Alkuperäinen nimi: 
Renoir
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Kesto: 
111
Renoir
Jussi U. Pellonpää, Ke, 07/08/2013 - 00:00

Elokuva
Ranskan Riviera 1915. Kohti elämänsä ehtoota kulkevan maailmankuulun taidemaalarin Pierre-August Renoirin (Michel Bouquet) luomistyö herää viimeiseen vimmaansa, kun idylliselle maaseudulle saapuu malliksi tulisieluinen Andreé Heuschling (Christa Theret). Samaan aikaa Renoirin vielä omaa paikkaansa maailmassa etsivä poika Jean (Vincent Rottiers) palaa haavoittuneena rintamalta, vain löytääkseen tulevan muusansa isänsä mallina. Erään aikakautensa ikonin uran loppu ja uuden taiteen mestarin synty yhdistyvät maalaus- ja elokuvataiteen todellisessa kulminaatiopisteessä.

Gilles Bourdosin Renoir kuvittaa yhden elokuvahistorian ylistetyimmän ohjaajan, Jean Renoirin (1894-1979), ja tämän isän, ylistetyn Pierre-August Renoirin (1841-1919) suhdetta Jeanin muistelmateokseen Renoir, isäni pohjalta. Tunnelma on seesteisen rauhallinen, vaikka pinnan alla kuohuu punatukkaisen ja omapäisen Andreé Heuschlingin (1900-1979) sekoittaessa kummankin taiteilijan sielunelämää. Idyllinen, luonnonvaloissa väreilevä ja esteettisesti äärimmäisen kaunis elokuva keskittyy isän ja pojan kulmikkaaseen suhteeseen, vaikka taiteen syvintä olemustakin analysoidaan ohimennen muutamaan otteeseen.

Valon ja varjon täydellisesti ymmärtävän kuvaajana Mark Ping Bing Leen kuvakomppiksissa on kohteidensa lailla herkkää kauneutta ja yksityiskohdilla merkityksiä, Bourdosin ohjaustyön ollessa kiireetöntä ja autuasta, aivan kuin elo maaseudulla iltapäöivän auringon paahteessa. Alexandre Desplatin tunnelmallinen musiikki kiinnittää elämän virrassa rauhallisesti soljuvan elokuvan ajankohtaansa hellällä kosketuksella.

Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä: Michel Bouquet piirtää aidonoloisen kuvan kipujen kanssa kärvistelevästä maalarista, jonka luomisvimman esteeksi muodostui lopulta oma keho, Vincent Rottiersin zoomatessa hahmoaan pienin liikkein kohti tulevaisuutta, jossa syntyi Suuren illusion (La Grande Illusion, 1937) ja Pelin säännöt (La Régle de jeu, 1939) kaltaisia mestariteoksia. Christa Theret tekee elokuvan räiskyvimmän roolisuorituksen vikurina Andreéna, jonka vaikutus kummankin Renoirin elämään oli kiistaton.

Yhteenveto
Rauhallinen ja kaunis muotokuvitus taidehistoriamme suurimmista hahmoista.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016