Alkuperäinen nimi: 
Metallica - Some Kind of Monster
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
141
Metallica - Some Kind of Monster
Jarmo Hänninen, Pe, 25/02/2005 - 00:00

Elokuva

Vuonna 2001 Metallican manageriporras kuuluisan Cliff Burnsteinin johdolla kutsuu Joe Berlingerin ja Bruce Sinofskyn kuvaamaan hieman kulissien takaista materiaalia bändin tulevaa levyä varten. Projekti venyy vuodelle 2004 saakka ja perinteinen behind the scenes -materiaali vaihtuu yli kahden tunnin mittaiseksi dokumenttiprojektiksi yhtyeen sisäisistä ongelmista ja niiden selvittämisestä St. Anger -levyn tekemisen tiimoilla.

Kun Jason Newsted jätti yhtyeen keskittyäkseen enemmän omien musiikkiprojektiensa hoivaamiseen, James Hetfield, Lars Ulrich ja Kirk Hammett jäivät ajelehtimaan puolittain tyhjän päälle. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä yhtyeen tuottajana jo Black-albumista saakka toiminut Bob Rock toimitti hyvän basistin ja ns. isoveljen virkaa. Yhtyeen ongelmat eivät kuitenkaan jääneet pelkästään vanhan basistin lähtemiseen; uusi levy ei ottanut valmistuakseen lainkaan. Ytyeen jäsenten välit alkoivat rakoilla ja Metallica yhdessä manageritoimistonsa kanssa palkkaa terapeutti Phil Towlen hoitamaan tulehtuneita suhteitaan kuntoon. Towle on tullut tunnetuksi myös St. Luis Rams -jenkkifutisjoukkueen terapeuttina.

Dokumentti seuraa yhtyeen taistelua itsensä kanssa aina siitä lähtien kun Lars, James ja Kirk suunnittelivat yhdessä Bob Rockin kanssa potentiaalisia albumibiisejä. Välillä tuskaillaan Jamesin poissaolon vuoksi tämän ollessa yli seitsemän kuukautta poissa vieroitushoidon vuoksi, välillä suunnitellaan taas biisejä ja mietitään elämää. Hetfieldin tullessa takaisin, ollaan hetken aikaa tyytyväisiä, mutta sitten ongelmat taas alkavat ja egojen yhteentörmäystä vältellään viimeiseen saakka.

Katsojalle, oli sitten yhtyeen fani tai ei, tulee aluksi mielikuva siitä miten lapsellisia ja pinnallisia jätkät voivat olla, kun eivät tällaisia asioita voi selvittää keskenään. Kitaristi Kirk Hammettia ei voisi vähempää kiinnostaa rumpali Lars Ulrichin ja kitaristilaulaja James Hetfieldin kinastelu, mutta silti hän jää ikävästi ristituleen. Mielenkiintoisia kohtauksia nousee dokumentissa esille useita. Muutamina malliesimerkkeinä mainittakoon muun muassa Megadeth-yhtyeen nokkamiehen Dave Mustainen hyvin tunteikas ja vaikea keskustelu hotellihuoneessa Larsin kanssa. Niille jotka eivät tiedä, Mustaine oli Metallican ensimmäinen kitaristi, joka potkittiin pellolle lähinnä väkivaltaisen käytöksen ja alkoholismin vuoksi. 20 vuotta Mustainea vaivannut asia saadaan vihdoinkin nostettua pöydälle.

Muita huippukohtauksia ovat Hetfieldin visiitti tyttärensä balettiesityksessä sekä Some Kind of Monster -biisin nimen, lyriikoiden ja kitarariffien muodostuminen. Dokumentin käännekohtia ovat luonnollisestikin uuden basistin valinta, josta näytetään mielenkiintoista koe-esiintymismateriaalia kun hommaan Rob Trujillon lisäksi pyrkivät muun muassa Marilyn Manson -yhtyeestä tuttu Twiggy Ramirez ja Corrosion of Confirmityn Pepper Keenan. Myös Phil Towle saa kyytiä yhtyeen kyllästyessä tämän jankkaaviin neuvoihin kaikkine kliseineen. Piste i:n päälle Towle alkoi jopa uskoa olevansa osa yhtyettä ja ehdottaa omia sanoitusideoitaan sekä muuta vastaavaa.

Some Kind of Monster on erittäin omaperäinen dokumenttifilmi ja lähestulkoon ainoa laatuaan, sillä se ei ole pelkkä bändin historiikki ajalta 2001-2004, vaan eräällä tapaa hyvinkin inhimillinen katsaus menestyksen ja egojen taakse. DVD kurkistaa myös sinne kuuluisten kulissien taakse, kuten alun perin tarkoitus olikin, ennenkuin projekti paisui yli kahden tunnin dokkariksi. Tekijäpari Berlinger ja Sinofsky ovat dokumenttielokuvien veteraaneja muutenkin, sillä he ovat tehneet kohutut ja kiitellyt Paradise Lost (1996) ja Brother's Keeper (1992) -dokkarit.

Some Kind of Monster on loistava tuotos, jota voi varauksetta suositella kaikille Metallica-yhtyeen faneille, dokumenttielokuvien ystäville ja myös niille, jotka eivät yleensä katso dokkareita tai fanita Metallicaa. Tämä on uuden alkua.

Kuva

Ei-anamorfinen 4:3-kuva heittelehtii laadullisesti todella surkeasta arkistomateriaalista siedettävään dokumenttimateriaalitason kuvanlaatuun, jota kuvattiin juuri Some Kind of Monsteria varten. Kuva kärsii reunaterävöitymisestä ja rakeisuutta esiintyy hivenen siellä täällä. Pahimmillaan kuva on hyvin hailakkaa videomateriaalia vuosien takaa, jota aika sekä katsoja(t) ovat kuluttaneet.

Ääni

5.1-miksaus esittelee kanavapotentiaaliaan enemmän ainoastaan konserttikohtauksissa, muuten äänikanavat ovat toimettomina, kun etukanavia painotetaan. Taustalla soi yleensä Metallica, mutta myös Jason Newstedin Echobrain-yhtyettä kuullaan vähäsen. Ja Larsin kolmen miljoonan taideteos hankinnan ja myöhemmän myyntipäätöksen taustalla soi Suomen oma Apocaplyptica, joka saa maininnan kommenttiraidoillakin.

Lisämateriaali

Ensimmäiselle levylle sijoitetut kommenttiraidat kannattaa ehdottomasti kuunnella. Kiertueen aikana nauhoitetulla Hetfieldin, Ulrichin, Trujillon ja Hammettin isännöimällä Metallican kommenttiraidalla ei juurikaan puhuta sujuvasanaisesti ja mukana on paljon epämiellyttäviä taukoja. Jamesin, Kirkin ja Larsin avatessa suunsa, tulee sieltä kuitenkin yleensä hauskoja muisteloita ja pieniä paljastuksia siitä, mitä oikeastaan tapahtui. Basisti Trujillo pysyy valtaosan kommenttiraidasta hiljaa. 

Ohjaajien kommenttiraidalla näkemyksiään dokumentin tekemisestä ja tuottamisesta kertoilevat sen tekijät Joe Berlinger ja Bruce Sinofsky. Kommenttiraidat ovat tekstitetty englanniksi ja ranskaksi. Tämän lisäksi ensimmäiseltä levyltä löytyy kaksi traileria (elokuva -ja konserttitraileri).

Toiselta levyltä löytyykin sitten melkoinen aarreaitta. Kahteen osaan (Additional Scenes ja This Monster Lives - Additional Scenes II) jaettujen lisäkohtausten määrä on 41 kpl ja niiden pituus vaihtelee minuutista maksimissaan noin kymmeneen minuuttiin. Mukana on todellisia naurattajia ja esimerkkeinä mainittakoon My World -kappaleen basso-osuuksien työstäminen sekä Larsin ja Kirkin yritykset päästä chattailemaan bändin omille kotisivuille.

Mielenkiintoista katseltavaa on myös tarjolla Festivals and Premiers -osiossa, jossa dokumenttia esitellään San Franciscon, New Yorkin ja Sundancen ensi-illoissa. Sundance Q&A (5:33) on kuvattu 21. tammikuuta 2004, jossa Berlinger ja Sinofsky vastailevat pienen elokuvateatteriyleisön kysymyksiin filmistä. Sundance Press Conference (14:49) -osiossa bändi vastailee satelliittilinkin kautta toimittajien kysymyksiin dokkarista. Tuohon aikaan Metallica oli kiertueella Australiassa.

San Francisco International Film Festival (10:48) ja New York Premiere (6:03) ovat pääasiassa samankaltaisia koosteita eri rannikkoalueiden ensi-illoista, joissa myös Metallica oli paikalla esittelemässä filmin sen tekijöiden kanssa. Lokakuun 15. päivä 2003 kuvattu Metallica Club Screening (4:14) -osuudessa valikoiduille fanien joukolle esitettiin varhainen leikkausversio elokuvasta, jonka pohjalta fanit saivat esittää dokumentaristeille kysymyksiä ja omia näkemyksiään näkemästään materiaalista.

Lisämateriaalin kruunaa dokkarin tapahtumien ympärille kyhätty Some Kind of Monster -musiikkivideo (4:30) ja tekijöiden biografiat.

Yhteenveto

Metallica - Some Kind of Monster on dokumentti, joka kertoo miten yksi maailman suosituimmista heavy-yhtyeistä kävi silloisen St. Anger -levynsä vaiheilta pohjamudissa henkisesti, ja jollain tapaa myös fyysisesti. Se on eräänlainen selviytymistarina, joka jatkaa eloaan dokkarin ulkopuolellakin.

Koska dokumenttielokuva on nyt vuoden pari ollut selvässä nousussa, on tällaisten tuotosten esiinmarssi väjäämätöntä. Jäämme odottamaan sitä hetkeä jolloin muut yhtyeet, esimerkiksi KISS kokeilevat samaa, mutta enemmän myyntikikkana ja levymyynnin pönkittäjänä.

Kuvasuhde: 
4:3
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Surround
Bonukset: 
Metallican kommenttiraita Ohjaajien kommenttiraita Pois jääneitä kohtauksia(41 kpl) Sundance Q&A (5:33) Sundance Press Conference (14:49) San Francisco International Film Festival (10:48) New York Premiere (6:03) Metallica Club Screening (4:14) Music video "Some Kind of Monster" (4:30) Filmmaker bios (Bruce Sinofsky & Joe Berlinger)
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016