Alkuperäinen nimi: 
Up in Smoke
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1978
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
82
Cheech & Chong's Up in Smoke
Saul Ahola, Ma, 25/07/2005 - 00:00

Elokuva:


"Let's get Chinese eyes, man."



70-luvulla hipeillä meni hyvin. Kannabista polteltiin monimutkaisten vesipiippujen sijasta jointeista, ja hasistakin nautittiin kotoisasti nuppineulan päästä. Ei siis ole ihme, että Cheech Marinin ja Tommy Chongin tähdittämät pilvileffat ja musiikkilevyt nousivat ennen kokaiinin ja muiden 80-luvun paheiden vallankumousta kulttimaineeseen. Kaksikon ensimmäinen elokuva, Up in Smoke (1978), jatkoi heidän musiikkiuransa aloittamaa ilmiötä, jonka johdosta Cheech & Chong on jo oiva ja ymmärrettävä synonyymi kelmusilmäisille pilviveikoille. Kuten kulttileffoille yleensäkin, on Up in Smokellekin annettu anteeksi muutamia elokuvataiteellisia kuperkeikkoja. Kyseessä on kuitenkin yllättävän tasokas sekä ennen kaikkea hauska komedia siitä itsestään, maui wauista.


Pedro De Pacas (Cheech) ottaa tienvarresta mukaansa uhkean liftaajan koreaan Love Machine -autoonsa, huomaten harmikseen, että autoon istuukin karvainen hippi (Chong). Päästyään yli väärinymmärryksestä, pojat tajuavat, että tilanne vaatii Mary Janen lämpöä ja lohdutusta. Hammastikun jälkeen kaksikko päätyy polttamaan Chongin ranteenpaksuista jointtia, jota vanhemmiltaan paossa oleva miehenalku on säästänyt erityistä tilannetta varten. Yksi yö katuojassa ja ajeleminen laulajana itseään pitävän meksikaanin kanssa riittää tällä kertaa.


"You ain't scared of a little speed, are you?"
"Oh, you got some speed, man?"



Pojat päättävät perustaa bändin, mutta aivan ensimmäiseksi on hommattava jostain piipun täytettä. Koko kaupungista ei vain tunnu löytyvän edes yhtä kannabiksen lehteä, ja tyhjistä taskuistaan huolimatta kaksikko joutuu alati poliisien kynsiin. Ratkaisu tarjoillaan lopulta ansan kera; parivaljakko saa itselleen aurinkoisen Meksikon priimatavaraa, heidän täytyy vain ajaa kokonaan kannabiksesta valmistettu pakettiauto rajan yli Yhdysvaltojen puolelle. Helppo homma, varsinkin kun kaverukset eivät edes tiedä, että heidän ajamansa auto on puskurista lähtien tahmeatakin tahmeampaa yrttiseosta. Kunpa he vain löytäisivät jonkun, jolla olisi paljon kamaa.


Cheech Marinin ja Tommy Chongin kirjoittama sekä Lou Adlerin ohjaama Up in Smoke on klassisen hauska poltteluleffa, joka lyö ajoittaisella nokkeluudellaan ja yksinkertaisella mielettömyydellään laudalta useat uudemmat kannabistuotteiden väärinkäyttöä käsittelevät hupailuelokuvat. Elokuvan hauskuus piilee iskevässä dialogissa sekä hang around -fiilistä hakevassa road trip -teemassa, unohtamatta tietenkään omaperäisen bändin perustamista. Klassisen kesäkomedian elementit ovat siis kasassa, ja elokuva tarjoaa omaleimaista hupailua aina alkuteksteistä lähtien, joiden taustalla Pedro putsailee ikivihreän Lowrider-kappaleen tahdissa ruostunutta Love Machine -autoaan.


Cheechin ja Chongin esittämien kaveruksien sekoilun ohella tarina seuraa neljän hengen poliisiryhmää, joka yrittää pysäyttää vuosisadan salakuljetuksen. Elokuva soljuukin eteenpäin varsin vaivattomasti seuraamalla kahta eri kokoonpanoa, joista kummankin yhteenlasketut älykkyysosamäärät lähentelevät lähinnä orangin tasoa. Suoranaisia älyttömyyksiäkin tarjoileva elokuva pitää kuitenkin leppoisaa tunnelmaa alati yllä, ja tiiviin tarinan sekä hersyvän dialogin turvin Up in Smoke onnistuu mainiosti päämäärässään absurdina, mutta yhtä kaikki arkipäiväisenä pilvileffana.


"The thing is, he's a little weird. He went over to Vietnam, and he came back all weirded out."
"Yeah, well, that Nam grass will do it to you."


Up in Smoken valloittava komiikka perustuu suurimmaksi osaksi dialogilla ja väärinymmärryksillä leikittelyyn. Ilman näitä elokuva olisikin varsin yksitoikkoinen. Myös kaikenmoinen huumehourailu osoittautuu usein aihetta käsittelevissä komedioissa kompastuskiveksi, mutta Cheech & Chong kaksikko suoriutuu tästäkin varsin onnistuneesti. Cheechin esittämä Pedro on ulospäin suuntautuva, svengaava moottoriturpa, kun taas Chongin esittämä hippi on varsin hiljainen kaveri, jolla on kuitenkin taipumus järkeillä koko ajan asioita omalla tavallaan.


Kulttimaineen varjoon jää hieman kaoottiseksi heittäytyvä loppu, joka soljuvasti edenneen alun jälkeen tuntuu hidastavan tahtia. Kokonaisuutena Up in Smoke on kuitenkin Jamaikan huuruista mielikuvaansa onnistuneempi teos, jolta löytyy ihan oikeita elokuvallisiakin ansioita - ainakin 70-luvun komedialeffaksi. Suurimmaksi osaksi omalla tavallaan näppärän dialogin sekä Cheech & Chong -hahmojen varaan rakennettu elokuva onnistuu onkimaan naurunpyrähdyksiä tasaiseen tahtiin, eikä avaramielinen katsoja pääse ikävystymään.





Kuva:


Elokuvan kuva (anamorfinen 2.35:1) on kauttaaltaan melko rakeinen ja osittain epätarkka. Yli kolmen vuosikymmenen takaiseksi pikkubudjetin elokuvaksi se on kuitenkin varsin laadukas ja miellyttävää katsoa. Demomateriaalina Up in Smoke -julkaisua ei toki voi suositella, mutta juuri parempaa kuvaa elokuvasta tuskin on mahdollista työstää.





Ääni:


DVD:ltä löytyy alkuperäisen monoraidan lisäksi myös digitaalisesti remasteroitu Dolby Digital 5.1 -ääniraita, joka puhaltaa elokuvan äänimaailmaan mukavasti eloa. Musiikki on miksattu taitavasti käyttämään koko järjestelmää, ja dialogi toistuu moitteetta, vaikka äänet ovatkin ymmärrettävästi paikoitellen hieman tunkkaisia. Kokonaisuudessaan DVD:n äänipuoli on alkuperäismateriaaliin nähden hyvässä kunnossa.





Lisämateriaali:


Ohjaaja Lou Adlerin ja Cheech Marinin yhteinen kommenttiraita on sisällöltään varsin nihkeä. Suurimmaksi osaksi raita surisee tyhjyyttään ja välillä miehet naureskelevat ruudun tapahtumille ja turisevat pari sanaa jostain sivuosan näyttelijästä. Tiedä sitten, kuinka vaikutuksen alaisena raita on nauhoitettu, mutta kovin jumittavan lopputuloksen se antaa, eikä tietoa heru mistään oleellisesta.


Roach Clips -osio sisältää leikkaamoon jääneitä kohtauksia, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa. Kohtaukset, jotka on mahdollistaa katsoa myös kommenttien kera, ovat elokuvan tasoista tykitystä, jotka ovat jääneet pois lopullisesta elokuvasta vain tiivistämisen vuoksi. Roach Clips -osiosta löytyy myös elokuvan ehdottomasti parhain one lineri: Wanna smell your mama?


Lisäksi levyltä löytyy elokuvan teatteritraileri.





Yhteenveto:


Cheech & Chong's Up in Smoke on kulttimaineensa ansainnut mainio pössyttelypätkä, jonka leppoisa tunnelma ja puolinokkela dialogi turvaa varsin makoisan naurupaketin. Vanhempien, erityisesti 70-luvun komediaelokuvien ystäville Up in Smokekin on varmasti mieleen, mutta uutuuskomedioihin tuuduttautuneet saattavat kuitenkin kokea leppoisan menon tylsähköksi, sanailun typeräksi ja polttelun vastenmieliseksi.


DVD on laadultaan suhteellisen hyvä, ottaen huomioon alkuperäismateriaalian tason. Anamorfinen kuva ja remasteroitu ääniraita hoitavat hommansa hyvin. Levyltä löytyy hitusen myös hupaisaa lisämateriaalia.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Mono
Dubbaukset: 
Bonukset: 
- Kommenttiraita - Roach Clips - Teatteritraileri
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016