Elokuva
Lähes kaksikymmentä vuotta saatiin odottaa ennen kuin yksi valkokankaiden suurimmista nimikkeistä teki kauan ansaitun paluun. 1980-luvulla kaksikko Steven Spielbergin ja George Lucasin kynäilemä renttusankari Indiana Jones on edelleenkin yksi elävimmistä mielikuvista siitä, millaista arkeologin työ on. Vaikka useat ylläpitävätkin imagoa lähinnä huumorimielessä, on monien ensimmäinen vastaus kyseistä uraa koskevissa tiedusteluissa ruoska, jännittävät läheltä piti -tilanteet sekä glorifioitu maineen metsästys. Eipä siis ihme, että neljättä Indiana Jones -elokuvaa odotettiin jo muutamia vuosia kolmannen osan valmistumisen jälkeen 1990-luvun taitteessa.

Aikaa on kulunut myös elokuvan sisäisessä maailmassa. Vuosikymmen on vaihtunut vitosella alkavaan, natsit ja toinen maailmansota ovat vaipuneet unholaan ja näiden siittämä lapsi nimeltä kylmä sota lietsoo pelkoa kansan syviin riveihin. Harmaantunut arkeologian professori Henry ”Indiana” Jones Jr. (Harrison Ford) sekaantuu tuttuun tapaansa uusiin seikkailuihin puolivahingossa ja aina yhtä lapsenomaisen innokkaasti. Tällä kertaa Roswellista alkava tapahtumaketju vie tohtorin Etelä-Amerikkaan etsimään tarunhohtoista El Doradon kaupunkia, jossa kytevä salaisuus kiinnostaa myös valtaa hamuavia kommunisteja.

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta vie saagan kirjaimellisesti toisiin ulottuvuuksiin. Vuonna 1992 George Lucasin vireille noussut idea 1950-luvulle sijoittuvasta B-luokan sci-fi-elokuvia lainaavasta tarinasta ei kiinnostanut alkuun niin pääosaesittäjä Harrison Fordia kuin myöskään ohjaaja Steven Spielbergiä. Taipumattomana Lucas jatkoi ideansa markkinointia kaksikolle. Ajan saatossa niin käsikirjoitus kuin käsikirjoittajat vaihtuivat, mutta 2000-luvulla palattiin takaisin alkuperäisiin kuoseihin. Yksilön tyhmyys sinetöitiin kollektiivisella päätöksellä kolmikon päättäessä tehdä neljännen osan Lucasin alkuperäisten suunnitelmien pohjalta.

Ylilyönti näkyy sfäärisen juonen lisäksi koko elokuvassa. Aikaisempien osien temmeltäessä realistisella, joskin hetkittäin hieman yliluonnollisilla perustuksilla, menee Kristallikallon valtakunta täysin absurdisuuden puolelle. Alun toimintakohtauksen kliimaksiloppu tai Perun viidakon Tarzan-tribuutti ovat jotain ihan muuta kuin Indiana Jonesissa olisi kuvitellut koskaan näkevän. Kerta toisensa jälkeen yhä villimmäksi heittäytyvä Kristallikallon valtakunta muistuttaa enemmänkin nykytarjonnan fantasiaseikkailuja, jossa aiempaa isommilla ja näyttävämmillä toimintakohtauksilla pyritään pelastamaan koko muu elokuva. Poikamaisesta seikkailuhengestä ei ole tietoakaan. Ilman ikoniksi muodostunutta vaatetusta ja John Williamsin teemamusiikkia Kristallikallon valtakuntaa hädin tuskin erottaisi Indiana Jones -saagan neljänneksi osaksi.

Positiivisesti Indy-henkeä löytyy hetkittäin – joskin väkinäisesti tunnarin avustamana. Harrison Fordin paluu vanhan ruoskasankarin rooliin on onnistunut, eikä vajaa kaksikymmentä lisävuotta näy ainakaan toimintakohtausten määrässä. Ford sisäistää kivuttomasti tutun hattuansa varjelevan arkeologin roolin niin olemukseltaan kuin puheeltaan. Henkistä perillistä ollaan kuitenkin selvästi petaamassa ikääntyvän näyttelijän tilalle Shia LaBeoufista. Nuoren nousukkaan 1950-luvun kapinallista rokkisukupolvea edustava Mutt on ulkoinen kovanaama, mutta sisäisesti vielä itseään etsivä nyhverö, josta kasvaa elokuvan aikana Indyn veroinen seikkailijan alku. Kaksikon yhteispeli ei vastaa lähellekään hulvatonta saumatyötä mitä nähtiin Sean Conneryn ja Fordin välillä Viimeisessä ristiretkessä, mutta ei ole onneksi yhtä tuskastuttavan lapsellista kuin Jonathan Ke Quanin hyppykierrepotkut Tuomion temppelissä.

Paras tuulahdus menneen kultaisista ajoista on kuitenkin Karen Allenin jälleennäkeminen. Näyttelijättären pippurinen Marion Ravenwood on aivan yhtä riemastuttava karaktääri Indyn seurassa kuin lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin, eikä hahmojen välinen kemia ole kaikonnut minnekään. Ihastuttava viha-rakkaus-suhde hellittää elokuvan kepeimmät ja lähes ainoat naurut, minkä vuoksi koko muun elokuvan päättömyys ja perinteistä irtautuminen vihastuttaa entisestään. Ravenwoodin ja Jonesin piikittelevä sanailu keskellä vaaratilanteita on sitä tutuinta Indiana Jonesia, mitä vain kuvitella saattaa.

1950-luvun kommunistivihan ja -pelon vuoksi sekä Spielbergin haluttomuuden palata natsien pariin on Kristallikallon valtakunnan pahiksissa siirrytty itäblokkiin. Aikakaudelle tyypillinen pelon ilmapiiri on alkuun hyvin läsnä, mutta tuntuu silti hyvin päälle liimatun oloiselta. Intron jälkeen koko seikka unohdetaan lähes tyystin, kun aasinsillan avulla on saatu uudet viholliset juoneen mukaan. Kasvottomien neuvostomuskelien johtohahmoksi on värvätty Cate Blanchettin esittämä rajatietotohtori Irina Spalko, joka jää kovin persoonattomaksi ilmestykseksi. Totuttuun tapaan vihollisjoukko on aina askeleen jäljessä Indyn poppoosta, mutta keinottelujen avulla saavuttaa sankarijoukkomme aina kriittisillä hetkillä.

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta poikkeaa kauaksi perinteistä. Uudistumisen tarve on hyvä – joskaan Indyjen kohdalla ei lainkaan välttämätön – mutta toteutus muistuttaa enemmän tusinaviihdettä kuin rehdin poikamaista seikkailua. Absurdit kohtaukset yltyvät vain kohtaus kohtaukselta yhä pahemmiksi, eikä hommassa ole lopulta mitään järkeä. Neljännen osan kohdalla Indyn ruoska viuhahtaa rankasti ohi maalin, sillä ilman muutamia tuttuja rippeitä Kristallikallon valtakuntaa ei edes tunnista saagan perilliseksi.

Tekniikka
1080p-formaatin 2.40:1-kuvassa ei ole moitteen sijaa. Tarkkuus on kiitettävä kautta linjan, mikä näkyy erilaisten kankaiden, rakennustekstuurien ja ihon detaljirikkaassa annissa. Kontrasti on erinomainen, eivätkä heikosti valaistut kohtaukset menetä yksityiskohtaista presentaatiota. Aiempia osia mukaileva romantisoitu värimaailma toistuu luonnollisena ja ilman virheitä.

Dolby TrueHD 5.1 -ääniraita on erinomaisesti ja tasapainoisesti miksattu kokonaisuus. Niin ylä- kuin alapää on sulassa sovussa, dynamiikan ollessa molemmissa päissä monipuolinen, mutta hillitty. Lukuisat pienet yksityiskohdat äänissä tulevat hienosti esille, eikä mikään osa-alue erotu räikeästi joukosta. Tästä syystä elokuvan pari tehostekohtausta saattavat ensikosketuksella tuntua hieman ponnettomilta ja kaivata sitä puuttuvaa perille vientiä etenkin alapäässä viimeaikaisten efektitykitysten jälkeen, mutta taidokkaan maltillinen ja elävä miksaus maksaa itsensä äkkiä takaisin. Matalat taajuudet ovat tästä huolimatta erinomaisessa käytössä tukemassa lukuisia toimintakohtauksia. Tilakanavien käyttö on niin ikään onnistunut, kanavaerottelun ollessa luonnollinen.

Lisämateriaali
Levy 1:

Lisämateriaaliosion avaava Blu-ray-ekslusiivi Indiana Jones Timeline on varsin mielenkiintoinen nippelitietoudesta kiinnostuneille faneille. Teksti- ja kuvapohjainen aikajana on jaettu kolmeen osaan; tarina, tuotanto ja historia. Tarina kertoo elokuvan juonen, tuotanto puolestaan jakelee tiedonmurusia pitkällisestä tekoprosessista ja historia alkaa jo vuodesta 1546 selvittäen yhtymäkohtia elokuvan ja oikeiden tapahtumien välillä.

Return of the Legend (17:34) pohjustaa tulevan lisämateriaalin sopivasti lämmittelemällä menneitä ja selvittämällä kuinka Kristallikallon valtakunta sai alkunsa. Tuotannon tärkeimmät nimet kertovat kuinka neljäs osa sai alkunsa, miten tutut näyttelijät saatiin takaisin projektiin ja kuinka nimi kehkeytyi. Prologi kertoo myös sen, ketä saamme syyttää – tai kiittää – uusimman osan viemistä niille urille kuin elokuvassa nähdään.

Pre-Production (11:44) -osiossa selkään taputtelu nostaa rumaa päätään, mikä tiputtaa dokumentin mielenkiintoarvoa. Ensin esituotantoon keskittyvässä katsauksessa kehaistaan Spielbergin esivisualisointitaitoja, jonka jälkeen hehkutetaan puvustusta ja sitä, kuinka Ford näyttää hyvältä vanhoissa kledjuissa. Tämän jälkeen ylistysvuoro päätyy LaBeoufin kohdalle tämän treenatessa elokuvaa varten ja lopussa iloitaan vanhan porukan jälleenkokoontumista.

Ensimmäisen levyn kruunaa kaksi traileria elokuvasta.

Levy 2:

Production Diaries (80:52) on kuuteen osaan jaettu pääruoka, jossa käydään läpi elokuvan tärkeimpien kohtausten valmisteluja. Kovin yksityiskohtaisiin ruotimisiin ei tehosteiden osalta mennä, mutta varsin kattavasta ja ennen kaikkea mielekkäästä dokumentista on kuitenkin kyse. Kulissien takaisen materiaalin lisäksi tuotantopäiväkirjoista välittyy tiimin lämpö ja halukkuus päästä jälleen työskentelemään tutun nimen pariin.

Warrior Makeup (5:34) on elokuvassa pikaisen visiitin tekevien intiaanisoturien maskeeraukseen keskittynyt lyhyt katsaus, jossa maskeeraus- ja puvustusosaston henkilökunta kertoo hankkeen työllistysmäärästä ja sen toteutuksesta.

Crystal Skulls (10:10) keskittyy tarinan pääsankarin luontiin sekä sen totuuspohjaisuuteen. Pääasiallinen fokus on kuitenkin kristallisen kallon imitointi uretaanin avulla ja siihen kohdistuneet hankaluudet sekä hahmojen pienet yksityiskohdat. Iconic Props (9:59) jatkaa esineistölinjalla ja tutustuttaa katsojalle muita elokuvassa nähtäviä ja piilotettuja tavaroita, joista saattaa tulla ajan saatossa yhtä ikonisia kuin nahkatakki, hattu ja ruoska.

Effects of Indy (22:42) pureutuu nimensä mukaisesti elokuvan lukuisiin tietokoneella tehtyihin ja muutamiin harvoihin pienoismallein toteutettuihin tehosteisiin. Kuten jo niin monessa vastaavassa dokumentissa, myös tässä vertaillaan kuvattuja otoksia viimeisteltyjen kappaleiden välillä, kerrotaan uraauurtavasta teknologiaharppauksesta ja näytetään bittimuotoisia vektoreita ja objekteja niistä kiinnostuneille. Toisin sanoen luvassa on tehosteista kiinnostuneille jälleen sitä samaa vanhaa tavaraa ilman kummempia selittelyjä tai syvempiä katsauksia.

Adventures in Post-Production (12:44) siunaa ruutuaikaa elokuvan ääni- ja musiikkivastaaville, dokumentin jakautuessa karkeasti ottaen puoliksi molemmille. Ensimmäisellä puoliskolla tarkastellaan, kuinka erilaiset ääniefektit saatiin aikaiseksi, ja jälkimmäisessä osiossa katsellaan John Williamsin paluuta saagan kapellimestariksi tämän kertoessa kunkin teemamusiikin taustoista.

Closing: Team Indy (3:41) lopettaa making of -materiaalin antamalla tuotantotiimin kasvoille nimet. Pre-Visualization Sequences on kestoltaan vajaa viisitoistaminuuttinen katselmus, jossa elokuvassa olevat kolme kohtausta nähdään karkeina testiversioina varsinaisia kuvauksia varten. Lisämateriaalisession päättää kattava ja runsaslukuinen kuvagalleria, josta löytyy niin tuotannon takaisia valokuvia kuin myös juliste- ja konseptitaidetta.

Yhteenveto
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta menee ryminällä ohi ja jättää nahkahatun narikkaan. Harrison Fordin ruoskakäsi heiluu vielä entiseen malliin ja Karen Allenin suu käy yhä herkullisin sanoin, mutta siihen loppuvat yhtymäkohdat edellisosiin. Kristallikallon valtakunta on kasa ylilyötyjä kohtauksia, joissa seikkailuhenki loistaa poissaolollaan ja joiden taustalla soi jostain syystä John Williamsin tuttuakin tutumpi tunnari. Ei tämä tekele ole Indiana Jonesia nähnytkään.