Alkuperäinen nimi: 
Shadow Dancer
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
101
Shadow Dancer
Jussi U. Pellonpää, To, 20/12/2012 - 00:00

Elokuva
Menneisyyden traagista taakkaa kantava Collette McVeigh (Andrea Riseborough) ottaa 1990-luvun alussa osaa IRA:n pommiattentaattiin Lontoon metroon, mutta jää kiinni virkavallalle. Brittien MI5:n agentti, Mac (Clive Owen), kertoo Collettelle tämän vaihtoehdot: Joutua vankilaan 25 vuodeksi tai vakoilla omaa perhettään tiedustelupalvelun laskuun. Colletten huoli nuoren poikansa Markin tulevaisuudesta on niin suuri, että hän suostuu äärimmäisen vaaralliseen tehtävään, mutta pirullisen kireäksi se muuttuu, kun Colletten tasavaltalaisarmeijaa henkeen ja vereen puolustavien veljien suunnitelma, ja sen paljastamisen hinta, alkaa hahmottua hirvittävään välikäteen pudonneelle naiselle.

Hienoilla dokumenteillaan vakuuttaneen ja synkkiä fiktioitakin luoneen James Marshin ohjaama Shadow Dancer on ajankuvaansa myöten akkuraatti ja armottoman intensiivinen kuvaus petoksesta ja pelosta, yksityisestä yleiseen kasvaus kuvaus siitä vereen piirretystä viivasta, joka erottaa isänmaallisuuden terrorismista. Rob Hardyn pitkillä käsivaraotoilla operoima kamera seuraa henkilöitään keskellä kiristyvää väkivallan kehää, jossa kehenkään ei enää voi luottaa, kun pelureita löytyy yllättäen kummaltakin puolelta rajaa.

Toimittajana uraa tehneen Tom Bradbyn omasta romaanistaan adaptoima käsikirjoitus on kaikesta turhasta riisuttua kerrontaa, paljasta ja paljastavaa kuvitusta ajasta ja paikasta, missä väkivalta ja kuolema on aina läsnä. Tyly ja traaginen kertomus luottaa puhetta enemmän tunnelmiin, jotka kiristyvät äärimmilleen kohti järkyttävän intensiivistä finaalia. Marshin dokkaritausta antaa tanakalle ohjaustyölle vielä sen viimeisen silauksen ja nostaa autenttisen brittitrillerin yhdeksi kuluneen vuoden huippuosumista.

Andrea Riseborough tekee upean roolityön Colettena, jonka hiljaisuuden taakse kätkeytyy pelottava määrä vihaa ja epätoivoa. Samalla tavalla vakuuttava on myös Clive Owenin vähäeleisesti tulkitsema Mac, joka saa huomata pelin koitpesässäkin likaisemmaksi kuin olisi koskaan osannut edes kuvitella. Aidan Gillen ja Domnhall Gleeson ovat McVeigh`n verenvuodatukseen uskovat veljet Gerry ja Connor ja Brid Brennan perhettään tiukasti hallitseva äiti. David Wilmot nähdään IRA:n vainoharhaisen kenttäpomon Kevin Mulvillen roolissa ja Gillian ”Scully” Anderson on MI5:n jääkylmä päällikkö Fletcher.

Yhteenveto
Järkyttävä, jännittävä ja viimeiseen ruutuunsa asti salaisuutensa säilyttävä terrotrilleri, joka jokaisen laatujännäreitä arvostavan addiktin kannattaa käydä katsomassa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016