Alkuperäinen nimi: 
Angel`s Share
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
112
Enkelten siivu
Jussi U. Pellonpää, To, 13/12/2012 - 00:00

Elokuva
Glasgown kovilla kulmilla juuri isäksi tullut pikkurikollinen Robbie Emerson (Paul Brannigan) suorittaa yhdyskuntapalvelua ja pääsee kollegoidensa Mon (Jasmin Riggs), Rhinon (William Ruane) ja Albertin (Gary Maitland) kanssa ehdonalaisvalvoja Harryn (John Henshaw) mukana tutustumaan viskitislaamoon, missä Robbie saa huomata omaavansa viskien suhteen harvinaisen tarkan nenän. Juomatehtaalla Robbielle paljastuu myös jännittävä yksityiskohta viskin valmistuksesta. Koska juomasta haihtuu normaalissa käymisprosessissa jo valmiiksi Enkelten siivuksi kutsuttu osa, mikseipä se voisi haihtua suoraan vaikkapa jonkun omiin pulloihin, varsinkin kun tarjolle tulee huutokauppaan yli miljoonan punnan arvoista harvinaista herkkua.

Koko pitkän ja kiitellyn uransa proletariaattia ja vähäosaisia armotta, mutta myös suurella sydämellä kuvanneen veteraaniohjaajan Ken Loachin Enkelten siivu perustuu Paul Lavertyn käsikirjoitukseen. Yhtälailla kuin kuvaa persoonallisia skottijästejä suurella rakkaudella, Loach lataa taustalle terävää ja realistista sosiaalikommentaaria ollen, kuten aina, pienten puolella alusta loppuun.

Taidokas ja tarkka ohjaustyö keskittyy henkilöihin antaen tarvittavan määrän tilaa ja aikaa persoonallisuuksien kasvamiseen ja pitää tarinan rankan arkirealismin, rennon veijaroinnin ja koskettavan kasvukertomuksen hienosti balanssissa. Huikean värikäs dialogi räiskyy ja kuplii paksulla skottiaksentilla, jota erinomaisen ilmeikkäät näyttelijät laukovat suvereenisti.

Ensikertalainen Paul Brannigan tykittää debyytissään varmalla otteella ja nuorelle herralle voikin povata mitä parhainta tulevaisuutta. Konnakollegat Riggs, Ruane ja varsinkin tolkunhäviää Albertia esittävä Maitland osuvat hupihermoon tanakasti ja kaiken kruunaa sympaattinen John Henshaw syrjäytyneistä nuoristaan oikeastikin välittävänä Harryna. Siobhan Reilly on Robbien työttöystävä Leonie ja Roger Allam varakas viskikeräilijä Thaddeus Maloney.

Yhteenveto
Laatuohjaaja Ken Loach tarjoilee tuhdin drinkkinsä raakana ilman blandista, mutta silti niin mahdottoman aromikkaana. Tasapainoinen jälkimaku on hyvänolonkeskusta hivelevä ja pitkään sisuksia lämmittävä. Toinen samanlainen, kiitos.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016