Alkuperäinen nimi: 
The Green Hornet
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
119
Green Hornet, The (3D Blu-ray)
J. Pikkarainen, Pe, 15/07/2011 - 00:00

Elokuva
Naamioitunut rikostaistelija Green Hornet debytoi toisen maailmansodan kynnyksellä radiosarjana. Sanomalehtijulkaisija Britt Reidin kaksoiselämä journalistina ja naamiosankarina on sittemmin levinnyt myös muihin medioihin, joista parhaiten tunnetaan viimeisin Bruce Leen tähdittämä televisiosarja 60-luvulta. Suunnitelmat Reidin tuomisesta jälleen valkokankaalle aloitettiin jo 1990-luvun alussa, mutta projekti saatiin päätökseen vasta vuonna 2011 lukuisten ohjaaja-, näyttelijä- ja tuotantostudiomuutosten jälkeen. Vihreän herhiläisen modernisaatiosta vastasivat lopulta käsikirjoittajat Seth Rogen ja Evan Goldberg sekä jo kertaalleen aiemmin projektin ohjaajaksi kiinnitetty Michel Gondry.

Myös elokuvan pääosaa esittävä Rogen on pitkälti uusitun herhiläisen päällepäsmäri. Kieliposkessa eteneväksi kamukomediaksi käsikirjoitettu Green Hornet on näyttelijänsä näköinen teos, eikä Britt Reid liioin eroa miehen aiemmista rooleista. Jälleen kertaalleen Rogen saa osakseen sanavalmiin löntyksen, joka tuhlaa aikansa mieluummin bileisiin ja naisten kellistämiseen. Kontrasti Jay Choun esittämään viileään Katoon on toki tarkoin harkittu komediaelementin kannalta. Genreen tiukasti sidottu kumppanusten keskinäinen kinastelu nousee merkittävään osaan myös Green Hornetissa. Sanailu onnistuukin pariin otteeseen tavoitteessaan, mutta mitään järin uniikkia käsikirjoitus ei onnistu saamaan kaksikosta irti.

Elokuvan letkeä asenne ja jatkuva suunsoitto edistävät muutoin varsin yksinkertaista vigilante-kehystä. Mediamoguli-isänsä kuoltua salaperäisesti tyhjäntoimittajana ollut Reid saa perinnöksi paitsi jättimäisen lehden myös isäpapan uskollisen mekaanikko Katon. Suussa sulavan nautinnollisen kahvin lisäksi idän ihme hallitsee myös lähitaistelun ja mitä erinäisimpien laitteiden värkkäyksen. Viinanhuuruisen illan päätteeksi kaksikko päättää ryhtyä taistelemaan kaupungissa rehottavaa rikollisuutta ja sen johtohahmo Chudnofskya (Christoph Waltz) vastaan. Green Hornet painottaa pariin otteeseen median väärinkäyttöä osana poliittista peliä, mutta sivuviitteeksi jäävä kommentaari hukutetaan onneksi kevyemmän annin alle.

Ohjaaja Michel Gondryn läsnäolo tulee ilmi elokuvan toimintakohtauksissa. Omalaatuisesta mielenjuoksustaan tunnettu ohjaaja jatkaa unenomaista visuaalisuuttaan astetta tummasävyisemmän tarinan parissa. Green Hornetin ensimmäiset pari toimintakohtaukset ovat virkistävän tuoreita, joskaan eivät tajunnanräjäyttäviä yhteenottoja, joissa havainnollistetaan Katon refleksit hidastusten ja yli-inhimillisen reaktioiden avulla. Kärhämien vakuuttava kameratyöskentely ja simppelin toimiva koreografia jäävät valitettavasti ainokaisiksi, sillä loppuelokuva sortuu perinteisempään rälläykseen. Ilmassa leijuvien ihmisten ja kieppuvien kamera-ajojen jälkeen jäljellä olevat toimintakohtaukset lähinnä haukotuttavat tavanomaisuudellaan.

Tekniikka
Sonyn julkaisu pitää sisällään vakuuttavan 2.40:1-kuvan. 1080p-formaatissa tallennettu siirto on tummasävytteinen mutta detaljirikas. Terävää yleisilmettä tuetaan erinomaisella mustan tasolla, joka antaa onnistuneen syvyysvaikutelman useisiin kohtauksiin. Pirteämmän värit toistuvat niin ikään hyvin.

3D-kuva on luotu jälkikäteen studiossa. Kerroksittain luotu syvyysefekti ei ole järin luonnollinen, mutta antaa paikoin onnistuneen illuusion kolmiulotteisuudesta. Suurimmaksi osaksi ajasta tehoste on tosin turhan litteä. Kasvaneen bittitarpeen vuoksi myös tarkkuus kärsii aavistuksen, joskin lähiotokset ovat edelleen ihailtavan terävät. Sen sijaan heikommin valaistuissa kohtauksissa, siis lähes koko elokuva, yksityiskohdat uhkaavat hävitä tummuuteen.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on muhkea. Kanavaerottelua hyödynnetään tehokkaasti tilanluonnissa, sillä 3D-suunnitellussa elokuvassa roina luonnollisesti lentää kohti ja ohi katsojan. Tehoste ei onneksi jää pelkäksi halvaksi viritelmäksi, vaan monikanavamiksaus on loppuun asti suunniteltu namupala. Matalat taajuudet tukevat erinomaisella tenholla koko äänimaailmaa, eikä ainoastaan elokuvan isoimpia räjähdyksiä.

Lisämateriaali
Tekijöiden kommenttiraita on rehellinen ja humoristinen tykitys Seth Rogenilta, Michel Gondrylta, tuottaja Neal Moritzilta ja käsikirjoittaja Evan Goldbergilta. Nelikko tarkastelee yllättävän kriittisesti elokuvaansa ja antaa palautetta niin toimivista kuin epäonnistuneista kohtauksista. Informatiivinen kommentointi käsittelee niin elokuvan pitkään jatkunutta tuotantoa, näyttelijävalintoja kuin otoksien visuaalista ilmettä.

3D-animoidut kuvakäsikirjoitukset vertailevat lopullista tuotosta alkuperäisiin piirrossuunnitelmiin. Hienoutena mukaan ympätty 3D ei anna lisämateriaalille mitään lisäarvoa. Trust Me: Director Michel Gondry on ohjaajaan keskittyvä lyhyt kooste, jossa tekijät keskustelevat visionäärisestä ohjaajasta ja hänen tekniikastaan. Samaan puolidokumenttikategoriaan lukeutuu myös kuusiminuuttinen Finding Kato, jossa fokus siirtyy puolestaan kotimaassaan suurtähden elämää nautiskelevaan Jay Chouhun.

Lopuksi levyltä löytyy vajaan puolen tunnin edestä poistettuja kohtauksia, jotka pitävät sisällään niin pitkitettyjä hauskuutuksia kuin hieman juonentyngän punontaakin. Kymmenminuuttinen Awesoom-kokoelma pilalle menneitä kohtauksia jatkaa huumorin osalta.

Yhteenveto
Green Hornet on pitkälti käsikirjoittajansa Seth Rogenin teos. Kevyt vigilante-sankarointi kestää katselukerran jos parikin, mutta ei jää sen erityisemmin mieleen.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Sony Pictures Home Entertainmentille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS-HD MA 5.1
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016