Alkuperäinen nimi: 
Faster
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
98
Faster (Blu-ray)
J. Pikkarainen, To, 14/07/2011 - 00:00

Elokuva
Hetkellisen hairahduksen lastenleffoissa tehnyt Dwayne Johnson palaa jälleen puhtaan toiminnan pariin. George Tillman Juniorin ohjaama Faster pyrkii nimensä mukaisesti ajamaan mutkat suoriksi ja nostamaan pääosaan koston ajaman päähenkilön Driverin (Johnson). Lusittuaan ryöstöstä kymppikakun vankilassa huippukuski astelee vapauteen tarkkaan harkitun suunnitelman kera. Linnaan vienyt reissu päätyi päähän ammuttuun luotiin ja veljen brutaaliin surmaan toisen rosvokoplan käsissä, ja nyt on aika tasata tilit perihammurabilaiseen tapaan.

Faster on uusiin kuoseihin päivitetty versio 1970- ja 80-lukujen taitteessa kulta-aikaansa eläneille kostorainoille. Alkuun elokuva myös lunastaa odotukset. Tillman Jr. ei suotta löysäile kaasupoljinta kerronnassa, vaan suoraan asiaan kaahaava juoni esittää päähenkilönsä antisankarina, jolle vain lopputuloksella on merkitystä. Keskellä kirkasta päivää suoritettu teloitus herättää toiveita normaalia harmaammista sävyistä tarkastella yksinkertaista premissiä, mutta sitten Faster ajautuu moraalisesti korrektimpaan mustavalkomaailmaan. Käsikirjoittajat Tony ja Joe Gayton eivät yksinkertaisesti luota tekstiinsä, vaan muokkaavat väkisin Driverista helpommin lähestyttävämmän hahmon. Jokainen tuleva tappo täytyy vielä perustella lisäsyin, jolloin uhreista tehdään menneisyydessä virheen tehneiden ihmisten sijaan kuoleman ansaitsevia psykopaatteja ja täten katsojalle kasvottomia.

Tapahtumien pehmentämistä ei auta toiminnan nihkeys. Ilman ylimääräisiä koreografioita sommitellut kohtaukset ovat genreä mukaillen oikean suorasukaisia, mutta niitä on lopulta aivan liian vähän. Myös koko päähenkilön mestarikuskihehkutukset jäävät surkuhupaisasti yhteen takaumakohtaukseen. Näyttävät kulkuneuvot toimivatkin kamera-ajojen avulla lähinnä pitkien matkojen taittajana, eivätkä suinkaan toiminnallisten kohtausten dynamona.

Suurin osa Fasterin ajasta kulutetaankin hahmotaustojen ja juonen rakentamiseen. Rauhallisempi lähestymistapa on toki tervetullut, mutta henkilöt jäävät silti vajaiksi eikä käsikirjoitus tarjoa yllätyksiä. Osa ongelmaa on liian monen hahmon tunkeminen elokuvaan. Billy Bob Thorntonin eläkkeelle jäävä kyttä on vielä sopivan likainen tuttavuus, mutta Carla Guginon nuorempi etsivä ja varsinkin Oliver Jackson-Cohenin esittämä egoistinen tappaja jäävät turhiksi, mutta aikaa vieviksi täytteiksi. Siihen nähden, että jälkimmäiset hahmot ovat lähinnä mukana vain helpottaakseen käsikirjoittajien elämää, heidän taustojaan syventäviin kohtauksiin käytetty minuuttimäärä on liioiteltu.

Tekniikka
1080p-formaattiin tallennettu 2.40:1-kuva on erinomainen. Vahvalla rakeisuudella filtteröity kuva on terävä, vaikka menettääkin tehosteen vuoksi osan tarkkuudestaan. Onnistunut värimaailma saa vahvaa vastakaikua erinomaisesta kontrastista, joka tekee etenkin tummasta päästä äärimmäisen syvän.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on odotettua maltillisempi, mutta hoitaa tonttinsa kuitenkin varsin miehekkäästi. Kanavaerottelu on erinomainen ja varsin aktiivinen elokuvan toimintakohtausten aikana. Matalat taajuudet murahtavat nautinnollisen herkullisina ensimmäistä kertaa autoa startatessa, mutta vaipuu sittemmin hivenen pienempään, joskaan ei hiljaiseen asemaan.

Lisämateriaali
Kymmenminuuttiset dokumentit Criminals and Comps: The Cast of Faster ja Weapons and Wheels: The Guns, Cars and Stunts of Faster ovat pikkupoikamaisia hehkutuksia elokuvan hienouksista. Ensimmäinen dokkareista on imeliä adjektiiveja pursuava ylistys elokuvan näyttelijöistä ja heidän lahjakkuuksistaan, kun taas miesten metallisia leluja käsittelevä jatko jää vain turhaksi listaukseksi elokuvassa nähdyistä kamoista.

Vaihtoehtoinen ja alkuperäinen loppu on elokuvaan jäänyttä toiminnallisempi, joskin äärimmäisen korni ratkaisu. Muutama poistettu kohtaus löytyy sekä ohjaajan kommenttien kera että ilman. Päällimmäinen syy oli elokuvan saksiminen aikasyiden vuoksi, eikä leikkaamon lattialle mitään tärkeää jäänytkään. Levyn kruunaavat animoidut kuvakäsikirjoitukset.

Yhteenveto
Faster on laatunäyttelijöillä varustettu elokuva, joka on liian hidastempoinen toiminnannälkäisille ja suorastaan typerryttävän ilmiselvä kaikille muille.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Sony Pictures Home Entertainmentille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS-HD MA 5.1, Dolby Digital 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016