Alkuperäinen nimi: 
Lord of War
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
122
Lord of War
J. Pikkarainen, Ke, 12/04/2006 - 00:00

Elokuva

“Bullets change governments far surer than votes.”

Ukrainalainen Yuri Orlov (Nicolas Cage) näkee nuorena miehenä elämän muuttavan tilanteen. Läheiseen ravintolaan tehdään juuri hänen aikanaan mafiaisku, ja lopputuloksena kaksi mafiosoa makaa verisinä hänen jaloissaan. Siitä hetkestä lähtien Orlov päättää ryhtyä asekauppiaaksi. Ensimmäinen uzi saadaan paikallisen synagogan edustajalta, ja kuten Orlov selittää, on ensimmäisen aseen kauppaaminen kuin neitsyyden menetys; innostuneen paniikinomaista hätiköimistä vain huomatakseen, että akti on jo ohi.

Orlovilla on kuitenkin isommat suunnitelmat kuin vain kaupata paikallismafiosoille aseita. Toki siinäkin raha kulkee, mutta marginaali on aivan liian pieni. Siksi tavoitteeksi otetaan maailman asemarkkinat ja niihin ujuttautuminen. Koska laillisen kaupankäynnin marginaalit ovat niin ikään varsin heikot, käännytään laittomaan kaupusteluun ja sen mehukkaisiin diileihin. Kauppaa tehdään niin sorrettujen kuin sortajienkin, aktivistien ja pasifistien, kommunistien tai diktaattoreiden kanssa, kunhan nollia löytyy tarpeeksi laskun perästä. Kuten Orlov itsestään niin osuvasti tokaisee, hän on vain välttämätön paha.

Andrew Niccolin (Gattaca, Truman Show) ohjaama ja käsikirjoittama Lord of War (2005) kertoo aseteollisuudesta hieman poikkeuksellisesta näkökulmasta. Paitsi että tarina etenee laittoman asekauppiaan silmin, se on myös vahvan satiirinen. Cagen ironinen kerronta siivittää tarinaa hienosti eteenpäin, ja toisin kuin alkuasetelmista voisi epäillä, on tyylikeino toimiva ja kaiken lisäksi hauska. Päällimmäinen kohde on luonnollisesti aseteollisuus, mutta myös ihmissuhteet ja nykymaailman tila saavat osansa kuivasta sarkasmista.

Satiirinen puoli ei jää pelkästään Cagen yksinoikeudeksi, sillä kuvallinen kerronta sanoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa. Tästä todisteena on erittäin tyylikäs alkuteksti ammuksen elinkaaresta, tai hieman myöhemmin AK-47:n ampuminen kassakoneen kilinän tahtiin. Kuvallinen kerronta on eduksi muutenkin. Oli kyseessä sitten kylmän metallinen Neuvostoliitto juuri hajoamisensa jälkeen 1990-luvun alussa, tai karun lämmin Etelä-Afrikka kymmenisen vuotta myöhemmin, on kuvaus taidokasta jälkeä. Väliin on lisäilty myös pari varsin tyylikästä ja hieman erikoisempaa kuvaotosta ja kamera-ajoa, jotka sopivat tyyliin hienosti. Lord of Warin visuaalisuudesta vastaakin iranilainen Amir M. Mokri, joka on ollut mukana muun muassa toimintakomedian Bad Boys 2 kuvaajana.

Näyttelijäpuolelta löytyy nimekästä sakkia sivuosiinkin asti. Pääosassa keikkuva Nicolas Cage on sama puiseva itsensä, mutta Orloviksi tyyli sopii erinomaisesti. Etenkin Cagen kuivakas puhetapa ja äänensävyt ovat eduksi elokuvan huumorille. Yurin veljeä näyttelee Jared Leto, tehden perushyvän suorituksen narkkarin roolissaan. Kauniin mallin ja tulevan vaimon roolissa häärii Bridget Moynahan. Kolmantena pyöränä häärivä ja Yuria jahtaavaa Interpol-agentti Jack Valentinea näyttelee Ethan Hawke. Vaikka jokainen hoitaakin tonttinsa onnistuneesti, on heille siunattu ruutuaika suhteellisen vähäinen. Tämä tosin kuvastaa hyvin Yurin taipumusta pistää työ kaiken muun edelle. Muissa pienrooleissa nähdään muun muassa Ian Holm, Eamonn Walker, sekä Donald Sutherland salaperäisen eversti Southernin äänenä.

Lord of War perustuu löyhästi tositapahtumiin, eli käytännössä siinä määrin, että tällaista tapahtuu oikeastikin. Reilun parin vuosikymmenen aikavälin kattava elokuva pomppii alussa vuosia eteenpäin valtavaa kyytiä, ja rauhoittuu vasta Neuvostoliiton luhistuttua 1991. Alussa on myös huomattavissa lieviä toimintakomediallisia piirteitä, mutta elokuvaan kannattaa paneutua kevyen satiirisena draamana. Tässä se toimii huomattavasti paremmin, vaikka elokuvaa markkinoidaankin toiminta-genren edustajana.

Kuva
Anamorfinen, 2.35:1-suhteinen kuva on alkuperäinen, mutta jättää kuitenkin toivomisen varaa. Ensimmäisenä silmiin iskeytyy reunakorostus, tämän jälkeen mustan tason satunnainen heikkous ja lopuksi jatkuvana riesana oleva staattisuus. Vastapainona värit ovat erinomaisen elävät, kuva on terävä, ja edellä mainitut virheet ovat oikeastaan ainoat. Kokonaissaldo jää plussan puolelle, mutta näinkin uuden julkaisun ei luulisi kärsivät tämän tason virheistä.

Ääni
Ääniraidan voi valita joko Dolby Digital 5.1 - tai dts 5.1 -miksauksesta. Laitteistosta riippuen kummatkin raidat hoitavat tehtävänsä erinomaisesti. Tasaisin väliajoin tulevien toimintakohtausten aikana räjähdykset ja luotien vilske täyttää olohuoneen. Tilanvaikutelma on havaittavissa myös vähemmän toiminnallisemmissa kohtauksissa, ja LFE-kanavaa hyödynnetään hienosti. Dialogista saa niin ikään hyvin selvän. Kokonaisuudessaan erittäin vaikuttavat ääniraidat.

Lisämateriaali
Erittäin huonolaatuisten trailereiden lisäksi yhden levyn julkaisussa on ohjaaja Andrew Niccolin kommenttiraita. Niccol puhuu pitkälti elokuvan teknisestä puolesta ja kuvauksien vaikeudesta.

Kahden levyn julkaisun omistavat pääsevät nauttimaan myös poistetuista kohtauksista, dokumenteista ja haastatteluista.

Yhteenveto
Lord of War ottaa asiakseen kertoa aseteollisuudesta. Paitsi että se tehdään satiirin ottein, se myös näytetään laittoman asekauppiaan silmin. Cage saattaa katsojan läpi elokuvan omalla kuivan ironisella tyylillään, ja onnistuu tässä erinomaisesti. Vaikka Lord of War onkin puhtaasti viihteeksi tarkoitettu, on siinä myös kantaaottava teema. Julkaisu on tekniseltä laadultaan hyvää tasoa, ja on tarjolla niin yhden kuin kahden levyn versioina.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, dts 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016