Alkuperäinen nimi: 
The Doors
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1991
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
135
Doors, The
Saul Ahola, Ke, 02/03/2005 - 00:00

Elokuva:


"I don't know what's gonna happen, man, but I wanna have my kicks before the whole shit house goes up in flames!"


Elvis Presley oli rockin kuningas, mutta Jim Morrison oli rockin jumala. Tai ainakin niin joku viisas on joskus päätellyt, eikä toki suotta; The Doors -yhtyeen keulahahmona esiintynyt Morrison kohahdutti maailmaa 60-luvulla poeettisilla, jopa apokalyptisilla lyriikoillaan ja epäinhimillisellä, rajoja tuntemattomalla käytöksellään. Tästä jumaluuden mielikuvasta saamme toki kiittää Morrisonin pahaa huumausaineriippuvuutta, joka muutti miehen herkästä runoilijasta ennalta-arvaamattomaksi rock-ikoniksi. Vuonna 1991 valmistunut The Doors -elokuva on taidokkaasti toteutettu kuvaus kohua herättäneestä yhtyeestä, joka julisti monien muiden tapaan aikansa "elä täysillä ja kuole kauniina" -mentaliteettia.


Oliver Stonen ohjaama elokuva on enemmänkin kertomus Jim Morrisonista, kuin The Doors -yhtyeestä. Tarina käy läpi Morrisonin nuoruutta, hänen elokuvatieteen opiskeluaan, tyttöystävä Pamelan tapaamista ja The Doors -yhtyeen perustamista. Elokuva seuraa poeettisin ottein Morrisonin vajoamista omaan kaoottiseen maailmaansa, hänen vieraantumista läheisistään, yhtyeen jäsenistä, vaimostaan ja lopulta omasta elämästään. Alituisesti huumeiden alaisena vaeltava Morrison muuttuu oman itsensä varjoksi maistaessaan herkullisen, mutta petollisen palan kuuluisuudesta, työntäen itsensä lopulta synkkyyteen. Kuolema kiehtoi Morrisonia aina enemmän kuin elämä.


Stonen ohjaus kaappaa taidokkaasti 60-luvun tunnelman ja onnistuu rakentamaan ehjän kokonaisuuden helposti rönsyilevästä tarinasta. Mieltäavartavaa huumeidenkäyttöä kuvataan paikoitellen hyvinkin rohkein ja kokeilevin menetelmin, tuoden mieleen Stonen kolme vuotta myöhemmin valmistuneen Natural Born Killers -elokuvan. Huumeiden täytteinen trippikuvaus voi olla samalla luotaan työntävää tai äärimmäisen kiehtovaa. Elokuvaa kuitenkin tasoittaa upeasti toteutetut konserttikohtaukset, jotka tuovat intensiivisyydellään The Doorsin suoraan olohuoneeseesi. Stone on myös piilottanut elokuvaan vanhoista kuvista ja dokumenteista tuttuja tuokioita lämmittämään yhtyeen ystävien sydämiä.


"Actually I don't remember being born, It must have happened during one of my black outs."



Hankalasta maineestaan tunnettu Val Kilmer tekee Jim Morrisonin -roolissa ilmiömäistä työtä. Kilmer haki rooliinsa syvyyttä käyttäen lähes vuoden Morrisonin vaatteita, hengaillen Morrisonin vanhoilla kulmilla ja jäljitellen hänen lauluääntään, kunnes bändin jäsenetkään eivät osanneet erottaa Kilmerin ääntä Morrisonista. Kilmer tekeekin elokuvassa selkeästi yhden uransa parhaimman roolisuorituksen. Kaikesta tästä huolimatta Oliver Stone on tiedettävästi vannonut, ettei työskentelisi enää koskaan maanvaivana pidetyn Val Kilmerin kanssa. Toisin kuitenkin kävi, Kilmerin näytellessä Stonen ohjaamassa, vuonna 2004 ilmestyneessä Alexander-elokuvassa.


Myös muu näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin. Yhtyeen muissa rooleissa nähdään mainio Kyle MacLachlan, Frank Whaley sekä aina yhtä vastenmielinen Kevin Dillon, joka onnistuu kuitenkin roolissaan yllättävän hyvin. Morrisonin tyttöystävänä ja vaimona nähdään Meg Ryan yhdessä siedettävimmässä roolissaan. Mukana melskaavat pienissä rooleissa myös Michael Madsen, muusikko Billy Idol sekä Andy Warholin roolissa nähtävä Crispin Glover. Tarkkaavaisimmat voivat myös bongata elokuvasta ohjaajan sekä hänen poikansa Sean Stonen, joka esittää nuorta Morrisonia.


The Doors -elokuva on esikuvansa näköinen teos, joka on suotta jäänyt Stonen muiden elokuvien varjoon. Miinuuksena voidaan kuitenkin pitää paikoitellen rönsyilevää tarinaa, jota olisi aavistuksen verran voinut tiivistää. Morrisonin levottoman elämän seuraaminen voi myös osoittautua joillekin katsojille hieman pitkäveteiseksi ja päämäärättömäksi. Stone pitää kuitenkin naruja tiukasti käsissään ja onnistuu loihtimaan yhtyeen arvolle sopivan elokuvan, jonka taidokas kokonaisuus peittää alleen muutamat pitkäveteiset kohtaukset.





Kuva:


Elokuvan kuva (2.35:1 anamorfinen) on kohtalaisen laadukas. Se on kauttaaltaan hivenen sumea ja pehmä, sekä paikoitellen kuvassa esiintyy pientä rakeisuutta. Kokonaisuudessaan kuva on kuitenkin laadultaan aivan kelvollinen ja kuvamateriaali on itsessään erittäin komeaa katseltavaa, eivätkä pienet viat juurikaan pääse häiritsemään. Toki pientä parantamisen varaa olisi ollut.





Ääni:


DVD:n äänet ovat saaneet ansaitsemansa kohtelun. Dolby Digital 5.1 -ääniraita kuulostaa todella hyvältä ja äänet on miksattu taidokkaasti. Monikanavajärjestelmää käytetään varsinkin musiikkiosuuksissa hienosti hyväksi, välttäen kuitenkin turhaa kikkailua ja päälleliimatulta kuulostavaa miksausta. Dialogi toistuu selvästi ja konsertit on saatu kuulostamaan erittäin eloisilta.


Kuten odottaa saattaa, näyttelee The Doorsin musiikki suurta osaa elokuvassa. Lähes kokonaan yhtyeen kappaleilla säestetty elokuva toimii myös itsessään loistavana tutustumispakettina The Doorsin tarjontaan. Stone on osuvasti sommitellut kappaleita kuvaamaan kohtauksien tunnelmaa. Esimerkiksi Pamelan ensitapaamisessa kuulemme verrattain rauhallisen Love Street -kappaleen, kun taas huikea The End -kappale säestää elokuvan psykedeelisimpiä kohtauksia, unohtamatta kuitenkaan yhtyeen tavaramerkiksi muodostunutta Light My Fire -jammailua. Kappaleet kuten People Are Strange, Love Me Two Times ja Raiders on the Storm ovat myös löytäneet osuvan paikan elokuvassa.





Lisämateriaali:


Levyltä ei löydy oikeastaan lainkaan lisämateriaalia. Ainoastaan Almost Famous, La Bamba ja Thunderheart -elokuvien trailerit.





Yhteenveto:


Oliver Stonen The Doors -elokuva on perin epätoivoinen ja synkkä kuvaus Jim Morrisonin elämästä, joka ei useista yrityksistä huolimatta tuntunut ikinä löytävän suuntaansa, kunnes suunta oli jo ennalta määrätty. Muuten niin taidokkaasti ohjattu elokuva kärsii pienistä vioistaan, mutta on kuitenkin kokonaisuutena vaikuttava kuvaus yhdestä 60-luvun mieleenpainuvimmasta yhtyeestä.


DVD:n kuva kärsii pienistä vioista, mutta äänipuoli on kuitenkin hyvän työn tulosta. Lisämateriaalia ei levyltä löydy juuri nimeksikään. R1, R3 ja R2 (Hollanti) -alueilla on julkaistu elokuvasta kahden levyn versiot, joista ainoastaan Hollanti-kiekko sisältää anamorfisen kuvan. Arvostelun kohteena oleva Suomi-julkaisu tukee myös R4-aluetta.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Bonukset: 
- Trailereita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016