edith Piafin La Vie en rosea melkein joka käänteessä lainaileva score edustaa elämyksen parasta antia.

Siiri Turusen kääntämä ja Joonas Lähteenmäen ohjaama suomenkielinen dubbaus on sekin tehty ilman sen suurempia ambitioita. Joonathan kettunen on Apollo, Saara Lehtonen Margareta ja Heljä Heikkinen Ansa. Mukana pörisevät myös alan konkarit Petri Hanttu (Taavi Täi), Sasu Moilanen (kenraali Herhi), Petrus Kähkönen (Varjoviitta) Antti LJ Pääkkönen (Viki) sekä Tuomo Uusitalo (vartija 2).

Yhteenveto

Niin paljoa ei Taikapuutarhan pikkuötökät pistä tai puraise, että Raidia tai muitakaan hyonteisten torjuntaan tarkoitettuja aineita tarvitsisi teatteriin mukana raahata, mutta jos katsoja on jo ehtinyt aloittaa koulutiensä, aika voi käydä lyhyestä kestosta huolimatta pitkäksi.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016