Elokuva

"Look at me. Look at what I've become. I sometimes don't speak to another living soul for days, weeks, always on the move. I trust nothing. No one. And it has nothing to do with escape."

"Get out. Now. Leave the city.
Go back where you can breathe. If you stay, it will destroy you.

Valitsemansa tien kivikkoisuus ja vainoharhaisella epävarmuudella sävytetty tulevaisuus kuuluvat lähes poikkeuksetta rikollisten elämänkuvaan. Kuoleman ja väkivallan ympyrässä omien tekojensa kanssa eläminen synnyttää enemmin tai myöhemmin pelkoa, sillä jokaisen on kannettava vastuu menneisyydestään. Pakeneminen ei ole ratkaisu, sillä henkilökohtaiset demonit löytävät jokaisen lopulta, eikä tilinteon aikaan valittaminen enää auta.

Will Graham (Clive Owen) pitää itseään elämänsä menettäneenä miehenä - sellaisena karkeana paskiaisena, joka heitti tietoisesti parhaat vuotensa hukkaan. Will on erakoitunut ulkomaailmasta ja asuu ruosteen syömässä pakettiautossa keskellä sysimustaa metsää. Hän ei sure tai sääli itseään, sillä hänen saarnaansa kuuluvat vain peilistä katsovan miehen syyttäminen ja henkinen ruoskiminen. Will on valinnut tiensä. Hän vaeltaa mieluummin ikuisessa pimeydessä kuin astuu päivänvaloon. Syytä emme vielä tiedä. Will Grahamin vähäinen elanto tulee pätkähommista pimeän palkkakuitin turvin, eikä hänestä jää jälkiä seurattavaksi. Hän on mies, jota ei ole enää olemassa. Hän on menneisyytensä haamu.

Will Graham on ollut kateissa kolme vuotta. Kukaan ei tiedä hänen olinpaikkaansa. Hän on kuitenkin elossa, vaikka kirjeiden tulo loppui jo aikaa sitten. Will yrittää paeta menneisyyttään ja löytää samalla mielelleen rauhan. Hän haluaa muuttua, mutta tietää yrityksen olevan vain itselleen valehtelemista. Kun mies tahraa kätensä toisen vereen, hän tahraa ne ikuisesti. Will kuului ennen Lontoon järjestäytyneen rikollisuuden ympyröihin. Hän oli pelätty mies, joka eli väkivallasta ja pukeutui päivittäin merkkipukuun. Nyt elämä on toista - naamaa "koristaa" takkuinen parta ja sama takki käy niin peitosta kuin sateensuojastakin.

Willin rakas pikkuveli, Davey (Jonathan Rhys-Meyers), pyörittää pientä "verotonta" bisnestä. Hän kauppaa huumeita Lontoon seurapiireissä ja elää roolimallinsa, eli ihailemansa veljen, tavoin varsin huoletonta ja välinpitämätöntä elämää. Vaikka Davey on erittäin suosittu ja haluttu ihminen, aiheuttaa hänen viileä elämäntyylinsä myös kateutta ja vihaa. Erään hyvin menneen yökyläkeikan jälkeen Davey Grahamin elämä saa järkyttävän käänteen. Hänet kaapataan syrjäkadulla ja raiskataan. Teolla on kohtalokas lopputulos: häpäisy johtaa itsemurhaan. Viranomaiset eivät tutki tapausta sen enempää, sillä Daveyn kuolemaan ei näytä liittyvän rikosta. Kun tieto pikkuveljen kuolemasta tavoittaa pian myös Willin, on pelipakka jälleen sekoitettu. Selvittääkseen tapahtuneen on erakon astuttava päivänvaloon. Panoksena on kuitenkin paluu kaupunkiin ja menneisyyden kohtaaminen - tie vie suoraan kiirastuleen.

I'll Sleep When I'm Dead on tarina valinnoista, kostosta ja ihmiselämän sekä syntien hinnasta. Mitä olet valmis maksamaan ja mitä joudut maksamaan teoistasi? Voiko veristä menneisyyttään hyvittää ja voiko ihminen oikeasti muuttua? Tunnetusta aiheestaan huolimatta elokuva ei mässäile kostonkierteeseen joutuvan ihmisen väkivallalla tai päälle kuorrutetulla toiminnalla, vaikka siihen olisi oiva mahdollisuus. Tällä kertaa paino on draamassa, mikä on virkistävä yllätys. Käytännössä kostoteeman poikkeus tarkoittaa ISWID:n kohdalla pitkiä ja sanattomia kuvia, jotka kertovat seesteisyydessään enemmän kuin lyijynkatku kostajan haulikosta.

Kahden, mutta saman suunnan tuulet? Will Graham painii oman sisimpänsä kanssa ja hänen veljensä päätyy riistämään itseltään hengen. Molemmat tekevät tekonsa osittain samasta syystä - he inhoavat ja vihaavat itseään. Erona on tosin se, että toinen on muovannut kohtalonsa itse ja toinen ei. Äärimmäisten tekojen motiivit jäävät usein varsin epäselviksi ja hämäriksi. ISWID ottaa uskaliaasti kantaa kertomalla seurauksista, joita raiskaus saattaa aiheuttaa. Kun ihminen alistetaan, häpäistään ja häneltä viedään itsekunnioitus, on useimmiten tuloksena raastava alemmuuden tunne ja valtava itseviha. Uhri saattaa kääntyä omaksi ruoskijakseen ja tämä viha voi äärimmäisissä tapauksissa purkautua oman hengen riistona.

Mike Hodgesin ohjauksessa Trevor Prestonin käsikirjoitus on kokeneissa käsissä ja saa osakseen piinalla väritettyä kerrontaa - elokuva kääntyykin enemmän jännityksen kuin toiminnan tyylisuuntaan. Jokin muukin antaa ajatukselle hetken tai kaksi: I'll Sleep When I'm Dead sisältää pitkälti samoja, kylmiä sielunpiirteitä kuin Hodgesin uran helmi Get Carter (1971) ja nouseekin näiden tekijöiden ansiosta perusdraamaa korkeammalle. Elokuvasta voi myös löytää itämaisia samurai-piirteitä, joita Owenin esittämä Will käy soturikoodin tavoin läpi punnitessaan elämänsä arvoja. Hieno vivahde.

Hyvät näyttelijäsuoritukset, vahva käsikirjoitus ja ohjaus ovat iso osa I'll Sleep When I'm Deadiä. Elokuvan pääroolia kantava Cliwe Owen välittää vähäeleisyydellään väkevästi katkeroituneen miehen tunnontuskia ja vakuuttaa paikkaansa yhtenä saarivaltion parhaimpana luonnenäyttelijänä. Jonathan Rhys-Meyers on viileän elävä, menevän, nuoren miehen kengissä. Sivurooleissa nähdään muutama veteraaninäyttelijä: Malcolm McDowell esittää yltiökateellista, ylpeää ja vallanhakuista miestä, Charlotte Rambling vakuuttaa elegenttina Grahamien äitinä, jolle poikien kohtalo on itsenäisen naisen kovasta ulkokuoresta huolimatta kova pala. Daveyn hyvää ystävää, Mickseriä, esittävä Jamie Foreman on hieman tuntemattomampi nimi, mutta tekee elokuvassa erittäin hienon suorituksen.

Kuva

1.85:1-rajatun, anamorfisen kuvan laatu on tyydyttävä. Terävyys ja värit ovat kohdallaan, mutta mustan taso ja kohina jättävät paljon toivomisen varaa. Musta on valitettavan harmaata ja sävyltään punaista. Kun suurin osa elokuvasta tapahtuu vielä yöllisissä maisemissa ja pimeässä, ei edellä mainittua voi olla huomaamatta. Lievä, mutta jatkuva kohina nousee myös valoisimmissa kohtauksissa esille.

Kuvakerronnaltaan elokuva noudattaa varsin minimaalista linjaa - kamera pysyttelee hyvin usein paikallaan.

Äänipuolella on laatua tarjolla (DTS ja Dolby Digital 5.1 sekä Dolby Surroud 2.0),  mutta tilavaikutelman luonti jää valitettavan vähälle. Kaupungin ääniä ja elokuvan alun kotibilekohtausta lukuun ottamatta äänimaailma on keskittynyt dialogiin, joka toistuukin kristallinkirkkaasti.

Simon Fisher-Turnerin vähäeleinen, mollivoitoisesti jazzahtava musiikki luo onnistuneen hienovaraisesti sinisensynkkää tunnelmaa piinaavan juonen ympärille. Musiikkia käytetään elokuvassa erittäin harkiten ja harvoin, mutta juuri oikeissa kohdissa.

Lisämateriaali

Scanboxin julkaisu ei paljon iloa lisukkeineen tarjoa. Mukaan on saatu lyhyet tekijätiedot, useampisivuinen seloste itse elokuvan tuotannosta, I'll Sleep When I'm Dead -traileri ja muiden elokuvien trailereita.

Yhteenveto

Vaikka puitteet ovat kunnossa, ei kokonaisuus häikäise. Mikä mättää? Draamapainotteisesta paketista jää kaipaamaan toimintaa. Ei suuressa määrin, mutta kuitenkin. Seesteiset, mutta varjoisat kuvat luovat hienovaraisesti painostavaa tunnelmaa, joka tosin odottaa purkautumistaan hieman liian pitkään. Elokuvan huippu jää varsin kapeaksi, ja suhteellisen avoin loppu jättää arvailujen varaan yhtä sun toista. Tämä ei ole välttämättä huono asia, mutta kun asioita pohditaan, niin niille olisi toki mukava saada vastauskin.

I'll Sleep When I'm Dead osaa olla synkkä ja kantaaottava. Vahvat karakteerit, tumma tarina ja pimeät yömaisemat sekoittuvat yhteen kuin mustan veden pyörre päättymättömässä painajaisessa. Elokuva alkaa ja päättyy samaan kohtaukseen.

Huomio: Mike Hodgesin ja Cliwe Owenin aikaisempaa yhteistyötä voi ihailla elokuvassa Croupier (1998), jonka menestys siivitti miehet myös I'll Sleep When I'm Deadin pariin.

Tuomio: I'll Sleep When I'm Dead on hitaasti etenevä ja paljon kysymyksiä herättelevä elokuva, joka lunastaa odotukset osittain - laadukasta brittidraamaa kaikesta huolimatta.