Alkuperäinen nimi: 
Fast & Furious 6
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
130
Fast & Furious 6
Jussi U. Pellonpää, To, 23/05/2013 - 00:00

Elokuva
Domin (Vin Diesel) ja Brianin (Paul Walker) johtama kaahailutiimi on Rion keikalta kerätyn 100 miljoonan dollarin turvin hajaantunut ympäri maailmaa viettämään lokoisia kissanpäiviä. Sinnikäs poliisi Hobbs (Dwayne Johnson) tarvitsee kuitenkin kaahareiden apua saadakseen nalkkiin väkivaltaisen ryöstöjengin ja tarjoaa kuittina täyttä armahdusta koko retkueelle. Homman nimenä on napata kiinni armoton Owen Shaw (Luke Evans), jonka raaka rystysryhmä on kuin Domin rennomman retkueen peilikuva jopa ulkoisestikin.

Pienenä b-luokan action-pätkänä valkokankailla yllärihitiksi noussut Hurjapäät (The Fast & and The Furious, 2001) on tusinan vuoden aikana kasvanut jo kuusiosaiseksi saagaksi. Hyvinkin epätasainen sarja yritti kakkosessa (2 Fast 2 Furious, 2003) pärjätä ilman sarjan ehdotonta polttoainetta, Dieselia, ja kolmosessa (Hurjapäät: Tokio Drift (Fast & Furious: Tokyo Drift, 2006)) vaihdettiin jopa se toinenkin pääjehu, Paul Walker, uuteen kasvoon, mutta tulokset eivät olleet lippukassoilla kummoisiakaan. Neljännessä osassa (Fast & Furious, 2009) kerättiin ilman kronologista ajattelua kasaan koko vanha jengi ja uudemmatkin kyvyt, niin elävät kuin kuolleetkin, ja painettiin nasta lautaan entistäkin isommalla romutusvaihteella. Kaksi vuotta sitten ensi-iltansa saanut Fast Five (2011) jatkoi samalla ”kaikki mukaan”-kaavalla ja kiinnitti uudeksi vakkariksi vielä The Rockinkin.

Sarjaa sen kolmannesta osasta saakka luotsanneen Justin Linin hektisesti ohjaama Fast & Furious 6 luottaa omaan reseptiinsä, vaikka suurin osa tempuista meneekin jo vahvasti extremefantasian puolelle. Ajan mittaan toiminta on painottanut entistäkin enemmän väkivaltaisiin nyrkkitappeluihin ja tulitaisteluihin, vaikka nytkin ne suurimmat erimielisyydet ratkotaan monenmoisia moottoriajoneuvoja käyttäen.

Kolmososasta asti Gary Scott Tompsonin luomien hahmojen pohjalta saagaa rustanneen Chris Morganin käsikirjoitus on puhdasta popcornia, korkeaoktaanisella bensiinillä ja aseruudilla höystettynä. Älyttömät juonenkäänteet, henkilöhahmojen resurrektiot ja ällistyttävä kehittymättömyys eivät kuitenkaan ole kuin pikku hidasteita vauhtirainalle, jonka ainoa tavoite on kulkea mahdolsimman lujaa, mahdollisimman näyttävästi ja mahdollisimman kovalla paukkeella. Kaksiosaiseksi venytetyssä finaalissa homma lähtee lopullisesti lapasesta, eikä katsoja enää hämmästyisi vaikka paikalle lentäisi muutama oikeakin supersankari yli-inhimillisine kykyineen.

Rutiinilla roolinsa vetävästä pääkolmikosta Paul Walker jatkaa suoraan dvd:lle julkaistavilla pikkujännäreillä ennen ensi vuodeksi luvattua FF- tohinan seitsemättä osaa, johon myös Vin Diesel luonnollisesti ottaa osaa. Ennen sitä Diesel palaa ehkä suosituimman roolinsa, geneettisesti viritellyn murhamiehen Riddickin nahkoihin scifitoimintasaagan kolmannessa osassa Riddick - Paluu, joka saa Suomen ensi-iltansa 27.9. kuluvaa vuotta ja huhut kertovat myös toisen legendaarisen Diesel-karaktäärin, Xander Gagen paluusta elokuvassa XxX 3: The Return of Xander Gage joskus hamassa tulevaisuudessa. Dwayne ”The Rock” Johnson ilahduttaa uransa huikeimmalla roolityöllä, kun 9.8. saa ensi-iltansa Michael Bayn loistava musta toimintakomedia Pain & Gain. Tulevaisuus tuo entiselle vapaapainijalle roolin Walkerin ja Dieselin tapaan tietenkin myös F&F seiskassa sekä pääosan Brett Ratnerin eeppisessä seikkailuelokuvassa Hercules. Sivummalla Tyrese Gibson ja Chris ”Ludacris” Bridges heittelevät epäkorrekteja herjojaan, Michelle Rodriquez näyttää yhtä happamalta kuin aina ja Luke Evans herättää lähinnä hilpeyttä ärhentelyllään.

Yhteenveto
Huolimatta kadehdittavasta vauhdistaan ja lapsenomaisesta innosta tuhota kaikki irtain suurimmalla mahdollisella volyymillä, Furious 6 on loppujen lopuksi tylsä ja turha tekele, korskea kokoelma digiautoja ja muovi-ihmisiä. Vain ja ainoastaan nuorille miespuolisille katsojille suunnattu märkä metalliuni, joka toden näköisesti aiheuttaa jälleen ruuhkia ja peltivaurioita leffateattereiden parkkipakoilla näytöksen jälkeen. Loppukredujen alle piilotettu infofisku tulevasta heittää kehiin jälleen uuden pelurin ja tekee FF -saagasta oman aikansa Neverending Storyn.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016