Alkuperäinen nimi: 
The Intern
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
122
Harjoittelija
Jussi U. Pellonpää, Pe, 25/09/2015 - 00:00

Elokuva
Seitsemänkymppinen Ben Whittaker (Robert DeNiro), eläkkeellä turhautuva leski, tuntee itsensä tarpeettomaksi ja päättää palata työelämään, että elo ja olo saisi edes jonkinlaisen merkityksen. Yllättäen työpaikan tarjoaa äärimmäisen energinen Jules Ostin (Anne Hathaway), jonka muotivaatteiden nettimyynnillä alansa kärkeen kiilannut ATF-yhtiö lanseeraa hankkeen työllistää seniorikansalaisia. Alkuhankaluuksien jälkeen Ben tutustuu paremmin työnarkomaaniin Julesiin, ja huomaa pian muuttuneen tämän neuvonantajaksi ja luottoystäväksi tilanteessa, jossa suuria voittoja haluavat sijoittajat haluavat vaihtaa firman pomon kokeneempaan vetäjään.

Nancy Meyersin ohjaama Harjoittelijahan on täyttä pullaa, sokerista hömppää, jossa kaikki särmät pakataan kauniiseen kääreeseen, mutta eihän pullassakaan aina ole mitään kauhean pahaa. Sinällään onkin sääli, että Meyersin omaan käsikirjoitukseen pohjaava viihdytin ei oikein osaa päättää, mitä se isona haluaisi olla, tarinankuljetuksen jäädessä outoon välitilaan komedian, siirapin ja terapiasession harmaalla alueella. Se käsittelee monia arkojakin asioita, parisuhteen kestävyttä uraorientotuneiden ihmisten parissa, vanhenemista ja ulkopuolisuutta sekä modernia tulosajattelua, mutta tekee kaiken ärsyttävän puolivillaisesti.

Yhtä lailla ohjaajalla on ongelmia rytmityksessä tyylilajien vaihdellessa modernia maailmanmenoa piikittelevästä satiirista täysin irralliseen törmäilykomiikkaan, joiden välissä itketään paljon kovia kohtaloita. Suuntavaistoton kokonaisuus syö ikävästi tehoja eikä asiaa auta liian pitkäksi venytetty kestokaan. Harmittavinta on se, että kaikin puolin herttainen ja arvokkailla ajatuksilla ryyditetty jää kokonaisuutena näin löysäksi, varsinkin kun sen taitava pääkaksikko tekee vallan kelpo työtä.

DeNirolla ja Hathawaylla on hyvä synkka ja kaksikon yhteisissä kohtauksissa osuva tasapaino roolipelissä, jossa opettajan ja oppilaan paikat vaihtelevat vähän väliä. Muutaman hassun hetken tarjoilee myös Julesin firman sisäisen naisensa itsestään löytänyt New Age-henkinen kolmikko Davis, Jason ja Lewis (Zack Perlman, Adam DeVine ja Jason Orley). Pienessä roolissa yhtiön omana hierojana nähtävä Rene Russo piristää pakettia Beniä monin tavoin muokkaavana Fionana, Anders Holm on Julesin koti-isäksi jätetty aviomies ja JoJo Kushner näiden topakka tytär Paige.

Yhteenveto
Harjoittelija on elokuva, josta olisi kovasti halunnut pitää enemmänkin, mutta hyvässä vedossa oleva pääpari ei saa suuremmin edes mahdollisuuksia pallon kadottaneen ohjaajan hortoillessa kentällä ilman johtoajatusta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016