Alkuperäinen nimi: 
Broken Arrow
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1996
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
104
Broken Arrow
Vesa Jalkanen, Ti, 15/02/2005 - 00:00

Elokuva:


"I don't know what's scarier, losing nuclear weapons, or that it happens so often that there's actually a term for it. "


Broken Arrow - Operaatio erämaaassa on tyypillinen adrenaliininkatkuinen, Hollywood-kaavan mukaan kirjoitettu toimintarymistely. Ohjaaja John Woon ensimmäinen Hollywood-elokuva Hard Target (1993) toisti pitkälti hänen hongkongilaisissa elokuvissaan tutuiksi tulleita elementtejä. Arvostelijoiden mukaan Hard Target oli ainoastaan englanniksi kuvattu hongkongilainen elokuva. Toisin sanoen vihjailtiin, ettei John Woo olisi kykenevä tekemään Hollywood-normien mukaista elokuvaa. Tästä suivaantuneena Woo päätti todistaa epäilyt perättömiksi ja ohjata seuraavaksi periamerikkalaisen toimintaelokuvan. Hard Targetin jälkeen John Woo etsi sopivaa projektia. Yhtenä niistä oli Sierra Madren aarteen (The Treasure of the Sierra Madre, 1948) uudelleenfilmatisointi Tears of the Sun, jonka mahdollisena näyttelijäkaartina mainittiin mm. Bratt Pitt, Woody Harrelson ja Tommy Lee Jones. Projektista ei kuitenkan tullut mitään käsikirjoituksen ja roolituksen ongelmien vuoksi. Lopulta Woo päätyi tekemään Broken Arrowin 20th Century Foxille.


Broken Arrow ei ole kerännyt kehuja juuri miltään suunnalta ja erityisesti John Woo –fanit tuntuvat vihaavan sitä yli kaiken. Elokuva poikkeaa hänen totutusta tyylistään. Woo halusi tehdä elokuvasta tyypillisen Hollywood-kaavan mukaisen action-leffan ja päätti toteuttaa ideansa toistamalla vastaavissa tuotoksissa nähtyjä kuluneita kliseitä loputtomiin. Hyvän ja pahan välinen raja on selkeä. Elokuvan tarina on hyvin suoraviivainen ja yksinkertaistettu äärimmäisyyksiin saakka. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia karikatyyrejä sankareista ja konnista, joiden ainoana olemassa olon motiivina on tuoda katsojien silmien eteen toimintakohtauksia yksi toisensa jälkeen. Tarina alkaa, kun Vic Deakins (John Travolta) ja Riley Hale (Christian Slater) lähtevät huippusalaiselle lennolle mukanaan pari voimakasta ydinkärkeä. Normaalilla, rutiininomaisella lennolla kaikki menee pieleen. Riley Hale joutuu kamppailemaan henkensä kaupalla hänen ystävänsä ja kollegansa osoittautuessa maanpetturiksi. Vic Deakins on mukana juonessa, jonka tarkoituksena on käyttää varastettuja ydinaseita jättimäiseen kiristykseen. Deakins, kokenut lentäjä ja upseeri, johtaa harhautukseen ja petokseen perustuvaa ryöstöä juonikkaan sotilasoperaation tavoin. Hale pelastuu, mutta päätyy keskelle Utahin erämaata. Ystävänsä petoksesta loukkaantuneena hän päättää estää petturin katalat suunnitelmat, ja avukseen hän saa paikallisen puistonvartija Terry Carmichaelin (Samantha Mathis).


Elokuvan tarina on kliseistä ja ennalta-arvattavaa perustavaraa. Myös näyttelijät tyytyvät esittämään tuttuja maneereitaan. Varsinkaan John Travolta ei onnistu luomaan hahmostaan todellista elävää ihmistä, vaan pikemminkin pyrkii ylimielisin elein ja ilmein välittämään kohtauksissa läsnäolevaa tunnelmaa. Myöskään Slater sen enempää kuin Mathiskaan eivät omissa roolisuorituksissaan kykene luomaan erityisen uskottavia hahmoja. Osittain se kuitenkin johtunee käsikirjoituksen puutteista. Varsinkin Mathis vaikuttaa äärimmäisen epäuskottavalta puistovartijan roolissaan. Slater suoriutuu omasta roolistaan päänäyttelijöiden kolmikosta selkeästi parhaiten, vaikka hänelle annettu rooli ei varsinaisesti annakaan tilaisuutta loistaa.


Broken Arrowin tuotantoporukasta suuri osa oli tehnyt ennen Woon toimintapätkää vauhdikkaan toimintaelokuvan Speed (1994). Muun muassa molempien käsikirjoitusta oli laatimassa Graham Yost. Speed menestyi varsin hyvin niin taloudellisesti kuin kriitikkojen arvioinneissa, joten Broken Arrowista haluttiin tehdä mahdollisimman pitkälle Speedin kaltainen menestysfilmi. Kaikenlainen omaperäisyys ja uuden ideointi loistivat kuitenkin Broken Arrowissa poissaolollaan. John Woo tyytyikin tekemään muiden mielen mukaisen elokuvan, uskoen alan ammattilaisten osaamiseen sekä kykyyn tuntea niin amerikkalaisen kuin kansainvälisen elokuvayleisön maun ja odotukset.


Speedin kantava idea oli nopeatempoinen, räjähtävä toiminta sekä pommi, jonka räjähtämisen estämiseen oli käytettävissä rajoitettu aika. Broken Arrow tehtiin saman peruskaavan mukaan. Mukana on runsaasti näyttäviä tehosteita, kuten massiivisia räjähdyksiä sekä nopeatempoisia toimintakohtauksia, joita vauhditetaan autojen, junien ja helikoptereiden voimin. Kaiken kaikkiaan Broken Arrow on suurehko pettymys, sillä lähtöasetelmat olisivat antaneet mahdollisuuden paljon parempaankin. 





Kuva:


"I don't see what the big deal is, I really don't."


Anamorfinen kuva (2.35:1) ei kokonaisuudessaan loista laadullaan. Vaikka kuva suurimman osan elokuvaa on varsin terävä, paikoitellen monissa kohtauksissa se on kiusallisen sumea ja epätarkka. Muutamissa, varsinkin Utahin erämaassa kuvatuissa kohtauksissa, on havaittavissa filmissä olleita epäpuhtauksia. Julkaisun suurimpia ongelmia ovat öiset kohtaukset, joissa kuvan yksityiskohdat katoavat hämäryyteen. Muutenkin monet kohtaukset elokuvassa näyttävät liiallisen hämäriltä ja tummilta, jolloin suuri osa kuvan detailjeista katoaa. Värit toistuvat varsin hyvin ja luonnollisesti. Kaksikerroslevyllä kerrosten vaihto osuu pahimpaan mahdolliseen paikkaan (65:56) keskelle kohtausta, jossa jännitetään ydinaseen madollista räjähdystä.




Ääni:


"Would you mind not shooting at the thermonuclear weapons?"


Äänipuolella tarjolla on yksi vaihtoehto, mutta enempää ei tarvitakaan, kun se on näin laadukas. Englanninkielinen Dolby Digital 5.1 –ääniraita on erittäin voimakas ja dynaaminen miksaus, kuten modernilta toimintaelokuvalta sopii odottaa. Mukana on runsain mitoin voimakkaita äänitehosteita, kuten räjähdyksiä, ohi lentäviä lentokoneita ja ympärillä viuhuvia luoteja. Musiikkia käytetään runsaasti ja tehokkaasti tunnelman kohottajana. Myös musiikki soi luontevasti ja kovalla sykkeellä. Dialogi kuuluu kuitenkin runsaiden äänitehosteiden ja musiikin alta hyvin. Kaikkia äänikanavia käytetään tehokkaasti kautta koko elokuvan, etenkin takakanaville on runsaasti puuhaa toimintakohtauksissa. Dynaaminen miksaus on kaiken kaikkiaan onnistuttu siirtämään DVD-levylle mainiosti.





Lisämateriaali:


"Shut that sonuvabitch down. I didn't sign up for this. I'm not ready to die, not for you."
"Everybody dies, Kelly. I'm as good a reason as any."


Lisämateriaalia levyllä on ainoastaan elokuvan traileri (2:34).




Yhteenveto:


Broken Arrow on periamerikkalainen toimintarymistely, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. DVD ei loista sen enempää kuvan kuin äänenkään laadulla, mutta on kuitenkin kohtuullinen perusjulkaisu. Lisämateriaalia ei ole mukana lainkaan.


Arvosteltu englantilainen DVD on identtinen Suomessa julkaistun levyn kanssa. Sama levy on julkaistu myös Australiassa.  

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Bonukset: 
elokuvatraileri
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016