Valkohammas
Jussi U. Pellonpää, To, 25/10/2018 - 20:27

Elokuva

1800-luvun lopulla Yukonin erämaan kovilla ehdoilla kasvanut sudenpentu Valkohammas päätyy luonnon kanssa harmoniassa elävien ystävällisten intiaanien ja heidän päällikkönsä Harmaan Majavan (Eddie Spears), vetokoirien johtajaksi ja oppii luottamaan ihmiseen. Vahva ja älykäs nelijalkainen saa kuitenkin pian todistaa, että pahimmat pedot kulkevat kahdella jalalla, sillä ihminen on ihmiselle susi, kun umpikiero ja sadistinen Kauno-Smith (Paul Giamatti) hankkii sen väärin keinoin koiratappelujen tähdeksi.
Pahimmalla mahdollisella hetkellä areenan ovesta astuu kuitenkin sheriffi Weeden Scott (Nick Offerman), joka ottaa Valkohampaan suojiinsa ja opettaa sen jälleen ymmärtämään, että ihmisen ja eläimen välillä voi olla niin luottamus kuin rakkauttakin.

Jack Londonin vuonna 1906 julkaistu klassikko Valkohammas on yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia, myydyimpiä ja samalla myös versioiduimpia seikkailuromaaneja. Kymmeniä ja taas kymmeniä elokuva-, animaatio- ja tv-sovituksia saanut tarina sudenpennusta ja sen kolmesta isännästä.

Vuonna 2013 elokuvallaan Mr. Hublot Oscarin parhaasta lyhytanimaatiosta voittaneen Alexandre Espigaresin tulkinta tarinasta on äärimmäisen kaukana Disneyn sulkuista ja hassuista piirretyistä. Sen kulmikkaat, jotenkin kuin puusta veistetyt ihmishahmot ovat pelottavan groteskeja, eläimet aidon uhkaavia ja kokonaisuus värien, valojen ja varjojen leikkiä paikoin psykedeelisellä otteella. Teknisesti Valkohammas on komean näköinen epookki, luonnon jylhyyttä upeasti korostava seikkailu, jossa peinillä yksityiskohdilla on kokonaisuuteen suurempi merkitys.

Missään tapauksessa runsaasti väkivaltaa ja eläimiin kohdistuvaa julmuutta sisältävä faabeli ei mahdu sille lätkäistyyn ikärajaan (K-7), sillä sen kohtaukset ovat herkemmille aikuisillekin voimakkaasti vaikuttavia, vaikka kyseessä siis onkin koko perheen elokuvaksi mainostettu animaatioelokuva. Vahva ja aina ajankohtainen tarina on kuitenkin suositeltavaa oppimateriaalia kaiken ikäisille, tosin yllämainitut seikat mielessä pitäen.

Originaalissa kuullaan ääninä mm. Nick Offermania, Rashida Jonesia, Eddie Spearsia sekä kaiken tilan varastavaa, aina loistavaa Paul Giamattia. Pekka Lehtosaaren ohjaamasta suomidubista löytyy runsaasti äijäenergiaa, sillä ääninä kuullaan Antti Reiniä (sheriffi Weeden Scott), Jukka Voutilaista (Kauno-Smith), Jukka-Pekka Paloa (Harmaa majava) ja Jussi Lampea (Jim Hall). Jonna Järnefelt antaa äänensä Weedenin mukavalle vaimolle Maggielle ja Nita Lohi on Harmaan Majavan tytär Vichi.

Yhteenveto

Klassikoiden uudelleen versioinnissa ei koskaan ole mitään pahaa, jos tekijällä on tarpeeksi omaperäisiä visioita kertoa tarina uudelleen.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016