Elokuva
Vuosia matkassa olleen avaruusalus Elysiumin miehistön jäsenet Bower (Ben Foster) ja Payton (Dennis Quaid) heräävät hyperunesta ennen aikojaan ja huomaavat jonkin menneen pahasti vikaan. Kryokammion vuoksi väliaikaisesta muistikatkoksesta kärsivä kaksikko tajuaa aluksen generaattorin vetävän viimeisiään, eikä muusta miehistöstä ole jälkeäkään. Vailla tietoa tapahtuneesta Bower lähtee selvittämään generaattorin kohtaloa ja löytää aluksen pimeiden käytävien kätkevän jotain paljon pelottavampaa.

Alkujaan suoraan videolevitykseen tarkoitettu Pandorum onnistui vakuuttamaan käsikirjoituksella Impact Picturesin, joka lisäsi budjetin perään muutaman nollan ja päästi rainan valkokangaskiertueelle. Christian Alvarin (myös ohjaaja) sekä Travis Milloyn rustaama kauhuttelu ei tosin poikkea genrekumppaneistaan kuin sci-fi-asetelmaltaan. Helpoimman kaavan kautta rakennettu viritelmä kärsii ennen kaikkea heikoista henkilöhahmoista ja ponnettomasta kerronnasta. Ylimääräinen kahiseva on sentään pistetty näyttävästi hyödyksi, sillä käsitöin hoidetut tehosteet ja lavasteet ovat vakuuttavaa jälkeä.

Pandorum yrittää ahdistaa katsojaansa klaustrofobisella tunnelmalla ja pelata momenttinsa vainoharhan ympärille. Elokuvan nimi viittaa fiktiiviseen pitkäaikaisen hyperunen aiheuttamaan oireyhtymään, jonka oireita ovat muun muassa hallusinaatio ja paranoia. Idean käyttöaste jää vain selostusvaiheeseen, sillä potentiaalin hyödyntämisen sijaan Alvar ja Milloy päättävät heittää psykologisella kauhulla avaruusmatoa ja käyvät aidan matalimmasta päästä katsojan kimppuun. Avaruusaluksen käytävillä vaeltavat vilkkaat ja voimakkaat mutantit määräävät elokuvan rytmityksen toiminnallisempaan suuntaan ja ovatkin enemmän tuottajana häärineen Paul W.S. Andersonin peruja. Pahimmillaan Pandorum muistuttaakin Andersonin Resident Evilejä, ja yhtäläisyyksiä löytyy myös miehen omaan avaruusalukseen sijoittuvaan kauhuelokuvaan Event Horizon sekä visuaaliselta puolelta Neil Marshallin huomattavasti toimivampaan The Descent -pätkään.

Heikko käsikirjoitus ulottaa kouransa aina hahmoihin ja sitä myötä varsinaisiin näyttelijäsuorituksiin saakka. Ben Fosterin hahmo on kuin yhdistelmä useita eri henkilöitä, eikä Bowerin vaihtelevalle käytökselle tunnu olevan lainkaan logiikkaa, mikä näkyy näyttelijän epäonnistuneessa yrityksessä sisäistää jo kirjoitusvaiheessa rikkinäistä hahmoa. Ikuinen tusinaroolien sankari Dennis Quaid jatkaa tältä osin tuttua linjaansa jopa koomisuuden rajoilla. Onneksi Payton pysyttäytyy suurimman osan elokuvasta taka-alalla. Antje Trauen elokuvan pakollinen naisrooli pelaa yhtälönsä kahden parin varaan ja muistuttaa yllätyksettömän paljon Ressu-Alicea. Hahmojen keskeinen interaktiivisuus onnistuu ajoittain vajoamaan korniuden rajamaille ja on lopun osan ajasta muuten vain tylsää lätinää, johon näyttelijät eivät onnistu saamaan tunnetta mukaan.

Tekniikka
2.35:1-suhteen kuva toistaa pimeät interiöörit kiitettävällä tarkkuudella, joskaan ei yllä aivan standardeihin. Yksityiskohdista tingitään kuitenkin verrattain vähän, mikä elokuvan tummanpuhuvan kuva-annin vuoksi on erinomainen saavutus. Mustan taso yltää samaan suoritukseen, joskin muutamat kohtaukset kärsivät silminnähden jälkikäsittelyn vuoksi ja erottuvat joukosta värisävyiltään selkeästi haaleampina. Pahimmillaan hahmojen ympärillä on harmaa säde muuten luonnollisen pimeän kohtauksen seassa.

DTS-HD MA 7.1 -ääniraita on matalilta taajuuksilta yllättävän vaisu, jopa maltillinen, mutta varsin toimiva. Kanavaerottelu toimii koko 360-asteen edestä, mutta tarjoaa lopulta hyvin vähän mitään innovatiivista. Genrelle tyypillisesti tunnelmaa kerätään taustalla riipivällä musiikilla, joka nousee ajoittain liiankin esille. Odotuksiin nähden raita on pettymys, mutta tästä huolimatta onnistunut. Muinaisajan Dolby Digital 5.1 -miksaus on odotetusti huomattavasti suppeampi kokemus.

Lisämateriaali
FS Film pukkaa Pandorumista Suomen markkinoille karsitun version, jonka valikko koostuu elokuvan aloituksesta sekä sen kahdesta ainoasta lisämateriaalista. Tekstityksen sekä ääniraidan valinta täytyykin hoitaa kesken elokuvan.

Puolen tunnin edestä löytyvät poistetut/vaihtoehtoiset kohtaukset eivät syvennystä niitä kaipaaville juuri tarjoa, vaan ne poikkeavat lähinnä pienin sanavariaatioin elokuvassa nähdyistä pätkistä. The World of Elysium: Behind the Scenes Featurette (13:59) saa kunnian olla perinteikäs dokumentin irvikuva, jossa tuotantotiimi ylistää elokuvan jokaista osa-aluetta taivaaseen saakka. Lyhyen kestonsa vuoksi edes teknistä puolta ei ehditä kuin raapaista hätäisesti.

Yhteenveto
Pandorum vie kauhun tähtiin, mutta jättää laadun matkasta. Visuaalisesti varsin toimiva sci-fi-kauhuttelu epäonnistuu kaikilla muilla osa-alueilla.