Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Alkuperäinen nimi: 
The Hateful Eight
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
176
Levymäärä: 
0
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Pakkotekstitys: 
On
Hateful Eight, The
Jussi U. Pellonpää, Ke, 13/01/2016 - 00:00

CHAPTER ONE
Juurikin täysin ansaitusti kädenjälkensä Hollywood Boulevardin sementtiin painanut Quentin Tarantino on elokuvatekijänä saavuttanut statuksen, jonka turvin mies voi tehdä aivan mitä tahansa. Weinsteinin veljesten hellässä huomassa herra voi kypsytellä omia elokuviaan juurikin haluamaansa suuntaan, rikkoa niissä kerronnan sääntöjä ja rakenteita täysin oman mielensä mukaan ja palkata tähdikseen aivan ketä haluaa. Kaiken tämän, ja vielä enemmänkin, Quentin Tarantino voi omien elokuviensa suhteen tehdä, sillä Quentin Tarantino tekee Quentin Tarantino -elokuvia. Ja se, jos joku, vaatii pokkaa.

CHAPTER TWO
Eletään karuja aikoja Amerikan Yhdysvalloissa, sisällissota on päättynyt, mutta vihapito ei. Keskellä lumimyrskyn repimää talvista Wyomingia, postivaunut kuljettavat pahamaineista palkkionmetsästäjä John ”The Hangman” Ruthia (Kurt Russell), joka on viemässä vankiaan, rääväsuista Daisy Domerguea (Jennifer Jason Leigh), hirtettäväksi Red Rockin kaupunkiin. Pakoon pahaa säätä liftaavat myös uroteoistaan palkittu musta majuri, itsekin palkkiometsästyksellä tienaava Marguis Warren (Samuel L. Jackson) sekä Red Rockin uudeksi sheriffiksi valittu rasistinen konfederaatti Chris Mannix (Walton Goggins).

Kun myrsky nousee entisestään, vaunukuski O.B. (James Parks) on pakotettu hakemaan suojaa keskelle hyistä aavaa sijaitsevasta Minnien puodista, jonka takkatulen loimussa majaansa pitää jo valmiiksi neljä mustan puhuvaa miestä, Minnietä isäntänä tuuraava Bob (Demian Bichir), itsekseen viihtyvä cowboy Joe Cage (Michael Madsen), Red Rockiin matkalla oleva uusi pyöveli Oswaldo Mobray (Tim Roth), sekä sodan hävinneen etelän katkera kenraali Sanford Smithers (Bruce Dern). Ulkona ulvoo jäätävä tuuli, mutta sisätiloissa lämpötila kohoaa helvetin lukemiin, kun selviää, etteivät kaikki joukosta, jos kukaan, ole sitä, mitä aluksi vakuuttelevat. Ja kun naamiot lopulta putoavat ja motiivit paljastuvat, alkavat aseet puhua.

CHAPTER THREE
The Hateful Eight on Quentin Tarantinon kahdeksas elokuva, ja muodoltaan yhtä kaikki täydellisen rajoja rikkova esitys, puhelias, vikuroiden suuntaansa useasti kääntävä ja ultraväkivaltainen western, joka temaattisesti jatkaa Django, Unchainedin (2014) tyylilajia, vaikkei elokuvilla muuta yhteistä olekaan kuin aikakausi. The Hateful Eight on paikoin ylifiksuksi viilatulla dialogilla täytetty ja tekstiplansseilla tarkasti rajattuihin jaksoihin ositettu näytelmä, ohjaajansa esikoisteoksen Reservoir Dogs (1992) suljetun tilan asetelmiltaan mieleen tuova psykotrilleri, Agatha Christien teoksista tutunomainen salapoliisikertomus ja ennen kaikkea John Carpenterin The Thingin (1982) selkeä sukulainen, siinäkin kun pahaa pakkasta sisätiloihin pakeni ryhmä ihmisiä, joiden sisällä ei välttämättä asustellut inhimillisiä olentoja. Carpenterin visvaiseen kauhuklassikkoon The Hateful Eightin linkittää myös siinä pääosaa esittänyt Kurt Russell sekä siihen erinomaisen musiikin tehnyt maestro Ennio Morricone.

CHAPTER FOUR
The Hateful Eight on Tarantinon kahdeksasta elokuvasta kovin pähkinä. Mies tietää oman asemansa ja välillä ei voi välttyä epäilykseltä, etteikö oman briljanssin tunteminen häikäisisi paikoin jo pikkuisen liikaa. The Hateful Eightin ensimmäinen puolikas kun on läpältään välillä laahaavaakin nappuloiden asettelua perkeleelliselle pelilaudalle, jonka aikana katsoja vaihtaa takalihasta useammankin kerran, karaktäärien viillellessä toisiaan sanan säilällä. Keskustelut sivuavat sotaa, kostoa, kapitalismia ja rajaseutujen oikeuskäytäntöjä, läpän ollessa armotonta ja syvältä viiltävää suunsoittoa ilman keventävää huumoria. Jäljelle jääkin enimmäkseen kiukkuinen ja katkera tilitys menneisyydestä, jota jokainen hautakammioksi uhkaavasti muuttuvan majan turvapaikanhakijoista tuntuu vasitellen peittelevän. Kun ensimmäinen todellinen juonenkäänne tulee, siitä edes päin loppu onkin silkkaa sotaa, jonka aikana alkupuolen puudutus on jo autuaasti unohtunut. Splatterkertoimen toiseen potenssiin nostavat väkivaltajaksot on tehty paitsi sysimustalla virneellä, myös niin äärimmäisen suurella kunnianhimolla, että kaikkien aikojen legendaarisin väkivaltaohjaaja Sam Peckinpahkin (1925-1984) voisi olla niistä ylpeä.

Hurjasta kestostaan ja näennäisesti hitaasti, kuin siirappi talvella, kulkevasta etenemisestään huolimatta kokonaisuus on matemaattisen tarkkaan laskelmoitu paketti, jossa mitään ei tapahdu eikä sanota ilman helvetin painavaa syytä. Mistään perinteistä ei Tarantinon tapauksessa oikeastaan voi ikinä edes puhua, sillä The Hateful Eightkin ottaa kuvaamastaan aikakaudesta ainoastaan ulkoiset seikat, tarinan itsensä ollessa sopiva julkituoduksi vaikka avaruusaluksessa. Ja kuten aina, Tarantinon joko ohjaamien tai kirjoittamien elokuvien universumiin on kuulunut myös niissä esiintyvien henkilöiden sekavat sukulaissuhteet. Pulp Fictionin Vincent Vega (John Travolta) oli Reservoir Dogsin Mr. Blonden, Vic Vegan (Michael Madsen) veli, Kunniattomien paskiaisten kylmin natsintappaja, The Bear Jew Donnie Donowitz (Eli Roth) taas True Romancen leffatuottajan Lee Donowitzin (Saul Rubinek) isä. Hommaa jatkaa myös The Hateful Eight, jonka henkilöistä yksi on yhden Paskiaisen iso-iso-isä.

CHAPTER FIVE
Teknisesti The Hateful Eight on uskomattoman kaunis ja komea elokuva. Rajaseudun panoraamojen takana on ohjaajan luottokuvaaja Robert Richardson, jonka käyttämä 70-millinen Panavision kamera on tallentanut aidolle filmille lokaatiot ja tapahtumat silmiä hivelevän hienosti. Vaikkei elokuvaa sen originaalissa formaatissa näkisikään, jopa digitaalikopio kykenee toistamaan tekijöiden visiot kaikessa ylväydessään. The Hateful Eight on myös ensimmäinen elokuva, jossa Tarantino käyttää elokuvaan nimenomaan tehtyä musiikkia, eikä lainaile scoreja muista leffoista tai pohjattomasta pop-kokoelmastaan. Scoren takana ei ole enempää tai vähempää kuin elokuvamusiikin todellinen suurnimi, elävä legenda ja mies monien klassikkoteemojen takana, Ennio Morricone.

Morriconen kynästä on kirvonnut jo puoli vuosisataa sitten kymmeniä legendaarisia länkkäriteemoja, joista tunnetuimmat herra kirjoitti Sergio Leonen elokuviin Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden (1965), Hyvät, Pahat ja Rumat (1966) ja Huuliharppukostaja (1968) sekä Leonen joustenlauksi jäänyt Once Upon a Time in America -Suuri gangsterisota (1984). The Hateful Eightin score on itse asiassa koottu Morriconelle tuttuun tapaan vain kolmesta yksinkertaisesta teemasta, LÙltima Diligenza di Red Rock, LÌnferbo Bianco ja La Lettera di Lincoln, joita Tarantino varioi pitkin matkaa eri instrumentein ja sovituksin, luoden kokonaisuudelle yhtä aikaa sekä perinteitä huokuvan että moderninkin atmosfäärin. Tokihan mukaan on mahtunut miehen tavaramerkkinä myös muutama irtonainen popbiisi, kuten David Hessin Now You`re All Alone, The White Stripesin Apple Blossom sekä yhden Tarantinon kestosuosikin, Roy Orbisonin, paljon meiningistä jo pelkällä nimelläänkin kertova There Won`t Be Many Coming Home.

CHAPTER SIX
Tarantinon elokuvat ovat aina näyttelijöiden juhlaa, tämä kun osaa kirjoittaa niin uskomattoman omaperäistä dialogia, että sitä lausumaan haluaa jokainen komeljanttaroinnilla leipänsä tienaava, oli kyseessä sitten maailman suurimmat tähdet tai pienemmissä piireissä artikulointiaan harjoittaneet kyvyt.

Erityisen hyvin Tarantino on aina osannut kirjoittaa elokuviensa tärkeimmät sivuroolit, kysykää vaikka Christoph Waltzilta, joka kuittasi jo kaksi sivuosa-Oscaria Q.T.:n elokuvista Kunniattomat paskiaiset (2009) ja Django Unchained. Tällä kerralla kyseisen kunnian voisi olettaa tulevan Jennifer Jason Leighille, joka vetää Daisy Domerguen roolin niin pidäkkeettömän hurjasti, että kaksilahkeiset vastapelurit ovat paikoin hätää kärsimässä.

Yhtä lailla upeaan tulkintaan, Tarantinon kanssa jo aiemminkin töitä tehneiden veteraanien Russell (Grindhouse: Death Proof, 2007), Jackson (Pulp Fiction (1994), Jackie Brown (1997), Kill Bill Volume 2 (2004), Django, Unchained)), Madsen (Reservoir Dogs, Kill Bill Volume 1 ja 2) ja Roth (Reservoir Dogs, Pulp Fiction) rinnalla nousee myös parhaiten tv-sarjoista The Shield ja Justified tuttu Walton Goggins, joka väläytteli kykyjään jo Djangossakin. Pienemmissä, mutta tärkeissä sivurooleissa nähdään mm. Lee Horsley, Zoë Bell, Dana Gourrier, Gene Jones sekä Channing Tatum.

CHAPTER SEVEN
The Hateful Eight on Tarantinon elokuvista eniten katsojaltaan vaativa esitys, kuin kiusalla jokaista odotusta vastaan kiukkuisesti potkiva vedätys, jonka myötä ohjaaja/käsikirjoittaja näyttää kaikille, miksi on asemansa uniikkina auteurina ansainnut. On miehellä pokkaa.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016