Alkuperäinen nimi: 
Äidin toive
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
85
Äidin toive
Jussi U. Pellonpää, To, 15/10/2015 - 00:00

Elokuva

Miesten vuoro -dokumentillaan (2010) menestystä kerännyt ohjaaja-käsikirjoittaja Joonas Berghäll antaa nyt puheenvuoron äideille.

Kymmenen tarinaa, kymmenen kertomusta ja kymmenen kohtaloa, joita kaikki yhdistää äiti, tuo elämän jatkumisen mahdollistaja. Jotkut kohtaloista ovat voitokkaita, jopa sankarillisia, kun toiset taas äärimmäisen traagisia ja koskettavia. Äitiyttä lähestytään monelta suunnalta, mutta kulttuurisista tai uskonnollisista eroavaissuuksista huolimatta kaikkia äitejä ympäri maailman yhdistää yksi ja sama asia, pyyteetön rakkaus lastaan kohtaan. Teknisesti Äidin toive on tasapainoinen ja harkittu kokonaisuus jonka onnistuneen lopputuloksen takana ovat niin leikkaaja Timo Peltola kuin kuusihenkinen, kansainvälinen ryhmä taitavia kuvaajia (Heikki Färm, Tuomo Hutri, Jani Kumpualainen, Henrik Ipsen, Jorge Quintela ja Stéphanie Weber Biron) sekä säveltäjä Joonas Söderman Bohlin.

Itse prologissa oman lapsuudenmuistonsa äidistään Raijasta jakava Berghäll tuo kameran eteen tarinaansa kertomaan ihmisiä eri puolilta maailmaa. Yhdysvaltalainen Karen tekee menestyksekkään avaruusmatkan, kun taas samaa maata edustava Terri on jo yli vuosikymmenen yrittänyt saada syyttömänä kuolemaan tuomitun poikansa ulos vankilasta. Meksikossa yksinhuoltaja Nallely esiintyy strippiluolassa saadakseen rahaa pienen poikansa elättämiseen, kun taas Kanadassa monia keskenmenoja läpikäynyt Lilitha saa lopulta kokea syntymän ihmeen. Nepalissa rankoissa olosuhteissa paljon väkivaltaa kokenut Sushita tekee kaikkensa lastensa eteen, kun taas Englannissa Rachel ei tunnu millään pääsevän yli auto-onnettomuudessa kuolleen poikansa kohtalosta syyttäen kaikesta itseään. Portugalissa Carla ei haluaisi jo aikuisen tyttärensä itsenäsityvän, vaan pysyvän äitinsä luona ainiaan, ja Tampereella rumasti hyväksikäytetty Riikka kertoo kuinka äidin väsymätön ponnistelu auttoi hänet yli hirveiden toipumisaikojen.

Yhteenveto
Äidin toive on universaali puheenvuoro suruista, peloista ja syyllisyydestä, mutta myös iloista, onnesta ja ennen kaikkea selviytymisestä. Samalla se on kaunis, herkkä ja koskettava kunnianosoitus kaikille äideille, joita ilman ei olisi mitään.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016