Kanadassa perheineen jo vuosia asunut, praktikaalinen realisti Tomás (Javier Cámara) saapuu neljän päivän visiitille kotikaupunkiinsa Madridiin tapaamaan vanhaa ystäväänsä, räiskyvää näyttelijäpersoonaa Juliánia (Ricardo Darin). Vaikka miehet ovat toistensa täydelliset vastakohdat, he täydentävät toisiaan. Tapaamisella on kuitenkin myös todellinen tarkoitus, sillä pitkälle matkalle tuntemattomaan valmistautuva Julián haluaa löytää rakkaalle koiralleen Trumanille (Troilo) uuden kodin poissaolonsa ajaksi. Muutaman vuorokauden aikana miehet tapaavat tuttuja ja sukulaisia, juhlivat ja pohtivat niin mennyttä kuin tulevaa.

Cesc Gayn ohjaama ja Tomás Aragayn kanssa kirjoittama Paras ystäväni Truman on loistava elokuva. Kotimaassaan Espanjassa viidellä Goyalla viime vuonna palkittu ja lukuisilla festivaaleilla kansainvälistä menestystä kerännyt draamakomedia aidoista asioista ja ihmisistä.

Rakenteeltaan yksinkertaisessa elokuvassa miehet puhuvat ja puhuvat, elämästä ja eläimistä, rakkaudesta ja kuolemasta, kaikista niistä arkisista ja jokaisen eteen jossain vaiheessa tulevista asioista, jotka tekevät meistä humaaneja olentoja. Monitahoisen, välillä äärimmäisen traagisen, mutta myös hirtehisen hauskan dialogin viemänä katsoja liukuu kuin huomaamattaan Juliánin ja Tomásin maailmaan alkaen ymmärtää, ei ainoastaan miehiä valkokankaalla, vaan elämää laajemminkin. Yhtä tärkeää, kuin se mitä sanotaan, on myös ne hetket, joihin sanoja ei edes tarvita.

Yhtään päälleliimattua tehokeinoa tai trikkiä ei tarvita, jos käsikirjoitus on kunnossa ja sitä toteuttamassa oikeat ihmiset oikeilla paikoilla, ja Trumanin tapauksessa näin on tapahtunutkin. Gay tasapainoilee eri tunnetilojen väillä kadehdittavan taitavasti, antaa loistavalle pääkaksikolleen tarpeeksi tilaa ja saa äärimmäisen hallitun kokonaisuuden tuntumaan ilmavan aidolta. Miesten muutaman päivän matka voi tuntua näin luettuna tylsältä, mutta näiden reissuun mukaan lähteminen on lopulta mitä palkitsevin päätös. Ja kun lähdön aika koittaa, vain kivi pystyy katsomaan sitä liikuttumatta.

Jollain tasolla Paras ystäväni Truman tuo mieleen amerikkalaisen Alexander Paynen upeat elokuvat, kuten Sideways (2004), The Descendants (2011), Nebraska (2013), joissa arkisia asioita ja niiden keskellä eläviä ihmisiä kuvataan aina yhtä suurella ymmärryksellä ja sydämellä.

Suvereenin pääkaksikon, Ricardo Darinin Juliánin ja Javier Cámaran Tomásin, läsnäolo ja julkituonti on niin vahvasti aitoa ja elettyä, että katsomossa unohtaa seuraavansa fiktiivistä elokuvaa. Aivan kuten roolihahmonsakin, miesten ulkoisetkin olemukset täydentävät toisiaan ja tekevät ystävyydestä jotain elämää suurempaa. Sivummalla vakuuttavat mm. Dolores Fonzi Juliánin kipakkana serkkuna Paulana sekä Oriol Pla Juliánin poikana Nicona ja Elvira Mínquez ex-vaimona Gloriana. Mainio mastiffi, Troilo-koira saa sekin muutaman repliikin.

Kaunis ja koskettava, mutta myös realistinen ja ennen kaikkea hellän humoristinen elokuva ystävyydestä, elämästä ja luopumisesta. Eurooppalaisen elokuvan eliittiä.