Elokuva
Barcelonan kylmemmillä kulmilla operoiva Uxbal (Javier Bardem) on 7-vuotiaan Mateon (Guillermo Estrella) ja pari vuotta vanhemman Anan (Anaa Bouchaib) yksinhuoltajaisä. Lasten äiti Marambra (Maricel Álvarez) on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä alkoholisti, joka ei malta millään pysyä ulkona pullosta tai muiden miesten lakanoista. Uxbal haalii perheensä ylläpitoon vaadittavat hilut diilaamalla kiinalaisia työntekijöitä rakennuksilla urakoijana toimivalle Tito-veljelle (Eduard Fernández) ja jeesailemalla huumeita ja piraattikopioita kaupungin kaduilla kaupittelevaa Ekwemea (Cheikh Ndiaye). Kun Uxbal saa kuulla lääkäriltään sairastavansa syöpää ja taudin edenneen jo kemohoitojen tavoittamattomiin, mies päättää hinnalla millä hyvänsä varmistaa jälkikasvulleen paremman tulevaisuuden. Alkaa kathartinen matka, jossa nykyisyyteen yhdistyvät myös menneisyys ja tulevaisuus.

Ohjaaja Alejandro González Iñárritu teki kansainvälisen läpimurtonsa huimalla episodielokuvalla Amores Perros (2000), ällisti yleisön kronologialtaan nerokkaalla mestariteoksella 21 grammaa (21 Grams, 2003) ja vei ahdistuksen ja paatoksen tappiinsa monikansallisella teoksellaan Babel (2006). Biutiful on paluu henkilölähtöisempään kerrontaan, ihmisyyden olemukseen sen kaikissa muodoissa ja samalla läpivalaisu kohtalon sattumanvaraisuudesta. Iñárritu filmatisoi omaa, isälleen omistettua käsikirjoitustaan pienimpiinkin detaljeihin niin keskittyen, että on helppo uskoa tarinassa olevan enemmänkin henkilökohtaista. Samalla kun Iñárritu kuvaa yhden henkilön niin fyysistä kuin henkistäkin matkaa läpi viimeisten hetkien, hän sivuaa myös universaaleja teemoja ihmisydestä ja siinä samalla tarkkanäköisesti kritisoi minkä tahansa miljoonakaupungin siirtolaisongelmia.

Hienovaraisesti ohjaaja leikittelee myös peilikuvilla manipuloiden heijastuksia kiihtyvällä tahdilla, tuoden samalla kertomukseen mystisemmänkin ulottuvuuden. Myös Uxbalin oletettu kyky nähdä rajan yli siirtää fokuksen entistä enemmän henkimaailman puolelle. Rodrigo Prieton käsivaralla kuvaama kertomus kaivaa kauneutta karmeuden keskeltä tuoden ihmiset kosketusetäisyydelle ja lähemmäksikin, niin liki, että tapahtumien musertavaan kulkuun samaistuu tahtomattaan. Gustavo Santaolallan score luottaa kitaroihin. Alun akustiset näppäilyt muuttuvat tapahtumien kärjistyessä sähköisemmiksi kääntyen kulminaatiopisteissä soimaan jopa väärinpäin. Yksinkertainen ja samoja teemoja taitavasti varioiva melankolinen musiikki luo musertavan traagisten tapahtumien taustalla aivan omanlaisensa tunnelman.

Biutifulin casting on kadehdittavan hyvä. Jokainen näyttelijä antaa kaikkensa ja eturiviin nousevat ainakin Maricel Álvarezin raivoisa roolityö oman itsensä kanssa taisteleva äiti-Marambra sekä perheen lapsia esittävät Anaa Bouchaib ja Guillermo Estrella, mutta yksi on ylitse muiden. Roolistaan Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaan miespääosan palkinnolla syystäkin viime kevään palkittu Javier Bardem tekee täydellisesti haltuun otetun roolityön kuolemaa kohti kulkevana Uxbalina. Koskettava ja realistinen henkilöhahmotus on yhtä aikaa täynnä katu-uskottavaa uhmaa, lastensa puolesta mihin tahansa valmiina olevan isän hätää ja ahdistavaa alistuneisuutta, mutta Bardem kaivaa Uxbaliin yhtä aikaa myös sydäntä särkevää lämpöä ja sympaattisuutta, joka menee suoraan syvälle ihmisyyden alkurakenteisiin.

Yhteenveto
Javier Bardemin voimarooli vaikuttaa ja vakuuttaa koskettavan draaman pääosassa luonnonvoiman lailla.