Hobitti - Odottamaton matka
Jussi U. Pellonpää, Ke, 12/12/2012 - 00:00

Elokuva
Bilbo Reppuli (Martin Freeman) tempaistaan koto-Konnusta keskelle suurta seikkailua ja vaarallista tehtävää, kun velho Gandalf (Ian McKellen) rekrytoi rauhaa ja ruokaa rakastavan hobitin mukaan pelastamaan lohikäärme Smaugin tuhoamaa valtakuntaa, Ereboria. Erebor on ennen kuulunut kääpiöille, joiden johtaja, Thorin Tammikilpi (Richard Armitage), ja tusina tämän valittuja sotureita lähtevät Bilbon ja Gandalfin kanssa pitkälle matkalle, joka on täynnä vaaroja, mutta myös yllättäviä liittolaisia.

Yksitoista vuotta sitten monen elokuvissa kävijän maailma muuttui lopullisesti, kun ensi-iltansa sai Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit ja vuoden välein siitä sen kaksi toinen toistaan huikeampaa jatko-osaa, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Nyt herra Jackson palaa J.R.R. Tolkienin luomaan Keski-maahan, mutta ei kykene Hobitti -trilogian ensimmäisellä osalla, joka sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herran tapahtumia, vielä lunastamaan kaikkia lupauksia.

Teknisesti valtavan hieno ja detaljeissaan henkeä salpaava Hobitti - odottamaton matka on toki parasta mitä rahalla saa, mutta siitä puuttuu nyt se, mikä teki LOTR -saagasta niin ylivertaisen ja valloittavan fantasiakokemuksen. Samaistuminen hahmohin tuppaa jäämään etäiseksi, eikä asiaa auta valkokankaalta verkkokalvoille isketty hirmuinen informaatiomääräkään, vauhtia, kiperiä likipiti-tilanteita ja valtavia tehosteryöppyjä kun pukataan eteen kiihtyvällä tahdilla.

Valikoiduissa teattereissa Hobitti - Odottamaton matka on mahdollista nähdä myös uudessa ja ohjaaja Jacksonin ylistämässä  HFR 3D-formaatissa, jossa normaali 24 kuvaa sekunnissa -nopeus on nyt nostettu tuplaan, eli 48 frameen / sekunti. Jokainen yksityiskohta piirtyy kameran liikkeestä huolimatta  HFR 3D:ssä valkokankaalle täydellisen tarkasti, mutta elokuvaan syvemmin uppoutumisen sijaan efekti muuttuukin luonnottoman oloiseksi ja saa kokemuksen tuntumaan paikoin keinotekoiseltakin. Muutos perinteiseen kolmanteen ulottuvuuteen tuntuu ainakin ensi näkemältä erikoiselta ja vieraannuttavalta, mutta tottuipa ihmiskatsoja elokuvissa ääneenkin, niin mikseipä sitten tähän.

Se todellinen taika ja lumo palaavat Hobittiin vasta kolmannen näytöksen alussa, kun Klonkku astuu lavalle. 2nd unitinkin ohjaajana leffassa häärinyt Andy Serkis ottaa Klonkkuna vastustamattomasti vetovastuun ja saakin Jacksonin massivisen magnum opuksen oikeille raiteille ja siihen vauhtiin, johon tämän mittakaavan elokuvien tuleekin kyetä heti ensimmäisestä kuvastaan lähtien.

Alussa roolissaan hiukan aristeleva Martin Freeman lunastaa kyllä paikkansa Bilbona, saaden Ian McKellenin tutun arvokkaasti tulkitsemalta Gandalfilta korvaamatonta apua. Kääpiöinä nähdään takuuvarmoja brittiammattilaisia aina Ken Stottista James Nesbittiin, ja poikkeavathan kuvissa myös vanhat LOTR -tutut Hugo Weaving, Cate Blanchett, Christopher Lee sekä Elijah Wood.

Yhteenveto

Sormusten herrojen
kokonaisvaltaiseen elämysmatkaan Hobitilla jää vielä kiinni otettavaa, mutta luotto siihen, että Jackson ryhmineen lunastaa odotukset jatko-osilla, Hobitti - Smaugin autioittamaa maa (2013) ja Hobitti - Sinne ja takaisin (2014), on yhä vahva.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016