Alkuperäinen nimi: 
My Name is Earl
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
640
Kovan onnen kundi: 1. tuotantokausi
J. Pikkarainen, Ma, 24/09/2007 - 00:00

Elokuva
Voitettuaan satatuhatta dollaria arvasta, Earl Hickey (Jason Lee) jää auton alle ja menettää arpalippunsa tuulen ilmoille. Pahemminkin voisi mennä. Earlin ollessa kyse, näin myös tulee käymään. Maatessaan sairaalassa hänen vaimonsa, Joy (Jaime Pressly), allekirjoituttaa sekavalla miehellä avioeropaperit ja vie samalla yhteisen asuntovaunun. Aivan kuin sekään ei riittäisi, ilmoittaa Joy olevansa kaiken lisäksi naimisissa heidän kantapaikkansa baarimikon, Darnellin (Eddie Steeples), kanssa. Juuri alemmaksi ei mies voi enää vajota. Onneksi apu löytyy vastapäiseltä sairaalan seinältä. Televisiossa pyörii nimittäin Last Call with Carson Daly, jonka juontaja paljastaa elämänviisautensa Earlin lääkehöyryisille aivoille: karman laki.

Itämainen filosofia on pikkukylän juntille tosin tuntematon käsite, joten kunnia viisaudesta lankeaa Dalyn piikkiin. Tee hyvää ja hyvää tapahtuu sinulle. Tee pahaa ja pahaa tapahtuu sinulle. Koska Earl ei ole elämänsä aikana tehnyt muuta kuin pahaa, on aika tasata puntit karman kanssa. Sairaalavuoteella maatessaan hän kirjoittaa listan kaikista tekemistään pahoista asioista, jotka hän aikoo korjata yksi kerrallaan taatakseen paremman elämän itselleen. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä listalta löytyy kaikkea sähkön hukkaamisesta auton varastamiseen yksijalkaiselta tytöltä.

Herkullinen juoniasetelma tekee Kovan onnen kundista jo lähtöruudusta lähtien mielenkiintoiselta vaikuttavan tuttavuuden. Alkuinnostus jatkuu myös pitkin sarjaa. Ruutu täyttyy stereotyyppisistä hahmoista, jotka tekevät täysin päinvastaisia asioita kuin luonto on heille määrännyt – tai ainakin yksi heistä tekee. Tässä tapauksessa kaljaa kittaavasta pikkurikollisesta muokkaantuu jokseenkin lainkuuliainen kaljaa kittaava ex-rikollinen, joka aidosta uskostaan (tai pelostaan) alkaa korjata tekemiään vääryyksiä. Stereotyyppisyyden ei kannata antaa vaivata, sillä Kovan onnen kundin saama hehkutus viime vuosien parhaimpana sitcomina ei ole päästä temmattua. Sen sijaan, että hahmot olisivat puhtaasti geeniensä orjia, ovat he paitsi erinomaisten näyttelijöiden tähdittämiä, myös aitoja ja kaikkien luonnonlakien vastaisesti äärimmäisen sympaattisia. Juuri sellaisia velikultia, ettei heitä yksinkertaisesti voi olla rakastamatta.

Hahmogalleria koostuu juuri siitä katraasta, jonka voi löytää läheiseltä trailerialueelta ja sen ympäristöstä. Velipojat Earl ja Randy (Ethan Suplee) Hickey, nimensä mukaiset juntit ja kaiken lisäksi pahamaineiset varkaat kääntävät elämänsä rötöksistä hyväntekeväisyyteen Earlin elämää mullistavan kokemuksen myötä. Randy on veljeksistä se hieman hitaanpuoleisempi, mutta muuten varsin hyväntahtoinen ja äärimmäisen symppis. Earlin entinen vaimo, Joy, on perinteinen traileri-blondi; rääväsuinen, vähäpukeinen, huorahtava, huonokäytöksinen, lista jatkuu ikuisuuksiin. Hänen nykyinen miehensä, Darnell tai tuttavallisemmin Rapumies, ottaa elämänsä ehkä vähän liiankin rennosti. Randyn tavoin Rapumies on myös hieman lapsenmielinen. Listan täydentää Catalina (Nadine Velazquez), kuumaakin kuumempi siivooja Meksikon rajan toiselta puolelta.

Lisäksi sarjaa täydentävät tunnettujen näyttelijöiden hervottomat cameo-roolit. Jon Favreau kaikinpuolin täydellisenä ja äärimmäisen vittumaisena pikaruokalapomona, Timothy Olyphant kaljuuntuvana trailerikylän mekaanikkona ja tunnettuna naistenmiehenä sekä Juliette Lewis kovana palkkionmetsästäjänä ovat eräitä kauden aikana tavattavia sivuhahmoja. Son of the Beach –sarjasta tuttu Timothy Stack näyttelee puolestaan sarjassa itseään; hittisarjan tuoman maineen vanavedessä kulkevaa pyrkyriä, jonka nykyinen CV koostuu lähinnä juontokeikoista. Ensimmäisen kauden aikana potin räjäyttää kuitenkin juuri vankilasta vapautuva sekopäinen Ralph Mariano, jonka saappaissa loistaa elämänsä roolia vetävä Giovanni Ribisi. Hänen hahmonsa nousee sarjan parhaimpien joukkoon, joskin yhtään huonoa roolisuoritusta ei sarjasta edes löydykään.

Sarjan vetovoimaisin piirre muodostuukin sen hahmoista, joiden sympaattisuutta ei voi liiaksi korostaa. Vaikka Earl on paljon pahaa elämässään tehnyt (kukapa nyt ei muka olisi esimerkiksi varastanut poliisin lätkää, polttanut kylän parhaimman nakkikioskin maan tasalle tai tekeytynyt kuolleeksi päästäkseen eroon silloisesta tyttöystävästään?), eikä ryöstelevä juntti tunnu heti ensimmäiseltä samaistumisen kohteelta, osoittautuvat ennakkoluulot hyvin pian vääriksi. Mainio koomikko Jason Lee onnistuu tuomaan räjähtäneeseen hahmoon komediallisen aspektin lisäksi tarpeeksi sydäntä, jotta hahmosta rupeaa aidosti välittämään. Eikä ihmiselle, joka on flunssansa takia passittanut ”kaverinsa” vankilaan tai pilkannut hassusti puhuvia ihmisiä, voi nyt kerta kaikkiaan olla vihainen. Joskin oleellisin pointti sarjassa onkin se, että Earl oli tällainen aiemmin. Pisteet kerätäänkin kotiin niillä keinoilla, joilla asioita lähdetään parantamaan – ja siinähän sitä komiikkaa itse tilanteiden ohessa vasta riittääkin.

Vitsit revitäänkin suuremmaksi osaksi juuri hahmoista ja heidän naivistisesta tyhmyydestään. Nämä pikkukaupungin valopäät ottavat vaikka lastensa joululahjaksi tarkoitetut polkupyörät käyttöön, mikäli se tietää lisää kaljaa. Eihän autolla kehtaa sentään päissään ajaa. Kun mukaan liitetään modernin ihmeen uusia innovaatioita, niin soppa on valmis sekoitettavaksi. Ensimmäisen kauden jaksot kuten Y2K tai Professor, jossa vastaavassa järjestyksessä tuttu porukka sotkeutuu ensin uuden vuosituhannen vaihteeseen ja sen legendaariseen Y2K-uhkaan sekä näytönsäästäjällä varustettuun tietokoneeseen, edustavat tällaista näkökulmaa parhaimmillaan. Toisaalla vitsit saattavat olla myös täysin hahmoihin liittymättömiä, kuten nuorisoleiri, joka on ”kosketellut pahoja poikia vuodesta 1963 lähtien”. Huumoria löytyykin lukuisista paikoista.

Hahmoja esittämään on löydetty juuri oikeat näyttelijät. Jason Lee on olemuksestaan lähtien juuri niin hahmonsa näköinen henkilö kuin vain on mahdollista ja homman kruunaavat näyttelijän hervottomat ilmeilyt. Sarjan onneksi Lee suostui jahkailun jälkeen siirtymään tv-puolelle näyttelemään. Earlin velipoikaa esittävä Ethan Suplee tekee naiivista verisukulaisesta isokokoisen lapsen, jonka mieltä hämmästyttävät edelleen elämän lukuisat ihmeelliset asiat. Paitsi naivistista ihastusta, Suplee tarjoaa sarjalle myös useimmat sen lämminhenkisimmistä tilanteista. Veljesten satunnaiset toilailut ja rakkautta sisältävät keskustelut koskettavat nimittäin aidosti.

Oma kaksikkonsa onkin sitten Jaime Pressly ja Eddie Steeples, jotka luovat aivan oman kokonaisuutensa. Steeples luo Rapumiehestään niin maanläheisen ja hyvätahtoisen hahmon, ettei häntä yksinkertaisesti voi muuta kuin ihastella. Miehen ylirento olemus luo kaiken lisäksi pelkällä läsnäolollaan jo hymyn huulille. Pressly vetää oman roolinsa puolestaan sellaisella antaumuksella, että oikein pelottaa. Nalkuttavan teksasilaiskotivaimon ja hyvännäköisen prostituoidun sekoitus on parhaimmillaan overload-moodissa, jossa sanaa tulee ulos suusta nopeammin kuin aivot kerkeävät käsitellä. Lisäksi Pressly tekee ehkä vakuuttavimman valkokangassuorituksen ympäripäissään olevana henkilönä miesmuistiin.

Tekniikka
Anamorfinen 1.78:1-kuva esitetään alkuperäisessä suhteessa. Värit toistuvat hyvin, eikä kuvan tarkkuudessakaan ole juuri valittamista. Mustan taso on erinomainen ja rakeisuus vaivaa vain hetkittäin. Dolby Digital 5.1 -ääniraita on odotetusti etupainotteinen. Takakanavia käytetään säästeliäästi musiikin ja ajoittaisten taustaäänien esilletuonnissa. Samankaltaisesti hyödynnetään myös subwooferia.

Lisämateriaali
Kommenttiraitoja on yhteensä seitsemän kappaletta: Pilot, Teacher Earl, Joy’s Wedding, Oh Karma, Where Art Thou, Dad’s Car ja Number One. Äänessä raidoilla ovat pääsääntöisesti tekijät, Greg Garcia ja Marc Buckland, sekä satunnaismäärä näyttelijöitä. Poikkeuksena jakso Dad’s Car, jossa edellämainittujen lisäksi kommentoimassa ovat myös heidän äitinsä. Kommentit ovat kauttaaltaan hieman humoristisia sävyiltään, sisältäen kuitenkaan sopivasti mielenkiintoisia anekdootteja.

Levy 4:

Bad Karma (13:08) on tavallista lyhyempi jakso, jossa nähdään mitä olisi tapahtunut, mikäli Earl olisi sairaalanpedillä maatessaan kääntänytkin kanavan Family Guyn puoleen ja saanut elämää mullistavan innoituksen Stevie Griffiniltä. Hauskahko episodi kulkee päällisin puolin samoja raiteita kuin sarjan oikea pilotti. Jakson voi lisäksi kuunnella kommenttiraidan kera.

Making Things Right (36:49) on pitkä ja äärimmäisen informatiivinen making of –dokumentti sarjasta. Letkeän fiiliksen lisäksi dokumentti kertoo sarjan synnystä, näyttelijöiden haalimisesta sarjaan, käsikirjoituksesta ja tuotannon eri aspekteista. Yleisesti ottaen dokumentti sisältää kaiken sen tiedon, mitä siltä voi odottaakin.

Lisäksi levyltä löytyy vielä poistettuja kohtauksia (8:58), erittäin hauskoja pilalle menneitä kohtauksia (19:10) sekä lyhyt promo sarjan soundtrackista.

Lisämateriaali
Kovan onnen kundi muodostaa loistavan kokonaisuuden pääasiallisesti onnistuneiden hahmojen avulla. He tarjoavat paitsi sydäntälämmittäviä tilanteita, myös äärihauskoja ja välillä suorastaan reikäpäisiä kohelluksia. Ennen kaikkea sarjasta huokuu kuitenkin erittäin miellyttävä tunnelma, joka tarjoaa laadukkaan viihteen ystäville tukkukaupalla hyvää menoa.

Kuvasuhde: 
1.78:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
4
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016