Alkuperäinen nimi: 
Alias 1. season
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2003
Valmistusmaa: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
865
Alias 1. tuotantokausi
Jarmo Hänninen, Ma, 07/02/2005 - 00:00

Elokuva

Alias-televisiosarja aloitti lähes välittömän voittokulkunsa vuonna 2001, kun sen pilotti esitettiin televiossa. Felicity-sarjan puuhanikkarina tunnettu monitoimimies J.J. Abrams oli aivot Aliaksen takana. Sittemmin sarja on saavuttanut suurta suosiota ja tehnyt pääosanesittäjä Jennifer Garnerista maailmanluokan tähden.

Perusjuoni sarjassa on, sen enempää katselunautintoa pilaamatta (koska asia kerrotaan jokaisen jakson alussa), että Sydney Bristow (Jennifer Garner) työskentelee SD-6 -nimiselle järjestölle. Sydneylle kuitenkin selviää, että järjestö, jonka hän on kuvitellut puolustavan maailmanrauhaa ja taistelevan terrorismia vastaan, onkin aivan päinvastaisia tempauksia toteuttava organisaatio. Suurin osa SD-6:n työntekijöistä kuvittelee työskentelevänsä CIA:n salaiselle osastolle. Sydney paljastaa oman osuutensa CIA:lle, joka värvää tämän kaksoisagentiksi. Hänen yhteyshenkilökseen määrätään agentti Vaughn (Michael Vartan). Bristowille paljastuu myös, että CIA:lla on SD-6 organisaatioon soluttautuneena myös toinen kaksoisagentti, mies jota Sydney tuskin tuntee, hänen isänsä Jack Bristow (Victor Garber). Yhdessä perhe-Bristow ja Vaughn CIA:n tukemana yrittävät kaataa Arvin Sloanen (Ron Rifkin) johtamaa järjestöä, joka on myös vastuussa Sydneyn sulhasen murhasta. Kaiken tämän takana saattaa kuitenkin olla yli 500-vuotta sitten elänyt eurooppalainen taiteilija, tiedemies ja mystikko - Milo Rambaldi. Miten kaikki on mahdollista?

Kyse ei ole kovin monimutkaisesta juonikuviosta, kunhan on katsonut pilottijakson läpi. Sarjassa on mukana myös äärimmäisen kiinnostavia sivuhenkilöitä, kuten SD-6:n tekniikkanero Marshall (Kevin Weisman). Sydneyn taisteluparina lähestulkoon jokaisessa jaksossa toimii agentti Marcus Dixon (Carl Lumbly), jolla ei ole hajuakaan SD-6 -järjestön pahoista toimista. Nopeaa tempoa hidastamaan käytetään Sydneyn kämppistä Francieta (Merrin Dungey), jolla on ongelmia aina poikaystävistä oikeanlaisten kenkien valintaan. Jos tämä ei ole vielä tarpeeksi, niin mukaan on tungettu vielä uskomattoman ärsyttävää journalistiystävä Will Tippiniä esittävä Bradley Cooper. Tippin tutkii siinä sivussa Sydneyn sulhasen kuolemaan liittyviä outoja tapahtumia.

Jennifer Garnerin esittämä Sydney Bristow elää eräänlaista kolmoiselämää. Hänellä on oma roolinsa SD-6:ssa, ystäviensä parissa ja CIA:n leivissä. Kyse on periaatteessa myös kolmen roolin näyttelemisestä. Agentti Michael Vaughn on Sydneyn kämppiksen, Francien, ohella yksi sarjan lapsellisimmista hahmoista. Vaugh on kateellinen Sydneystä jokaiselle, josta hän puhuu ja raportoi. Francie taasen jaksaa valittaa joka ikisestä asiasta elämässään ja kyselee sitten vasta muiden vointia.

Alias on saanut osakseen ison kasan loistavia cameo-rooleja. Brittinäyttelijä John Hannah (tuttu muun muassa televisiosarjasta Rebus ja elokuvasta Muumio) vierailee jaksoissa (#6) The Reckoning ja (#7) Color-Blind. Hannahin rooli on yksi kauden häkellyttävimmistä suorituksista. Myös ohjaaja Quentin Tarantino tekee upean suorituksen salaperäiselle The Man -hahmolle töitä tekevänä McKennas Colena. Tarantinon visiitti kestää The Box -episodin verran, joka on jaettu kahteen osaan. Edellä mainitut cameo-jaksot ovat parasta Aliasta ensimmäisellä tuotantokaudella. Pienenä kuriositeettina mainittakoot, että superhakkeri Kevin Mitnick tekee pikkuroolin jaksossa (#5) Doppelgänger.

Oikeastaan ensimmäisen tuotantokauden jaksoista pettymyksen tuottaa ainoastaan finaali. Tosin toinen tuotantokausi alkaa melkoisella vauhdilla kolmosen tapaan, joten pelkoa tulevasta ei ole. Alias on loistava televisiosarja, joka toi, ja tuo toki edelleen, vaihtelua loputtomalta vaikuttavan tosi-tv -genren täyttämään ohjelmatarjontaan. Juonenkäänteet eivät ole ennalta-arvattavissa ja käsikirjoittajat sekä ohjaajat keksivät jatkuvasti uusia tapoja hätkähdyttää katsojaa. Toivottavasti ideaa ei kuluteta aivan loppuun ja sitten aleta kierrättää vanhoja niksejä. Aliasta katsoo jo sen kaunottaren, Jennifer Garnerin vuoksi. Mikä puku ja mikä peruukki hänellä onkaan seuraavassa jaksossa?

Alla jaksolista jaoiteltuna levyittäin. Sisältää levyn, jakson numeron ja nimen, keston sekä ohjaajan nimen.

Levy1
1. (pilot) Truth to be Told (1:03:39) - ohj. J.J. Abrams
2. So It Begins (43:42) - ohj. Ken Olin
3. Parity (40:26) - ohj. Mikael Salomon
Levy2
4. A Broken Heart (42:18) - ohj. Harry Winer
5. Doppelgänger (43:03) - ohj. Ken Olin
6. Reckoning (42:55) - ohj. Daniel Attias
7. Color-Blind (42:17) - ohj. Jack Bender
Levy3
8. Time Will Tell (42:57) - ohj. Perry Lang
9. Mea Culpa (43:18) - ohj. Ken Olin
10. Spirit (42:42) - ohj. Jack Bender
11. The Confession (42:51) -ohj. Harry Winer
Levy4
12. The Box (43:14) ohj. Jack Bender
13. The Box (43:30) ohj. Jack Bender
14. The Coup (43:12) ohj. Tom Wright
15. Page 47 (43:16) ohj. Ken Olin
Levy5
16. The Prophecy (:) ohj. David Gugenheim
17. Q&A (42:58) ohj. Ken Olin
18. Masquerade (43:18) ohj. Craig Zisk
19. Snowman (42:57) ohj. Barnet Kellman
Levy6
20. The Solution (42:27) ohj. Daniel Attias
21. Redezvous (43:19) ohj. Ken Olin
22. Almost Thirty Years (43:13) ohj. J.J. Abrams

Kuva

Onneksi vuosituhannen vaihteen jälkeen tv-sarjat on kuvattu lähes järjestään laajakuvaformaatilla, joten enää ei tarvitse kärsiä ei-anamorfisesta 4:3 -kuvasta. Aliaksen DVD-julkaisua on siunattu, joka on verrattavissa lähinnä 24:n DVD-julkaisuihin. Kuva on terävä, mutta pienenä miinuksena täytyy mainita se, että liikesumeutta voidaan havaita kaikkein kiivaimmissa taistelukohtauksissa. Kuva esitetään anamorfisessa muodossa, 1.78:1-suhteella.

Ääni

Dolby Digital 5.1 -ääniraita on keskitasoa, eli jälleen kerran se ajaa oman asiansa. Kanavamiksaus suosii, hieman yllättäen, kaikkia kanavia lähestulkoon tasapuolisesti. Kiivaan toiminnan ja dialogin keskellä tuntuu siltä, kuin olisi kaiken tohinan keskellä.

J.J. Abrams on alkuintron lisäksi toteuttanut myös Alias-sarjan teemamusiikin.

Lisämateriaali

DVD-julkaisu sisältää ensimmäisen tuotantokauden kaikki 22 jaksoa (pilotti mukaan laskettuna) jaettuna yhteensä kuudelle levylle. Lisämateriaali on sijoitettu sijoitettu pääpiirteittään viimeiselle levylle.

Julkaisu sisältää yhteensä neljä kommenttiraitaa. Ensimmäinen kommenttiraita on pilottijaksossa ja siinä ääneen pääsevät sarjan luoja Abrams ja tähti Garner. Toinen kommenttiraita löytyy kakkosjaksolta ja siinä mukavia juttelevat kuvaaja Michael Bonvillain, tuottaja Sarah Caplan ja sarjan ohjaaja/tuottaja Ken Olin. Jakson 17 (Q&A) kommenttiraidalla tarinoivat käsikirjoittajat John Eisendrath, Alex Kurtzman-Counter ja Roberto Orci. Viimeisen jakson kommenttiraidalla toisiaan pääsevät kiusoittelemaan koko sarjan pääpoppoo eli näyttelijät Garner, Vartan, Victor Garber, Bradley Cooper, Carl Lumbly, Ron Rifkin, Merrin Dungey ja Kevin Weisman. Yksikään kommenttiraita ei juurikaan mitään lisäinformaatiota Alias-sarjasta paljasta, ainoastaan sen miten mukava tai hankalaa sitä oli tuottaa ruudulle.

Alias Pilot Production Diary (18:55) on Alias-pilottijakson tuottamisesta kertova lyhyt feature, jossa ääneen pääsevät sarjan päätähti, tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Ei mikään maailmaa mullistava lisä levyllä, mutta kertoo kuitenkin olennaisen sarjan alkuasetelmista. Inside Stunts (10:29) puolestaan on vielä lyhyempi kurkistus Alias-sarjan stunttien suunnitteluun ja toteutukseen. Gag Reel (2:49) sisältää pienen ryppään pilalle menneitä otoksia.

Katsoja voi käydä läpi myös kuusi poistettua kohtausta (9:50), katsoa tv-spotteja (5 kpl, 2:21), Alias-videopelin mainoksen (1:23) tai Season 2 Sneak Peakin (1:39), joka on kurkistus kakkoskauden sisältöön.

Yhteenveto

Alias on monen salaliiton summa, joka onnistuu kuitenkin uudistumaan ja pitämään otteessaan käsittämättömällä tavalla. Sarja teki Jennifer Garnerista maailmanluokan tähden ja ainakaan ulkonäön puolesta ei ole mitään hävittävää. Vaikka toimintaosuudet näyttävät halvasti rakennetuilta kyhäelmiltä, pitää sarja kuitenkin otteessaan. Jännitysmomentit sen kuin jatkuvat ja meno kovenee jakso jaksolta. Todella mielenkiintoinen ja korkean uudelleenkatsomisarvon omaava agenttisarja.

Kuvasuhde: 
1.78:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
6
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Bonukset: 
Kommenttiraidat ( kpl) Inside stunts -feature Alias pilot production diary -feature Poistettuja kohtauksia TV-spotteja Gag reel Alias video game preview Alias season 2 sneak peek
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016