Alkuperäinen nimi: 
Man on a Ledge
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Kesto: 
90
Reunalla (Blu-ray)
Vesa Jalkanen, Ti, 02/07/2013 - 00:00

Elokuva
Ensikertalaisen Asger Lethin ohjaama trilleri Reunalla (2012) näyttää ensisilmäyksellä hyvin yksinkertaiselta tarinalta. Vaikuttaa, että elokuva on alkuperäisnimensä mukaisesti kertomus miehestä reunalla, kun jo alkuminuuteilla miekkonen kipuaa hyvän aamiaisen jälkeen 21 kerrosta maan yläpuolella olevan hotellihuoneensa ikkunasta jaloittelemaan raittiiseen ulkoilmaan. Tässä vaiheessa voinemme olettaa jo tarinan jatkumisen kannalta, ettei miehellä ole tarkoitusta hypätä ainakaan aivan lähiaikoina, vaan luvassa on hänen menneisyytensä ja motiiviensa tutkimista. Pian saamme selville, että hyppääjäehdokas on ryöstöstä tuomittu entinen poliisi Nick Cassidy (Sam Worthington), joka on juuri paennut vankilasta isänsä hautajaisten turvin.

Hankittuaan vapaudu vankilasta -kortin Cassidy ehdoin tahdoin kerää viranomaisten ja median huomion näennäisillä itsemurha-aikomuksillaan. Poliisivoimien toimintatavat hyvin tuntevana hän valikoi omiin tarkoitusperiinsä parhaiten soveltuvan neuvottelijan, Lydia Mercerin (Elizabeth Banks), joka ei oman ikävän menneisyytensä vuoksi kykene täysin luottamaan omiin kykyihinsä. Samaan aikaan viereisessä pilvenpiirtäjässä rahakkaita sopimuksia solmimassa oleva David Englander (Ed Harris) on joutumassa ryöstön uhriksi, kun joukko ammattimaisia murtovarkaita havittelee Englanderin omistamaa jättimäistä timanttia. Samanaikaisten tapahtumien ajoitus ei voine olla sattumaa, vaan pikemminkin päin vastoin mitä ilmeisimmin osa kellosepän tarkkuudella laadittua huolellista suunnitelmaa.

Hyvin rajalliseen tilaan pilvenpiirtäjän huipulle suljetun Sam Worthingtonin karismaattisen olemuksen varaan rakennettu trilleri tarjoaa kihelmöivän jännittäviä hetkiä. Elisabeth Banks tekee jäntevän suorituksen menneisyytensä haamujen kiusaamana poliisina. Jos Worthington ja Banks ovat omissa rajallisissa rooleissaan hyviä, kaksikon välinen kemia nostaa elokuvan aivan uusiin korkeuksiin – ainakin hetkittäin. Karjumisestaan huolimatta pienen sivuroolinsa vangiksi jäänyt, yleensä voimakkaan karismaattinen Ed Harris ei onnistu kasvamaan itsensä kokoiseksi hahmoksi.

Tarinallisesti Reunalla ei ole päätä huimaavan nerokasta katsottavaa, vaikka pilvenpiirtäjien viidakko korkeuseroineen piirtyykin kankaalle korkeuskammoisia katsojia riemastuttavalla tavalla. Pienehköissä televisiovastaanottimissa efekti tosin saattaa hieman latistua. Visuaalinen loisto ei kuitenkaan ole päätynyt juonelliselle tasolle, ja varsinkin logiikassa on parantamisen varaa. Ottaen huomioon, että Nick Cassidyn elämä riippuu monimutkaisen juonen onnistumisesta, on mielenkiintoista todeta kuinka monta epävarmuustekijää hän on suunnitelmaansa jättänyt. Liikaa pohdiskelematta ja viihdevaihteella Reunalla osoittautuu kuitenkin viihdyttäväksi paketiksi.

Tekniikka
Tuoreeltaan valmistunut Blu-ray-julkaisu uudesta elokuvasta on ennakko-odotusten mukaisesti teknisesti huippuluokkaa. Teräväpiirtoinen kuva on hyvin luonnollisen näköinen toistaen värit aitoina ilman keinotekoisia väribaletin muunteluja. DTS HD Master Audio 5.1 -miksattu ääniraita toistaa hyvin suurkaupungille ominaiset äänet katutason melskeestä pilvenpiirtäjien huipulla ujeltaviin tuuliin jäämättä jälkeen toimintakohtauksien räiskeessäkään. Muutamissa kohtauksissa dialogi on vaarassa jäädä muun äänimaailman peittoon, mutta muutoin ei ääniraita jätä moitteelle sijaa. Tilan tuntu välittyy kotikatsomoon asti hyvin viiden äänikanavan kautta, eikä subwooferiakaan ole unohdettu.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisälllä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Paikoittain uskottavuuden tuolle puolen liitelevistä sattumuksista huolimatta trilleri jaksaa pitää katsojan mielenkiinnon yllä loppuun saakka.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
DTS HD Master Audio 5.1, Dolby Digita. 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016