Elokuva

Sam Peckinpahilla on, kieltämättä ansaitusti, maine väkivaltaisten elokuvien tekijänä. Kuitenkaan hänen tuotannostaan ei löydy kuin yksi sotaelokuva. Se onkin sitten sitäkin vahvempi lajityypin edustaja. Rautaristi on paitsi armottoman kova sotaelokuva myös ajaton kuvaus erilaisista ihmisistä.

Elokuva kuvaa tapahtumia vuonna 1943. Saksan armeija vetäytyy itärintamalla puna-armeijan lihamyllyn jauhaessa miehistä jauhelihaa. Degeneroituneen preussilaisen aristokraattisuvun selkärangaton vesa, kapteeni Stransky (Maximilian Schell) hakee esimiestensä hämmästykseksi siirtoa leppoisasta asemapaikastaan Etelä-Ranskasta itärintaman lihamyllyyn. Stransky havittelee rautaristiä, arvokkaista arvokkainta urhoollisuusmitalia. Itärintamalla hän uskoo pystyvänsä helposti hankkimaan himoitsemansa metallinpalasen samoin kuin on tähänkin saakka edennyt urallaan: valehtelemalla ja kieroilemalla. Stranskyn epäonneksi hänen joukkueestaan löytyy myös elävä legenda, korpraali Steiner (loisteliaan roolisuorituksen tekevä James Coburn), rautaristillä palkittu veteraanisotilas joka vihaa tasapuolisesti kaikkia upseereita heidän yhteiskunnalliseen asemaansa katsomatta. Steinerin esimiehet luonnehtivat häntä ongelmaksi, mutta katsovat hänen sotilaallisten ansioidensa takia toisaalle miehen viitatessa kintaalla saksalaiselle sotilaskurille.

Preussilaisen sotilaskurin nimeen vannova Stransky joutuu luonnollisesti törmäyskurssille suorasukaisen Steinerin kanssa. Tilanne kärjistyy räjähdyspisteeseen, kun Stranskyn ja himoitun rautaristin välissä on vain Steinerin todistus siitä, kuinka pelkurimaisesti taistelun aikana bunkkerissaan piileskellyt Stransky yrittää kahmia itselleen taistelussa kaatuneelle sotilaalle kuuluneita ansioita.

Vaikka Peckinpah on sijoittanut Rautaristin tapahtumat toisen maailmansodan verisimmille taistelukentille ovat sen kuvaamat ihmiskohtalot valitettavan tunnistettavia meidänkin ajassamme. Tämän päivän Stranskyt piiloutuvat jättitoimistojen ylimpiin kerroksiin suojanaan kultaiset kädenpuristukset ja muhkeat optiosalkut, kun samaan aikaan todellisen työn tekijät siivotaan tarpeettomina kuluina pois silmistä.

Kuva

Anamorfinen kuva on varsin hyvälaatuinen, vaikkakin hivenen pehmeähkö. Alhaisesta bittivirrasta huolimatta kuvassa ei esiinny digitaalisen kuvanpakkauksen aiheuttamia häiriöitä. Jonkunverran kuvassa on havaittavissa alkuperäisestä filmimateriaalista peräisin olevia roskia. Värisävytkin toistuvat kohtuullisen hyvin, vaikka hallitsevina väreinä tässä elokuvassa ovatkin lähinnä ruskean ja harmaan sävyt.

Ääni

Monoäänellähän tämä mestariteos on alunperin tehty ja sellaiseen on tyytyminen DVD:lläkin. Ääniraidalta on turha toivoa sen enempää dynamiikkaa kuin tilavaikutelmaakaan, mutta dialogi toistuu kuitenkin jopa hämmästyttävän kirkkaasti. Kaikki, mitä alkuperäisellä ääniraidalla on ollut on aistittavissa kotiteatterissakin.

Lisämateriaali

Oheismateriaalia edustavat suppeat biografiat Sam Peckinpahista sekä keskeisten roolien näyttelijöistä.

Yhteenveto

Yksi kaikkien aikojen puhuttelevimmasta sotaelokuvista odottaa yhä arvoistaan DVD -julkaisua. Vaikka tämä muutaman vuoden takainen julkaisu onkin kaukana referenssitasosta kuuluu se niihin kiekkoihin, joiden pitää löytyä jokaisesta kotiteatterista.