Alkuperäinen nimi: 
Likainen 1/2 tusina
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1982
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
K7
Kesto: 
92
Likainen puolitusina
Jarmo Hänninen, Pe, 12/11/2004 - 00:00

Elokuva

"Tässä vaiheessa voi kaikki vapaalipulla tulleet elokuvakriitikot lähteä pois. Tässä elokuvassa ei ole mitään teille sopivaa materiaalia." -Tuottaja

Likainen Puolitusina kertoo kertausharjoituksista myöhästyvästä porukasta, joka ystävystyy matkan varrella, mutta myös erään elokuvan tekemisestä. Amerikasta saakka tullut elokuvaohjaaja (Allan Tuppurainen) ja tämän suomalainen assistentti (Ville-Veikko Salminen) tarvitsevat leffaansa heitä varten räätälöityä pallopommia. Matkan varrella tuo pommi varastetaan ja kadotetaan sekä toisinpäin...

Likainen Puolitusina on osa vuonna 2002 julkaistua Visa Mäkinen Collectionia, joka käsittää Porilaisen ohjaajalegendan koko tuotannon.

Puolitusinan näyttelijäkaarti koostuu 1980-luvun alkupuolen TV- ja elokuvatähdistä. Vuonna 1982 valmistunut komedia yllättää aitoudellaan. Vitsit eivät ole valmiiksi pureskeltuja ja huumoria lohkeaa jo näyttelijöiden ilmeistä. Jos mukana on Tankki Täyteen -televisiosarjasta tuttuja näyttelijöitä kuten Tenho Saurén, Ilmari Saarelainen ja Tauno Karvonen, niin voisi olettaa ettei leffa voi olla yhtä huono kuin ohjaajan maine aikoinaan lippuluukuilla.

Kyseessä on kuitenkin erittäin hämmentävä kokonaisuus. Elokuvassa on hyvin paljon autoja ja autoilla ajamista sekä näyttelijäkaarti, jolla ei kyllä kemiat synkkaa missään vaiheessa. Vaikka elokuvalla ei ole ketään erityistä pääosanäyttelijää, niin Allan "Allu" Tuppurainen (mm. Rölli ja Metsänhenki) erottuu selvästi muusta sakista. Vilahtaapa Reijo Salminenkin elokuvassa presidentin neuvonantajana. Tenho Saurénin rooli ei kuitenkaan ole kovin näkyvällä tasolla, mikä saattaa ihmetyttää monia Reinikaisen ja em. Tankki Täyteen -sarjojen ystäviä.

Likainen Puolitusina dvd ei laadullisesti nosta rimaa millään tasolla. Tenho Saurénin äänikooste ei jaksa naurattaa enää niitä, jotka ovat vähänkin perillä Reinikaisesta tai Tankki Täyteen sarjan sketseistä. Visa Mäkisestä tehty dokumentti sen sijaan kertoo miehestä hyvinkin tarkkaan ja antaa lopulta sellaisen kuvan miehestä, että hän oikeastaan loi koko eksploitaatio-genren tänne Suomen kamaralle.

Kuva

Kuvanlaatu ei todellakaan häikäise. Se on rakeinen ja pikselöintiä esiintyy häiritsevissä määrin. Näyttää vahvasti sille, ettei minkäänlaista restaurointia ole huonokuntoiselle alkuperäismasterille tehty.

Ääni

Elokuvan monoraita on erittäin heikkotasoinen. Volyymitasot heittelehtivät kovin levottomasti ja rätinääkin esiintyy. Saurénin äänikooste ja Mäkisestä tehty dokumentti ovat kuitenkin stereona. Se kertonee osaltaan julkaisun puolivillaisesta toteutuksesta.

Lisämateriaali

Dokumentti Visa Mäkisestä on dvd:ltä löytyvistä armopaloista se kaikken muikein ja mahtavin. Noin puolituntinen dokumentti kertoo Mäkisestä kaiken oleellisen elokuvahistoriallisesta näkökulmasta ja kollegoiden suusta.

Tenho Saurénin äänikoosteeseen on koottu muutama sketsi Saurenin uran huippuhetkinä toteuttamista c-kasettinauhoista.

Kuvagalleria yllätti todella positiivisesti niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Sisältää parisenkymmentä kuvaa Visa Mäkisen elokuvista ja niiden tekemisestä.

Elokuvan sisäkansi antaa hyvää informaatiota esimerkiksi elokuvan menestyksestä sen ajan isoimmissa teattereissa.

Yhteenveto

Likainen Puolitusina on Visa Mäkisen parhaita tuotoksia, jossa tarinan tai komedian taso ei kuitenkaan yllä kovin korkealle. Dvd-julkaisu on kehno, mutta hyvässä tasapainossa itse elokuvan kanssa. Erilainen Suomi-komedia erilaiseen elokuvanälkään.

Kuvasuhde: 
4:3
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Osa Visa Mäkinen Collection -sarjaa. Julkaistu aikaisemmin DVD Plazassa.
Ääni: 
mono, stereo
Bonukset: 
Dokumentti Visa Mäkisestä Tenho Saurenin äänikooste Visa Mäkinen biografia
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016