Elokuva
On vuosi 1973. Jo pienestä pitäen Michael "Eddie" Edwards (Taron Egerton) on unelmoinut osallistuvansa olympialaisiin kotimaansa Englannin edustajana. Sääli vain, ettei kömpelö poika tunnu hallitsevan mitään urheilulajia aitajuoksusta moukarinheittoon. Aikaa kuluu, mutta menestystä ei tule. 1987 nuori herra keksiikin osallistua talvikisoihin, ja pääsee mukaan jopa alppilajien karsintoihin, mutta jätetään tylysti rannalle, koska pikkuisen liian arkisena ei edusta päättäjien haluamaa olympiamateriaalia. Seuraava yritys onkin sitten uhkarohkea, olla ensimmäinen brittiläinen mäkihyppääjä sitten vuoden 1929 legendan Percy Legardin ja osallistua vuoden 1988 Galgaryn talviolympialaisiin. Periksiantamaton Eddie matkaa Saksan Garmisch-Partenkircheniin, jossa talkkarin hommia hoitelee entinen mäkihyppylahjakkuus, mutta nykyinen juoppo Bronson Peary (Hugh Jackman). Monen mutkan kautta kaksikko aloittaa kummallekin kivuliaan yhteistyön ja yrityksen lyödä Britannian olympiakomitean hypyille vain ja ainoastaan estääkseen Eddietä osallistumasta uudelleen määrittämät karsintapituudet.

Ei tarvitse edes olla viime vuosituhannella syntynyt, kun nimi Eddie Edwards (kuvassa Taron Egertonin kanssa) tuntuu tutulta. Samaan aikaan kun Matti Nykänen lensi uransa kirkkaimmalla huipulla, nuori Eddie valloitti kaikkien urheilua seuraanneiden ihmisten sydämet silkalla sinnikkyydellään, vaikkei koskaan voittanutkaan muuta kuin itsensä. Miehen tarinan kertoo faktaa ja fiktioita sekoittaen Dexter Fletcherin mainion symppis ja hauska, mutta myös varman päälle pelattu Eddie The Eagle.

Simon Keltonin ja Sean Macaulayn käsikirjoitus pohjaa Eddien itsensä mukaan vain noin 10 prosenttia todellisiin tapahtumiin, mutta jos sydän on oikealla paikalla, pienellä totuuden venyttämisellä ei ole koskaan niin väliksi, sillä kansa on aina rakastanut altavastaajia. Ja sitä Eddie The Eagle on pullollaan, suurta sydäntä ja hyvää tuulta. Päähenkilöiden välinen dialogi on nopeaa ja nokkelaa, ja erittäin osuvaa profetiaa on myös Matti Nykäsen Eddielle hiihtohississä heittämät totuudet, ennen pelottavaa yritystä K90-mäestä. Kaikesta tuttuudestaan huolimatta Eddie The Eagle on silti todellinen feel-good movie, hyväntahtoinen ja hassusti koskettava elokuva, jonka synnyttämä hymy ei häivy kasvoilta edes lopputekstien jälkeen.

Hassuna sattumana samoissa 1988 kisoissa nähtiin myös toinen outo ilmestys, Jamaikalainen kelkkailujoukkue, joka sai oman elokuvansa Kelkkajengi (Cool Runnings) jo vuonna 1993. Jon Turteltaubin ohjaama kivakuva kertoi pitkälti Eddie The Eaglen tavoin täydellä sydämellään yrittävistä ihmisistä, jotka eivät saaneet lajissaan menestystä, mutta valloittivat sympaattisuudellaan sitäkin suuremman yleisön ollen myös elävä osoitus periksiantamattomuudesta.

Häpeilemättömästi romantisoitu näkemys nojaa pitkälti mainion Taron Egertonin hilpeän koskettavaan pääosasuoritukseen nimihenkilönä. Tuottajana toimineen Matthew Vaughnin ultravauhdikkaassa Kingsmanissa läpi lyönyt, ja sittemmin myös Brian Helgelandin jäätävässä Legendissä nähty nuori kyky on kovaa vauhtia nousemassa seuraavaksi brittiläiseksi supertähdeksi ja taso jatkuu tämän kaltaisena, mitään esteitä ei tiellä tähtiin tule olemaankaan. Yhtä symppistä kyytiä ja tukea antaa myös Hugh Jackman, jonka nestemäiseen takkiin pukeutuvassa Pearyssa yhdistyvät monet klassiset sivu-osapiirteet aina vanhojen westernien maailmoista. Jack ja Tom Costello ovat Eddie nuorena ja Iris Berben saksan leirillä tukeaan antava kahvilanpitäjä Petra. Sivummalla nähdään vielä Keith Allen ja Jo Hartley Eddien isänä ja äitinä, Tim McInnerny Englannin olympiakomitean nuivana johtajana Dustin Targetina, Jim Broadbent BBC:n kommentaattorina, sekä myös Christopher Walken mäkihyppyvalmentajalegendana Warren Sharpina. Edvin Endre nähdään Matti Nykäsen roolissa.

Yhteenveto
Eddie The Eagle ei ole lähelläkään mestariteosta, mutta se on silti yksi kuluvan vuoden mukavimmista elokuvista. Kertomus puhtaasta spiritistä ja kotkasta, joka lensi koko maailman sydämiin.