George A. Romero, legendaarinen kauhuohjaaja, on noussut kahdenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen jälleen epäkuolleiden pariin. Vuonna 1968 yön valloitti Night of the Living Dead, jota seurasi vuoden 1978 aamunkoittoon herännyt Dawn of the Dead. Vuonna 1985 sykli oli sulkeutunut Day of the Dead -elokuvan muodossa, joka päätti silloisen zombie-trilogian ja jätti epäkuolleet maapallon hallitsijoiksi. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Romero palasi vihdoinkin rakkaan trilogiansa pariin, muutti sen quadrilogiaksi ja antoi epäkuolleilleen valtakunnan. Vuonna 2005 teattereihin levisi Land of the Dead.

Maapallo on kuolleiden peitossa, ja elossa olevat ihmiset ovat paenneet muurattuihin yhteisöihin ympäri maailmaa. Yksi tällainen yhteisö on Fiddler's Green, luksusmainen pilvenpiirtäjä keskellä kuollutta kaupunkia. Kaupungin harvoissa televisioissa tauotta pyörivä mainos levittää sanomaansa turvasta ja kauneudesta, jättäen kuitenkin tärkeimmän seikan välistä. Fiddler's Green on vain rikkaille ja valituille. Suurin osa väestöstä elääkin aikaista elämäänsä kurjemmissa oloissa kaupunkia ympäröivissä slummeissa.

Nurkkaan ahdettujen yhdyskuntien taloudesta vastaavat kaupunkien palkkasoturit, jotka ryöstävät lähialueiden epäkuolleiden täyttämät kylät kaikesta arvotavarasta. Fiddler's Greenin palkka-armeijaa johtaa kaupungin pormestari Kaufman (Dennis Hopper), ja varsinaisia joukkoja Riley (Simon Baker) omaa etuaan ajavan Cholon (John Leguizamo) kanssa. Kun viimeisin ryöstöretki päättyy katastrofiin, ottaa työhönsä kyllästynyt Riley lopputilin. Cholo puolestaan tahtoo harvoiksi valituiksi, mutta Kaufman ei ole asiasta juurikaan samaa mieltä. Petetty Cholo varastaa kaupungin järeimmän turvan, Dead Reckoning -tankin, ja vaatii lunnaita. Samaan aikaan ryöstöretken kohteeksi joutuneet epäkuolleet ovat lähteneet sotajalalle kohti Fiddler's Greeniä.

Romeron uusin elokuva ei juuri juonella herkuttele, mutta ei se sitä tehnyt aikaisempien osienkaan kanssa. Pääpaino on edelleen poliittisessa satiirissa, jossa elokuva onnistuu kiitettävästi. Ihmiskunta on degeneroitunut keskiajalle lähes feudaalimaisilla yhteisöillään, jossa vaikutusvaltaiset ihmiset elävät kaukana turvassa, samalla kun maahan poljettu kansa elää köyhyydessä. Kaikki varallisuus siirretään välittömästi ylempiarvoisille, ja rahvasta harhautetaan kaikesta erilaisilla huveilla ja lupauksilla suojasta ulkoista uhkaa vastaan. Todellisuudessa turva on tarkoitettu vain norsunluutornissa asuville, jotka omassa paratiisissaan haalivat lisää omaisuutta taskuihinsa - kapitalismi ei häviä pahimmankaan uhan alta.

Fiddler's Greeniä hallitseva Kaufman edustaakin kapitalistista ja totalitaristista aatetta parhaimmillaan. Omaa varallisuutta kasvatetaan entisestään (=palkkasoturit), uhkatekijät poistetaan (=Cholo), annetaan ryöstetystä tavarasta muruset kansalle (=huvit) ja itse istutaan kaukana kaikista uhista (=Fiddler's Green). Cholon vaatimiin lunnaisiin tuleva tyly kuitti saattaa ehkä olla turhankin kärjistetty viittaus elokuvan hakemaan esimerkkitapaukseen, mutta pahuksen toimiva sellainen. Viiden miljoonan lunnasvaatimukset hylätään maailmassa, jossa valuutalla ei juuri ole virkaa, vain sen takia, että se lähtisi omasta pussista.

Elokuvan epäkuolleet ovat ihmisistä poiketen edenneet evoluutiossa. He eivät ole enää ihmislihan perään juoksevia päämäärättömiä aivokuolleita, vaan ovat asettuneet paikoilleen. Kylien kadut täyttäneet zombiet elävät aikaisempien elämien rutiinien voimin. Kun ihmiskunnan lähettämä vandaalijoukko pyyhkäisee läpi kylän, tappaen ja ryöstäen kaiken tielle sattuvan, alkaa aloilleen asettuneissa kuolleissa kyteä viha. Entisaikojen päämäärättömät epäkuolleet organisoituvat ja lähtevät yhdessä kohti samaa päämäärää, kaukana häämöttävää norsunluutornia. Matkan varrella otetaan ensimmäiset askeleet kohti kehitystä: individualismi vaihtuu yhteistyöhön ja nyrkit työkaluihin. Vain Richard Straussin Also Sprach Zarathustra -kappale uupuu.

Mutta jos jätetään hienot poliittiset vivahteet taustalle, mitä elokuva tarjoaa henkeen ja vereen vannoutuneelle goreilijalle. Kyseessä on taattua Romeroa gore-osastollakin, eivätkä katsojat tule sen puoleen pettymään. Totuuden nimissä on mainittava kuitenkin, ettei elokuvassa ylletä aivan samalle tasolle kuin aikaisemmin ilmestyneessä Dawn of the Dead -uusintafilmatisoinnissa. Julkaistu ohjaajan versio sisältää teatteriversioon poiketen vain parin minuutin mittaisen lisäkohtauksen Kaufmanin naapureihin liittyen ja muutamia lyhyitä verellä mässäilyjä sinne tänne. Tehostetiimin lupaamista verisistä lisäminuuteista ei voi kuitenkaan puhua, eikä olisi ihme, jos elokuva julkaistaan vielä uudemmin kuten ohjaajan aikaisemmat zombie-leffat. Vaikka verisyydessä hävitäänkin tulokkaalle, tarjoaa Romeron uusin suolia, irti lentäviä päitä ja muita zombie-elokuville tuttuja ominaisuuksia aivan riittämiin pitääkseen fanit tyytyväisinä.

Valitettavasti ajat ovat muuttuneet sitten Day of the Dead -osan. Romerolle tyypillinen hitaasti nousevasta kauhusta ei ole enää tietoakaan, vaan elokuva on rytmitetty nykyajan nuorille kelpaavaksi. Koko ajan tapahtuu, eivätkä kauhuefektit eroa muista säikyttelyistä juuri ollenkaan (tosin pari onnistunutta kohtausta löytyy). Sekaan on heitetty myös pakollisia koomisia sidekickejä, joista osa on tosin varsin onnistuneita. Samoalainen härkä, Pillsbury (Pedro Miguel Arce), vie elokuvan suurimmat naurut onnistuneilla heitoillaan ja äijämäisyydellään. Kaufmania esittävä Hopper on saanut myös suuhunsa pari osuvaa heittoa, jotka mies heittää juuri kuivan lakonisesti kankaalle. Mukana on myös lukuisia viittauksia aikaisempiin osiin, joista ehkä paras on erään moottoripyöräjengin pomon uudelleennäkeminen.

Kuva
Julkaisu sisältää anamorfisen 2.35:1-suhteisen kuvan, ja on tasoltaan hyvä. Tarkkuus on läpi elokuvan hyvä. Väripalettia on jälkituotannossa muokattu hieman siniharmaaksi, mikä edesauttaa tunnelmaa. Kontrasti on myös muunnelluksi kohdallaan, eikä hämärässä kuvattuja kohtauksia usein vaivaavia ongelmia ole liiemmin esillä. Lievää staattisuutta lukuun ottamatta, kuva on siirretty onnistuneesti.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -miksattu ääniraita hoitaa tehtävänsä tyylikkäästi, kauhuelementtejä kunnioittaen. Dialogi on kirkasta, ja tilantuntua luodaan epämääräisillä mörinöillä ja tulituksilla. Parhaiten raita hoitaa hommansa teurastuksen keskellä, jolloin kaiuttimet täyttyvät huudoista, aseista ja sisälmysten äänistä. Myös subwoofer saa työtä, etenkin räjähdysten yhteydessä.

Lisämateriaali
Kommenttiraita (ohjaaja/käsikirjoittaja George A. Romero, tuottaja Peter Grunwald, ja editoija Michael Doherty) – Ottaen huomioon, että kommenttiraidalla puhuu kolme henkilöä, on taukoja valitettavan paljon. Asiaa käydään läpi niin tehosteista, näyttelijöistä, elokuvasta kuin kuvauspaikoista.

Undead Again: The Making of Land of the Dead (12:55) – Dokumentti, joka keskittyy suuremmaksi osaksi vain Romeron kehumiseen. Sivuseikkoina käydään läpi elokuvan tematiikkaa (kyllä, se koskee George W. Bushia), goreilua ja yleistä ilmapiiriä.

A Day with the Living Dead (7:34) – Videopäiväkirjanakin tunnettu kooste johdattaa katsojat elokuvanteon saloihin Leguizamon johdolla. Eli käytännössä leikkimielistä ilveilyä tekijöiden kanssa näyttäen samalla hieman kulissien takaista materiaalia. Videomateriaali sisältää elokuvan spoilausta, joten katso omalla vastuulla.

Bringing the Dead to Life (9:30) – Osio, jota ilman yhdenkään itseään kunnioittavan gore-leffan julkaisu ei ole täydellinen; maskeeraus. Mestarimaskeeraajan, Greg Nicoteron, maskeeraukset ovat aina olleet alansa parhaimpia, eikä Land of the Dead ole tässä poikkeus. Irtojäseniä, ampuma- ja puremahaavoja, räjähtäneitä päitä, kaikkea löytyy.

When Shaun Met George (12:59) – Kahden pikkupojan, Simon Peggin ja Edgar Wrightin, unelma toteutui, kun Romero pyysi heidät zombeiksi uusimpaan elokuvaansa. Loistavan Shaun of the Dead -elokuvan pääpiruina häärineet Pegg ja Wright taltioivat tapaamisen ja kertovat nauhalla tunnelmistaan.

Lisäksi levyltä löytyy poistettuja kohtauksia The Remaining Bits (2:55), lyhyt gorekokoelma Scenes of Carnage (1:43) ja mielenkiintoinen Zombie Effects: From Green Screen to Finished Scene (3:18), josta näkee kuinka yllättävän moni asia on hoidettu tietokonetehostein. Lopuksi löytyvät vielä kuvakäsikirjoituksen ja elokuvan välinen vertailu Bringing the Storyboards to Life (7:55), outo CGI-tanssahtelu Scream Tests: Zombie Casting Call (1:04) ja trailerit elokuviin King Kong ja Skeleton Key.

Yhteenveto
Romeron ohjaamaksi ja käsikirjoittamaksi elokuvaksi Land of the Dead jatkaa kunniakasta perinnettä satiirisena kannanottona nykytilanteesta, lievällä gore-höysteellä. Yhdistelmä toimii jälleen kerran. Mutta siinä missä aiemmissa osissa käytettiin aikaa tunnelmoimiseen, on uudella tulokkaalla vain puolisentoista tuntia tiukkaa ja nopeatempoista toimintaa, ilman vahvaa tunnelmanluojaa. Apokalyptinen ilmapiiri on alati läsnä, mutta siitä olisi voinut nauttia hieman pidempään ja tiiviimmin. Tällaisenaan Land of the Dead kategorisoituu toiminta-genren alle.