Alkuperäinen nimi: 
The Painted Veil
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
127
Kirjava huntu
Aki Ahlroth, Pe, 23/03/2007 - 00:00

Elokuva

Sometimes the greatest journey is the distance between two people

1920-luvulle sijoittuvassa Kirjava huntu -elokuvasssa Edward Nortonin esittämä bakteriologi-tohtori Walter Fane vie vihille Kittyn (Naomi Watts), äveriään perheen nirppanokkaisen seurapiirikaunottaren. Walterin rakkaus ei saa todellista vastakaikua, mutta puoskari onnistuu houkuttelemaan hienohelman mukaansa Kiinan Shanghaihin, jossa länsimaiselle tiedemiehelle löytyy kosolti töitä. Yksinoloon ja läheisyyden puutteeseen leipiintyvä Kitty ajautuu suhteeseen niljakkaan diplomaatin kanssa. Suhteen paljastuttua katkeroitunut Walter ilmoittaa ensin haluavansa eron. Sitten hän päättääkin tarjota - kuin piruuttaan - petolliselle vaimolleen myös toisen vaihtoehdon; hänen olisi tultava miehensä mukana syrjäiseen kylään, jossa riehuu vakava koleraepidemia. Koska Kitty ei halua aviorikoksen paljastuvan, hän lähtee vastentahtoisesti mukaan.

John Curranin ohjaama ja W. Somerset Maughamin romaaniin perustuva melodraama alkaa kiusallisen tahmeasti puhuvien päiden toistellessa tyhjänpäiväisiä vuorosanoja koreissa kulisseissa. Tunnelma on äärimmäisen vaivautunut niin valkokankaalla kuin katsomonkin puolella. Visuaalinen ylöspano on alusta alkaen kohdallaan, mutta sisältöpuoli alkaa nousta pohjamudista vasta siinä vaiheessa, kun Kitty jää kiinni uskottomuudesta. Lobotomiapotilaan dynaamisuudella valkokankaalla jäykistelevä Nortonkin alkaa tuoda yksiulotteiselta vaikuttavaan roolihahmoonsa uusia nyansseja. Pohjaton rakkaus muuttuu vihaksi, ja ikuisuuksia kestävä mykkäkoulu katsomoon asti välittyvine jännitteineen on paikoin todella kutkuttavaa katsottavaa. Myös hemmoteltu Kitty tuntuu ottavan onkeensa teostaan ja kasvaa ihmisenä vaikeiden olosuhteiden avatessa hänen silmänsä todellisuudelle; sille, mikä on elämässä lopulta tärkeää.

Kirjava huntu onkin paitsi kypsymättömän naisen ja kuoreensa vetäytyneen miehen henkinen kasvutarina, myös kertomus pettämisestä ja anteeksiantamisen vaikeudesta. Teos muistuttaa samalla pistävällä tavalla siitä, kuinka suhde voi ajautua karille yksinomaan siitä syystä, ettei sille alun perinkään anneta mahdollisuutta. Edellä mainittujen teemojen lisäksi filmi kuvaa onnistuneesti länsimaalaisten ja kiinalaisten tulenarkaa suhdetta sekä kulttuurien kohtaamista ruohonjuuritasolla. Tavallaan tässäkin puhutaan luottamuksen menettämisestä ja sen saamisesta takaisin. Stereotypiat romuttuvat myönteisten kokemusten kautta, ja rotu tai kansalaisuus menettävät lopulta merkityksensä.

Säveltäjä Alexandre Desplat voitti Golden Globe -palkinnon kerrontaan ja elokuvan välittämiin tunnetiloihin saumattomasti hitsautuvalla musiikillaan. Stuart Dryburghin tallentamat, silmiä hivelevän kauniit maisemat tarjoavat myös oivan kontrastin kukkuloiden juurella lepäävän, koleran ikeessä riutuvan kylän inhimilliselle katastrofille, joka näytetään kaikessa karmeudessaan.

Yhteenveto
Kirjava huntu on kärsivällisyyttä vaativa aikuisten elokuva, joka jää puutteistaan huolimatta pyörimään katsojan mieleen.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Lisätietoa: 
Kuvat: Nordisk Film / Filmikamari
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016