Alkuperäinen nimi: 
Scott Pilgrim vs. the World
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
112
Scott Pilgrim vastaan maailma (Blu-ray)
J. Pikkarainen, Su, 03/04/2011 - 00:00

Elokuva
Omaperäisestä ohjaustyylistään tunnettu Edgar Wright on nappivalinta Brian Lee O'Malleyn palkitun Scott Pilgrim -sarjakuvan adaptaation ohjaajaksi. Nimikkohahmonsa rakkauselämää ruotiva sarjakuva on yhdistelmä humoristista todellisuutta ja popkulttuurilla viljeltyä fantasiaa, joka kääntyy Wrightin käsissä hyperkineettiseksi ja lähdeteosta kunnioittavaksi toimintakomediaksi. Sarjakuvan lailla lähdeviitteitä aina ensimmäisiin kasibittisiin asti vilisevä Scott Pilgrim vastaan maailma iskee tajuntaan sitä paremmin, mitä pahemmaksi nörtiksi katsoja tunnustautuu.

Luuserirooleistaan tunnettu Michael Cera jatkaa metodiensa harjaannuttamista epäonnisen Scott Pilgrimin saappaissa. Elämänsä naiseen (Mary Elizabeth Winstead) törmäävä nuorukainen saa muutaman mutkan matkaansa, kun pelisäännöt tytön sydämeen käyvät hänen seitsemän ilkeän exän lävitse. Rauhallisten rupattelusessioiden sijaan kukin kumppani hoidetaan pois päiväjärjestyksestä joko nyrkein tai instrumentein käydyissä kaksintaisteluissa. Viattomasti alkava teinilässyttely ajautuukin sarjakuvan lailla salakavalasti veikeään fantasiamaailmaan, jossa fysiikan rajat rikkoutuvat kerta toisensa perään hupaisin seurauksin.

Sarjakuvamaista tykitystä tukee Wrightin suvereeni ohjaustyö, joka välttää kuitenkin miehen pahimmat maneerit leikkauspöydän ääressä. Sekavan leikkauksen sijaan ilmettä haetaan toimivilla tehosteilla. Kekseliäät siirtymät sekä onomatopoeettiset tekstit tukevat elokuvan alkuperäislähdettä. Reaalimaailmaan vuotavat fantasia- ja pelielementit tuovat meininkiin virkistävää tuoreutta sortumatta ylenpalttiseen mässäilyyn. Pääasiallisesti samoilla keinoilla läpi uransa kikkaillut Wright todistaakin elokuvassa jatkuvaa kehitystä tyylittelyn todelliseksi maestroksi.

Lukuisat viitteet eri medioihin ruokkivat elokuvan komedia-aspektia. Parisuhdekliseistä revitään toimivaa huumoria, vaikka juoni toisintaa samoja latteuksia. Tarinallisesti Scott Pilgrim vastaan maailma jättääkin toivomisen varaa, mutta pääpaino on oikeutetusti toisaalla. Vitsit lainaavat laajalta skaalalta materiaalia kunnianosoituksiin ja piikittelyihin. Paikoin sorrutaan teennäisen huonoihin lukemiin, mistä huolimatta tekijät onnistuvat silti irrottamaan röhönaurut katsojalta. Viiterepertuaari yltää pyhän kolminaisuuden, elokuva, kirjallisuus ja musiikki, ohella myös ja varsinkin peliteollisuuden kulta-aikoihin saakka. Kiitettävä kulttuurituntemus onkin liki pakollista matkaseuraa Scott Pilgrimin parissa.

Tekniikka
Täysteräväpiirtosiirto on herkkua silmälle. Tehosterikas ja värikylläinen kuva toistuu kaikessa kauneudessaan pieniä yksityiskohtia myöten liki täydellisesti. Satunnaista pehmeyttä lukuun ottamatta kuvassa ei liioin valitettavaa.

Aktiivinen DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on puhdasta ekstaasia korville. Skaalaltaan pienimmätkin vivahteet toistava elämys hyödyntää kotiteatterielementtejä täysillä. Tilaääniä käytetään viettelevän taidokkaasti läpi kohtausten. Musiikin ympärillä vahvasti pyörivä elokuva aktivoi erityisesti alapäätä täyteläisillä soundeilla ja koko huonetta järisyttävillä tehoilla.

Lisämateriaali
Huimat neljä kommenttiraitaa jakautuu karkeasti ottaen kahteen osaan. Kahdessa ensimmäisessä kameran takana olleet henkilöt kertovat tuotannollisista seikoista varsin informatiivisesti ja kattavasti. Jälkimmäiset kaksi ovat näyttelijöiden ylläpitämiä ja keskittyvät enemmän hauskoihin anekdootteihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Elokuvan oheen voi pistää rullaamaan myös knoppitietoutta sisältävän trivia-raidan.

Vajaan tunnin mittainen dokumentti paljastaa tekijätiimin yhteisen hauskanpidon tuotannon takana, mutta myös samalla uuvuttavan urakan koko komeuden tuomisesta valkokankaalle. Mielenkiintoisia anekdootteja ja kulissien takaista materiaalia tarjoava dokumentti ei välttämättä tarjoa informatiivisesti paljoa, mutta on siitä huolimatta pirteä katsaus ison tuotannon kulisseihin.

Poistetut ja pilalle menneet kohtaukset sisältävät hauskuutuksia peräti reilun puolen tunnin edestä. Samaan kategoriaan asettuvat myös vaihtoehtoiset leikkaukset sekä kasa satunnaisia häröilyjä, joiden yhteiskesto yltää parinkymmenen minuutin lukemiin. Lopuksi levyltä löytyy laajahko kuvagalleria.

Yhteenveto
Scott Pilgrim vastaan maailma on visuaalisesti häikäisevä, hauska ja nopeatempoinen toimintakomedia, jonka perusteelliseen nautintoon vaaditaan laajamittaista popkulttuurituntemusta.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Universal Picturesille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS-HD MA 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016