Alkuperäinen nimi: 
Sauna
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
85
Sauna
Jussi U. Pellonpää, Pe, 24/10/2008 - 00:00

Elokuva
1500-luvun lopulla, pitkän sodan päätyttyä, vedetään Ruotsin ja Venäjän uusia rajoja jossain kaukana pohjoisessa, keskellä käymättömiä korpimaita. Suomen puolelta maanmittareita edustavat illuusionsa taistojen tuoksinassa jo ajat sitten menettänyt äkkipikainen ammattisotilas Eerik Sporre (Ville Virtanen) ja tämän veli, oikeastikin geografiasta kiinnostunut lukutoukka Knut (Tommi Eronen). Naapuria edustavat kapteeni Semenski (Viktor Klimenko) ja tämän härmäläisiin äärimmäisellä varauksella suhtautuvat käsikassarat Rogosin (Rain Tolk) ja Musko (Kari Ketonen). Eripurainen ja toisiaan alati vilungista epäilevä viisikko etenee hitaasti autioilla tienoilla, kunnes tulee ilta ja on aika etsiä majapaikka. Sellaiseksi löytyy paikallisen miehen (Taisto Reimaluoto) ja tämän tyttären (Vilhelmiina Virkkunen) pieni kotimökki, mutta Eerik ei saa pidettyä vihaansa aisoissa, ja niin yö päättyy julmaan veritekoon ja vielä sitäkin kammottavampaan rikokseen. Muutaman päivän kuluttua kartoittajien ryhmä löytää valtavan suon keskeltä oudon kylän ja kylän keskeltä saunan, jonka olemassaoloa tai alkuperää kukaan ei pysty selittämään.

Ajatuksella ja harkiten on ohjaaja Antti-Jussi Annila lähtenyt kuvittamaan Iiro Küttnerin käsikirjoittamaa elokuvaa, jonka nimi, Sauna, ei välttämättä ole niitä kaikkein myyvimpiä, ainakaan ilman ylimääräistä selitystä siitä, mistä oikeasti on kyse. Turhat irtiotot ja päättömät pullistelut pidetään kuitenkin viisaasti aisoissa ja asioiden ja tunnelman annetaan kehittyä rauhassa. Shokkejakin tämä löylyreissu toki sisältää, muutaman tehokkaankin jopa, mutta pääpaino on kuitenkin näkijöissä ja kokijoissa, keskelle sanoinkuvaamatonta joutuvissa miehissä, joita ei verinen ja raaka sota ole alkuunkaan koulinut tarpeeksi tulevaa kohtaloa silmällä pitäen.

Sovituksen ja katumuksen tematiikkaa soveltava tarina on toki tuttu kymmenistä muista lähteistä ja varsinkin japsikauhut Ringuineen ja Kaunoineen tuntuvat katsotun tarkkaan Annilan leirissä. Pikkumaiseksi jos heittäytyisi, voisi lainalähteitä luetella listan toisensa perään, mutta yksi on vielä pakko mainita: Alex Turnerin 2004 ohjaama pieni, mutta ikävästi sivuutettu kauhuhelmi Dead Birds, missä tunnelma ja varsinkin tyylikkäästi kasattu äänimaailma aiheuttivat Saunan tapaan monia ylimääräisiä kammiovärinöitä.

Monissa liemissä keitetty Ville Virtanen tekee yhden uransa vahvimmista roolitöistä mitään katumattomana Eerikinä, joka ei kavahda kohtaloa, vaikka kuinka kylmällä sormella se osoittelisi. Toinen positiivinen yllätys on rakastetun laulajan Viktor Klimenkon paluu valokeilaan. Stenka Rasinilla suomalaisten sydämiin ikiajoiksi itsensä hurmannut Klimenko hahmottelee viisaan ja kokeneen Seminskinsä rauhallisesti, pudotellen viisauden sanoja painokkaasti ja niitä myös tarkoittaen. Tommi Eronen rakentaa niin ikään hienon henkilökuvan omatuntonsa kanssa rimpuilevasta Knutista, jota eivät menneet jätä rauhaan unissakaan. Sonja Petäjäjärven androgyyni poikatyttö tuo hyytäviä ulottuvuuksia muutenkin kalmankylmään kerrontaan. Rain Volk ja Kari Ketonen saavat suhteellisen vähän tilaa venäläisinä rivisolttuina, joille on kuitenkin tarinaa silmällä pitäen kirjoitettu läsnäoloonsa oikeutus. Varamanu Ismo Kalliota taas on väkisinkin vaikea ottaa vakavasti mystisen kylän päämiehenä.

Panu Aaltion päällekäyvä kauhuscore kilkuttelee koskettimia ja huudattaa suurempaakin orkesteria ohjekirjan mukaan. Paikoin Aaltion suurella pensselillä maalailema, eeppinen pauhu uhkaa hukuttaa tunnelmankin crescendojensa alle, mutta kokonaisuus pysyy siltäkin osin hyvin tekijänsä hansikkaassa. Shokki-iskujen tunnelmoinneista vielä iso plussa hyvässä nousujohteessa olevalle nuorelle elokuvasäveltäjälle.

Yhteenveto
AJ Annilan Sauna on harkittu ja hienovireinen horrori, jonka vihtomana kelpaa kotimaisten kauhukuvienkin vihdoin aloittaa esiinmarssinsa. Nyt ollaan velttoon Lordi -kauhuiluun Dark Floors verrattuna oikeasti pelottavien asioiden alkulähteillä, eikä promoamassa turpean rokkibändin tulevia levyjä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016