Alkuperäinen nimi: 
Elegy
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
108
Kauneuden valta
Päivi Kärkkäinen, Ke, 31/12/2008 - 00:00

Elokuva
Philip Rothia (s. 1933) pidetään yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista amerikkalaiskirjailijoista. Hänen teostensa päähenkilöt ovat useimmiten kovasti toistensa kaltaisia miehiä: nuoren lihan iloissa riemulla rypeviä ikääntyneitä älyköitä, joita sovinisteiksi ja naistenvihaajiksikin voi kutsua. Katalonialaisohjaaja Isabel Coixet (Elämäni ilman minua) on sovittanut elokuvamuotoon Rothin suomentamattoman pienoisromaanin The Dying Animal, joka suomenkieliseksi nimekseen on saanut teoksen esteettistä puolta korostavan Kauneuden vallan. Myös kuolemisen teemaa pohtiva draamaelokuva on tapahtumiltaan alkuteokselle uskollinen, mutta sen sukupuolirooleja on muokattu vastaamaan paremmin nykypäivää.

David Kepesh (Ben Kingsley) on yli 60-vuotias kirjallisuuden professori ja kriitikko, joka tunnetaan rakkaudestaan paitsi taiteeseen ja estetiikkaan, myös parikymppisiin naisopiskelijoihinsa. Jo vuosikymmeniä hänellä on ollut tapana iskeä pitämältään kritiikkiluennolta joku nuorista kurssilaisistaan huoletonta lystinpitoa varten - fiksuna miehenä tietenkin vasta arvosanojen antamisen jälkeen. Kunnes eteen tulee 24-vuotias Consuela Castillo (Penélope Cruz), häikäisevän kaunis kuubalainen maahanmuuttaja, jonka kanssa solmitusta suhteesta tulee jotain ihan muuta kuin David on seksistisessä, miehistä emansipaatiota ainoana arvonaan noudattavassa mielessään osannut kuvitella. Neljänkymmenen vuoden ikäero, Davidin kontrolloimaton mustasukkaisuus ja kyvyttömyys ja haluttomuus uskoa rakkauteen johtavat katastrofaaliseen tilanteeseen, josta kenenkään on vaikea kävellä ulos kuivin jaloin.

Elokuvan tarina on vahva ja monisyinen, joskaan ei erityisen omaperäinen. Kepesh käy tuhoon tuomittua kamppailuaan vanhenemista vastaan lihallisuus ja seksi aseinaan, eikä kuolemanpeloltaan kykene ottamaan vastuuta suhteestaan nuoreen oppilaaseensa. Cruz tekee vahvan roolityön Consuelana, jonka tuskainen, täynnä tunnetta oleva naishahmo jättää lähes varjoonsa Kingsleyn varautuneemman yhden ominaisuuden professorin. Kepesh on tarinan kertoja, mutta Consuela varastaa show’n. Nicholas Meyer, joka vastasi käsikirjoituksesta myös vuoden 2003 Roth-filmatisointiin Ihmisen tahra, kasvattaa romaanissa pelkäksi hyväryntäiseksi kuoreksi ja Kepeshin himon objektiksi jäävästä Consuelasta täysivaltaisen ja tasavertaisen roolihahmon, joka nousee Kepeshin rinnalle itsenäiseksi toimijaksi. Tämä tekee henkilöiden suhteesta uskottavan.

Sivuhenkilöt tarjoavat tarpeellisen sosiaalisen kehyksen itsessään melko yllätyksettömään ihmissuhdesoppaan. Dennis Hopper ilahduttaa Davidin totuuksia laukovana ja aina luotettavana ystävänä Georgena, ja vakuuttava Peter Sarsgaard on mies paikallaan Davidin aikuisena poikana, joka vanhempiensa avioeron katkeroittamana edelleen varauksetta vihaa isäänsä. Näyttelijänä ilmeisen erehtymätön Patricia Clarkson tekee rohkean roolityön professorin entisenä oppilaana ja vakipanona, josta elämä on valuttanut ulos kaikki illuusiot.

Eroksen ja Thanatoksen kamppailu yltyy loppuaan kohden paitsi pakahduttavan surulliseksi, myös järkähtämättömän tarkkanäköiseksi kuvaelmaksi vanhenemisesta, kuolemisesta ja kaiken katoavaisuudesta. Se usuttaa ottamaan kaiken irti nykyhetkestä, mutta suorapuheisena ja sievistelemättömänä kaihtaa kiitettävästi kaikenlaista pliisuilua. Jean-Claude Larrieun aistikas kuvaus ei unohda Rothin lihallisia teemoja, mutta Coixet’n ohjauksessa elokuvan eroottisuus pysyy hillittynä ja hienostuneena.

Yhteenveto
Isabel Coixet’n Kauneuden valta on kauniin surumielinen läpileikkaus nuoren opiskelijan ja hänen ikääntyneen opettajansa intohimoisesta suhteesta. Penélope Cruz tekee mykistävän hienon roolin tuskallisia elämänvaiheita läpikäyvänä nuorena naisena, jonka herkkyys muodostaa uskottavan vastavoiman Ben Kingsleyn esittämän yliopistoprofessorin nihilistiselle lihanhimolle.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016