Alkuperäinen nimi: 
Ainoat ja oikeat
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
116
Ainoat oikeat
Jussi U. Pellonpää, To, 26/12/2013 - 00:00

Elokuva
Fysioterapeutti Hannalla (Anna-Maija Tuokko) sutii muuten mukavasti, mutta sitä ainoaa oikeaa ei meinaa millään löytyä, vaikka tämän bestikset, rääväsuiset Elli (Inka Kallén) ja Paula (Jenni Kokander), yrittävät tätä naittaa, sanan varsinaisessa merkityksessä, jokaisen vastaantulevan kaksilahkeisen kanssa. Hannan sydämen vie kuitenkin Markus (Ilkka Villi), joka juuri kriittisellä hetkellä katoaa kuin maan nielemänä. Hannan epätoivoisen etsinnän keskeyttää lopulta työkeikka onnettomuudessa loukkaantuneen pääministeri Ismo Majurin (Antti Reini) henkilökohtaiseksi terapeutiksi. Kun valtakunnan ykkösmies osoittautuu surumielisyydessään mitä herkimmäksi mieheksi, Hannan tutkaan ilmestyy uusi kohde. Kaikki näyttää hetken hyvältä, mutta Hannan matka kansakunnan kaapin päälle mutkistuu, kun Markus ilmestyykin takaisin kuvioihin.

Saara Cantellin ohjaama Ainoat oikeat ei ole kovinkaan romanttinen eikä varsinkaan hauska, vaikka sitä sellaisena kovin markkinoidaan. Outi Keskevaarin käsikirjoitus on dialogiltaan paitsi kankea, myös tympeän epäkorrekti varsinkin naiskolmikon keskenään viljelemissä, keinotekoisesti rankistelevissa panokeskusteluissa. Lapsellisen alatyylinen läppä alkaa puuduttaa pahasti jo ennen ensimmäisen näytöksen loppua, eikä leffa muutenkaan lähde missään vaiheessa kunnolla liikkeelle.

Pahin ongelma on siinä, että katsoja, joka tietää sen mitä Hanna ei, on koko ajan vartin edellä elokuvantekijöitä, toivoen näiden sivuuttavan turhat höpötykset ja siirtyvän itse asiaan. Finaalia lähestyttäessä köykäisen komiikan korvaava draamanpuoli alkaa löytää ominaisemman muotonsa, mutta kun finaalikin venytetään aivan liian pitkäksi, lopputuloksena on monesti nähtyjä kommeltenteita ja sydänsuruja kierrättävä kertakäyttökomedia.

Ensimmäisessä pääroolissaan esiintyvä Anna-Maija Tuokko ei varsinaisesti vakuuta vaan sortuu ylinäyttelemiseen varsinkin vakavammissa jaksoissa, mutta Antti Reinin karisma riittää onneksi pitämään mielenkiinnon yllä, vaikkei juvenaali juonikuvio sitä koko aikaa ansaitsisikaan. Ilkka Villi vetää korskean komistuksen roolinsa rutiinilla. Jenni Kokanderin ja Inka Kallénin rankkasuut Elli ja Paula ovat kuin halpahintainen vastike äijäleffojen seksistisille sovinisteille ja Sampo Sarkola vallan väärässä roolissa ministerin hompahtavana assarina Andersina. Sivurooleissa piipahtavat mm. Mari Rantasila ministerin siskona, Ville Myllyrinne Paulaa piirittävänä Timona ja Salkkareista muistettava Aarni Kivinen karmealla turunmurteella länkyttävänä rokkari-Jussina.

Yhteenveto
Kovasti yrittävä, mutta ikävän valmiiksipureskelluksi jäävä romanttinen komedia ei tuo genreen mitään uutta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016