Elokuva
Vuonna 1968 syntynyt ammattikoomikko ja vatsastapuhuja Jeff Dunham on hyvää vauhtia noussut laadukkaasta huumorista nauttivien ystävien tietouteen. YouTube-kansalle herra on parhaiten tunnettu kuolleesta itsemurhapommittaja Achmedista, mutta miehen salkusta löytyy tilaa myös kuudelle muulle yhtä hulvattomalle nukelle. Stand up -koomikon toinen taltioitu keikka Spark of Insanity esitettiin syyskuun 17. päivä 2007 Warner Theaterissa Washingtonissa, jossa näkivät ensimmäistä kertaa päivänvalon jo mainittu Achmed sekä isonenäinen supersankari Melvin.

Reippaasti lavalle asteleva Jeff Dunham aloittaa puolitoistatuntisen show’n vartin mittaisella soolollaan, jossa päivitellään bensan hintaa ja pilaillaan arvon koomikon perhe-elämälle. Perinteinen setti on jo sellaisenaan varsin mukiinmenevää hupailua, jota käytetään osuvasti hyväksi läpi keikan, mutta todellinen pääpotti räjähtää käsiin Dunhamin päästäessä nukkensa estradille. Erinomaisena vatsastapuhujana tunnettu Dunham on luonut jokaiselle nukelleen uniikin tyylin, joiden avulla pureudutaan päivän polttaviin kysymyksiin tai haistatellaan muuten vain (supersankarien ja itsemurhapommittajien) arjen typeryyksille. Koomikon ja yksityiskohtaisten nukkejen välinen vuorovaikutus on ihailtavan taidokkaasti kellotettua laatutavaraa, jossa yhden esiintyjän sijaan tuntuu aidosti siltä, että lavalla on useampi yhtaikainen koomikko äänessä.

Ensimmäinen estradille esiin tuoduista nukeista on tuttuakin tutumpi vanha pieru Walter, jonka kyyninen elämänkatsomus ja mäkätys 47 vuotta naimisissa ollutta vaimoaan kohtaan ovat hulvatonta seurattavaa. Walter on Dunhamin luomuksista ehkä kaikkein sisäistetyin ja turvallisin, sillä perusnegatiivisella mielenlaadulla varustettuja vanhoja jääriä löytyy melkein jokaisen suvusta tai kaveripiiristä, minkä vuoksi Walterin läpät uppoavat harvinaisen tehokkaasti myös takariviin. Viirusilmäisen ja puolikaljun papan turinat Spark of Insanityssa ovat timantin kovaa tavaraa aina keikkapaikkojen dissauksesta maanjäristystä edeltäneeseen vedä sormesta -leikkiin, joilla vatsalihakset saadaan sopivan helliksi tulevia koitoksia varten.

Laatu jatkuu seuraavan nuken päästessä esille. Välittömäksi nettihitiksi Jeff Dunhamin ohella noussut kuollut terroristi Achmed on kipinöivää tavaraa, joka esiintyy ensi kertaa yleisölle Washingtonin keikalla. WTC-iskun myötä terrorismi on ollut etenkin Amerikassa polttavana uutisotsikkona, minkä vuoksi Achmed liikkuu hieman riskirajoilla. Mikään aihe ei ole kuitenkaan liian arka osaavan humoristin käsittelyyn, minkä myös hullunhauska Achmed todistaa. Vääräuskoisia ilkkuva ja tappouhkauksia kirkuva turbaanipääluuranko kertoo omasta epäonnistuneesta iskustaan, manailee katteettomia lupauksia ja kertoo kuinka itsemurhaterroristeja koulutetaan. Kipeät vatsat eivät saa armoa.

Kuolleiden päästessä jälleen lepoon, nousee odottamattomaksi sankariksi jälleen uusi Dunhamin luomus, Melvin. Isonenäinen supersankari päivittelee elämän auvoista arkea, kertoo ”supervoimistaan” ja juoruaa muista naamioiduista maailmanpelastajista sen minkä ehtii. Melvin jää keikan heikoimmaksi lenkiksi, mutta tarjoaa siitä huolimatta kipeää tekevää naurumateriaalia sohvalla löhöilijöille. Viittasankarin luopuessa lopulta leikistä, päästään nauttimaan heti Walterin jälkeen parhaimmasta aktista. Violetti hyperaktiivinen kettuilija Peanut on tyystin erilainen hahmo Dunhamin muihin luomuksiin nähden, ja vitsailu tapahtuu pääasiallisesti Peanutin ja Dunhamin välisestä piikittelevästä komiikasta. ADHD-Peanut saa loppuajastaan kaverikseen tikun varressa kökkivän José Jalopeñon, jolloin kaaosmainen kolmen juhla on valmis tarjoiltavaksi. Kun Jeff Dunhamin ja hänen viiden koplansa poistuu viimein lavalta, hykertelevät katsojat kaksinkerroin lattialla. Tällaista stand upin pitääkin olla.

Tekniikka
4:3-kuva on hyvää jälkeä. HD-kameroilla kuvattu keikka tulee myöhemmin myös teräväpiirtoformaateille julkaistavaksi, mutta sitä ennen nautitaan varsin onnistuneesta siirrosta DVD:lle. Keikkaluonteesta johtuen julkaisun kriteerit eivät vastaa elokuvajulkaisujen vastaavia, mutta värit toistuvat luonnollisina ja tarkkuus on hyvä.

Dolby Digital 2.0 - sekä 5.1-miksaukset ovat mallikelpoista jälkeä, joskin jälkimmäinen kotiteatterihyödyn irrottava raita on hieman yliampuva. Dialogi kuuluu selkeästi yleisön mylvinnästä huolimatta, eikä raidalta muuta kaivatakaan. 5.1-miksaus kierrättää osan yleisöäänistä takakaiuttimille.

Lisämateriaali
Making of Melvin (22:02) on mielenkiintoinen dokumentti supersankari-Melvinin synnystä, jonka yksityiskohtaista luomisprosessia selostaa Dunham itse. Alun vahamallista aina mekaniikan avulla toimivaan maalattuun nukkeen saakka käydään läpi seikkaperäisesti käytettyjä materiaaleja myöten.

Lisäksi levyltä löytyy lyhyt mutta äärettömän hauska poliittinen kannanotto Walterilta, jossa äksy vanha herra päättää hakea presidentiksi ja tämän jälkeen vastailee yleisön kysymyksiin omalla hirtehisellä tyylillään. What Would You Put on a Stick? on niin ikään lyhyt mutta täysin turha matsku, jossa yleisö vastaa esitettyyn kysymykseen.

Yhteenveto
Jeff Dunham Spark of Insanity tarjoaa vatsalihakset reväyttävää materiaalia koko puolitoistatuntisen edestä. Keikalla paljastetut kaksi uutta hahmoa (Achmed the Terrorist ja Melvin the Superhero) ovat riemastuttavan osuva kaksikko koomikon muiden henkilöhahmojen jatkoksi. Show’n loputtua tuntee nuorentuneensa taas vuosia.