Elokuva
Monty Python –jengin Monty Python and the Holy Grail (1975) oli komediaryhmän ensimmäinen kokoillan elokuva, joka vei ryhmän jäsenet Graham Chapmanin, John Cleesen, Eric Idlen, Terry Gilliamin, Terry Jonesin ja Michael Palinin keskiaikaisiin maisemiin. Elokuvan ohjasivat Terry Jones sekä Terry Gilliam, joka ei ole peitellyt Monty Python –näyttelijöiden ohjaamisen mahdottomuutta – aivan kuten koko muukaan ryhmä ei ole ikinä peitellyt naljailuaan syntyperältään ainoata amerikkalaista Gilliamia kohtaan. Surkealla budjetilla ja tiukalla aikataululla kuvattu elokuva osoittaa kuitenkin, mistä komediassa on parhaimmillaan kyse, ja kuinka säälittävän vähän rahaa sen tekemiseen tarvitaan.

Kuningas Arthur ritaritovereineen yrittää suorittaa Jumalalta saamaansa tehtävää etsimällä pyhää graalin maljaa. Tärkeän tehtävän tielle asettuvat kuitenkin muun muassa rasittavat ranskalaiset, tappajajänikset, ritarit, jotka sanovat ”Ni!” sekä muut vaikeakulkuisten taipaleiden vartijat. Matkantekoa ei myöskään helpota se, että heillä on hevosten sijasta kantajat kannoillaan, kolistelemassa kookospähkinöiden puolikkaita toisiinsa, luoden illuusion jylhästi laukkaavista hevosista. Kaiken lisäksi he ovat vielä keskellä poliisitutkimusta.

Kuten edellämainitusta saattaa päätellä, ei elokuva erehdy ottamaan itseään missään määrin vakavasti. Päinvastoin, se irvailee itselleen ja pistää henkilöhahmonsa ikävään välikäteen puolustelemaan elokuvan päättömyyksiä. Arthurin ratsastettua mahtipontisen musiikin saattelemana elokuvan ensimmäisen keskustelun äärelle, joutuu hän heti linnan muurilta huutelevan vartijan piinaamaksi, sillä tämä huomasi välittömästi, että Arthurilla on hevosen sijasta vain kantaja ja kaksi kookospähkinän puolikasta tekemässä ratsastusääniä. Kohtaus summaa elokuvan luonteen muutenkin osuvasti, sillä Arthurin yksinkertaiset tiedustelut eivät mene millään perille, vartijoiden väitellessä, mistä ihmeestä hän on saanut trooppisen hedelmän puolikkaat keskiajan Englantiin.

Monty Python and the Holy Grail ei parodioi pelkästään keskiajalle sijoittuvia miekkojen kalistelu –elokuvia, vaan myös elokuvataiteen muotoa itsessään. Väärällä filmikelalla alkava elokuva saa kokea mitä himmeimpiä keskeytyksiä, joiden seurauksena myös henkilöhahmot ovat hätää kärsimässä. Elokuvan dialogiin keskittyvä komiikka on tuttua väärinymmärrysten ja epäloogisuuksien täyttämää väittelyä, joka jatkuu loputtomiin, saaden aina toinen toistaan yllättävimpiä käänteitä. Yhtä suuressa osassa ovat kuitenkin kuvaukseen ja elokuvan tekemiseen yleensäkin keskittyvät hauskuutukset, joissa irvaillaan tunnetuille elokuvissa käytetyille tehokeinoille.

Ryhmän kirjoittamat vitsit eivät olisi mitään ilman näyttelijöiden hulvatonta omistautumista. John Cleese ja Michael Palin (joka esittää elokuvassa huimat 12 eri roolia) vastaavat elokuvan mielipuolisimmista rooleista. Terry Jones on luonut esittämästään ritarista yhden onnistuneimmista hahmoistaan Python-elokuvissa. Miehen loogista päättelykykyä tieteen saralla ei voi kuin ihailla. Eric Idle esittää yleisen olemuksensa turvin jossain määrin leppoisampia hahmoja, ja Graham Chapman nähdään pääasiassa itse Arthurin roolissa. Terry Gilliamille ollaan tietysti annettu vähäpuheisten kyyryselkäisten friikkien roolit, mokoma amerikkalainen.

Monty Python and the Holy Grail on ehdottomasti omintakeisten komediaelokuvien aatelia. Koko homma on niin totaalisen absurdia, ettei sille voi kuin nauraa – ja mikäpä sen parempaa. Elokuva on niin ylitsepääsemättömän epälooginen, niin riemastuttavan yllättävä, niin tukahduttavan hölmö, niin mahdoton, niin polttavan hauska, niin... ”Get on with it!”. Niin, anteeksi, Monty Python and the Holy Grail on ehkäpä yksi hauskimmista elokuvista, mitä on koskaan tehty.

Tekniikka
Anamorfinen kuva (1.85:1) on kauttaaltaan rakeinen ja paikoitellen todella suttuinen, laajojen pintojenkin eläessä sillon tällöin. Tämä on kuitenkin enemmänkin alkuperäismateriaalin syy (jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua), kuin itse DVD-julkaisun. Kuvan heikko laatu ei kuitenkaan häiritse elokuvakokemusta, sillä se istuu melko saumattomasti koko projektin yleisilmeeseen. Dolby Digital 5.1 –ääniraita saa mukavasti eloa musiikkia sisältäviin kohtauksiin, ja kun dialogikin toistuu moitteetta, ajaa ääniraita asiansa varsin hyvin.

Lisämateriaali
Kahden levyn R2 UK –julkaisulla on mukava määrä lisämateriaalia. Ensimmäinen levy sisältää kaksi kommenttiraitaa. Toisella äänessä ovat ohjaajat Terry Jones ja Terry Gilliam, jotka keskittyvät elokuvan tekemiseen liittyviin asioihin. Toisella raidalla taas apinoivat Eric Idle, Michael Palin sekä John Cleese, joka tapansa mukaan valittaa joka asiasta.

Lisäksi ensimmäiseltä levyltä löytyy On-Screen Screenplay, joka mahdollistaa käsikirjoituksen seuraamisen elokuvan aikana, sekä kourallisen pythonmaisen päättömiä extroja, kuten erikoistekstityksen ihmisille, jotka eivät pidä elokuvasta (Shakespearea älyköille), tappajajäniksen metsästystä elokuvan aikana, sekä muuta pikkukivaa hölmöilyä, jolla ei ole mitään hyödyllistä arvoa.

Kakkoslevy onkin sitten pyhitetty kokonaan lisämateriaalille. Three Mindless Sing-Alongs –osio sisältää kolme elokuvassa nähtävää musiikkinumeroa selvällä teksityksellä varustettuna, jotta katsoja voi yhtyä mukaan iloiseen lauluun.

The Quest for the Holy Grail Locations –dokumentissa (47 min.) Terry Jones ja Michael Palin haahuilevat pitkin Skotlantia elokuvan kuvauspaikoilla 25 vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Alkupuoli vietetään ihmetellen linnaa, jonka eri puolet muodostivat likipitäen kaikki linnoihin sijoittuvat kohtaukset elokuvassa. Lopun aikaa vaelletaan niityillä ja mättäillä etsimässä vanhoja kuvauspaikkoja, ja lopulta koko homma huipentuu elokuvan suuren loppukohtauksen uudelleen elämiseen neljän skotlantilaisen pikkupojan avustuksella. Dokumentin kiinnostavuus on vähän niin ja näin, sillä vanhojen miesten retki ajautuu paikoitellen epämääräiseksi harhailuksi, jota tahdittavat hatarat muistikuvat ja leikkaukset itse elokuvasta.

Kakkoslevyn mielekkäimpiin extroihin kuuluu BBC:n lyhyt dokumentaario (17 min.) elokuvan kuvauksista vuodelta -75. Meno on toki tuttua hölmöilyä, ja ainoat järkevät vastaukset haastattelija saa lähinnä Gilliamilta. Lisäksi kakkoslevyltä löytyy roppakaupalla vähemmän järkevää lisämateriaalia, kuten opetusvideo kookospähkinöiden käytettävyydestä, camelot-pätkä lego-animaationa, luonnoksia, kuvia, kaksi traileria, cast-osio, web-linkkejä tosinörteille sekä lyhyt Location Recce –pätkä, jossa näytetään miten ohjaajat tuhlasivat elokuvan budjetin.

Yhteenveto
Monty Python and the Holy Grail on nerokkaan hauska komedia, jonka mahdottomuutta on tavallisen kuolevaisen vaikea sanoin kuvata. Kovin vakavamielistä puuhastelua ei elokuvan jälkeen kannata suunnitella, sillä teos saattaa aiheuttaa vakavia naurukohtauksia vielä seuraavinakin päivinä. Kahden levyn R2 UK –julkaisu on kokolailla kelpo paketti niin tekniseltä laadultaan kuin lisämateriaaliltaankin.