Alkuperäinen nimi: 
Postman Pat: The Movie – You Know You’re the One
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2014
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
82
Postimies Pate
Jussi U. Pellonpää, La, 09/08/2014 - 00:00

Elokuva
Viherlaaksossa, toisin kuin meillä täällä Suomessa, posti kulkee atomikellon tarkkuudella eivätkä kirjeet tai paketit huku vääriin osoitteisiin, kiitos hommasta vastaavan ja aina kaikkia pyyteettömästi auttelevan Postimies Paten ja tämän monitaitoisen Jessi-kissan. Pate haluaisi vihdoin viedä Saara-vaimonsa häämatkalle Italiaan, mutta pääkonttoriin palkattu kiero konsultti Edvin Piinala suunnittelee koko postinjakelun automatisoimista ja laittaa henkilökunnan kilometritehtaalle. Paten perheelle matkan mahdollistaisi telkkarin kykykilpailun voitto, mutta menestys tuo mukanaan julisiuuden kirot eikä Viherlaaksossakaan kusti polje kuten ennen, kun Piinala pistää jakelureiteille uudet, tylyt Patebottinsa.

30 vuotta telkkarissa lapsiperheitä ihastuttanut Postimies Pate saa vihdoin ikioman elokuvansa, mutta digitalisointi on vienyt alkuperäiseltä nukkeanimaatiolta sen nostalgisimman lämmön ja sympaattisuuden. Tarina itsessään on pienimmillekin pilteille passelin yksinkertainen ja opettavainen, joskin mukaan on uutettu muutamia aikuisemmin osuvia kulttuurivitsejä ja pikkuisen kritiikkiäkin modernin pakkomielteistä tehokkuusajattelua ja nopean rahan toivossa kaikkien mahdollisten muoti-ilmiöiden tuotteistamista kohtaan. Radikaalimpien, postinjakelua ja niiden reititystä koskevien faktojen osalta elokuva lienee pohjaavan tositapahtumiin, ainakin omaa Itellaamme ajatellen.

Suomalaisina ääninä kuullaan mm. tv-sarjassakin saman roolin vetänyttä Ilkka Merivaaraa (Pate), Rinna Paatso on tämän kiva Saara-vaimo ja Tommi Bäckman näiden poika Juho. Veikko Honkanen antaa äänensä Paten pääpomolle herra Rautiolle, Antti L.J. Pääkkönen on kiero manageri Alfred Ukkonen ja Juha Varis kaikkien saneeraajien ruumiillistuma Edvin Piinala. Paten laulesitykset hoitaa Boyzone -yhtyestä 1990-luvlla tähtiin noussut Ronan Keating.

Yhteenveto
Kliinisen hajuton ja mauton digipiirretty ei tee hyvää nostalgian nälkäisille ja tuskin nostaa vuosikymmenten aikana monien perheiden sydämiin postia tuonutta Patea takaisin menestykseen.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016