Alkuperäinen nimi: 
Stark Raving Mad
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2002
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
86
Stark Raving Mad
Sami Turunen, Ti, 07/09/2004 - 00:00

Kuva

Stark Raving Madin takaa löytyy ohjaaja / käsikirjoittajakaksikko Drew Daywalt - David Schneider. Miesten jälkipolville jättämä perintö on karttunut tähän mennessä musiikkivideoiden kautta muutaman heikosti menestyneen komedian verran. SRM onkin selkeästi isoin potti, jota he ovat päässeet jakamaan. Remmissä on Hollywoodista tuttuja kasvoja ja vallan maineikas soundtrack.

Daywaltin ja Schneiderin tekeleestä paistaa vahvasti läpi Music Television allekirjoittama visuaalinen tyyli ja elementtejä löytyy niin Guy Rithien Snatch – hävyttömät (2000), Puuta heinää ja muutama vesiperä (Lock, Stock And Two Smoking Barrels, 1998) kuin Quentin Tarantinon Pulp Fiction (1994) -elokuvistakin. Mukana on hyppyleikkauksia, nopeutettuja kamera-ajoja ja pysäytetyn kuvan päälle puhuttua ympäripyöreää, mutta sitäkin "opettavaisempaa" painavaa sanaa. Kaikki on siis lainattua, mutta väliäkö hällä – se toimii.

Alkuasetelma on tämä. Kello on kymmenen illalla ja Benillä (Seann William Scott, American Pie, Bulletproof Monk, Evoluutio) on aamuviiteen asti aikaa hankkia pankin säilytyslaatikosta Gregorylle (Lou Diamond Phillips, La Bamba, Young Guns, The Big Hit) antiikkinen patsas. Panoksena on kuolema, joten asiat on parempi ottaa tosissaan. Ben on kuolleen veljensä kautta velkaa Chinatownin mafian johtavaa asemaa himoitsevalle Gregorylle. Patsas on avain hallitsevaan asemaan, sillä se kuuluu neljän yksilön muodostamaan muinaiseen kokoelmaan, jonka omistaja saa haltuunsa suuret voimat. Kovia otteita suosiva Gregory ei itse taikauskoiseen hölynpölyyn usko, mutta hän tietää, että rahvas ajattelee asiasta toisin. Viimeisen patsaan saatuaan hän noussee Chinatownin johtoon.

Avukseen "mahdottomaan tehtävään" luontodokumentteja siteeraava Ben on hankkinut varsin kirjaavaa väkeä: luotettavan nörttiystävänsä Rikkin (Timm Sharp), ruohoa polttelevan porausekspertin Jaken (John B. Crye), kyynisen ja kontrollia pitävän hakkerin Bettyn (Suzy Nakamura) sekä taikauskoisen kassaholvigurun Jeffreyn (Patrick Breen, Oz – Kylmä rinki, Galaxy Quest). Idea on murtautua pankkiin seinänaapurissa sijaitsevan yökerhon kellarin kautta. Hyvin suojatun holvin hälytysjärjestelmä pysyy nimittäin vaiti, mikäli ympäröivä "luonnollinen" meteli on tarpeeksi kovaa. Kekseliäinä miehinä Ben ja Rikki ovat päättäneet järjestää vuosisadan clubiravet pitääkseen murron salassa. Ettei jo muutenkin huippuvaikea keikka olisi liian helppo, sotkeutuu joukkoon tummaan tietenkin iso liuta ei-toivottuja henkilöitä ja odottamattomia yhteensattumia. Tilan vuokraava herra Partridge (Adam Arkin, Villi pohjola, Chicagon lääkärit) päättää H-hetkellä peruuttaa laittomat nuorisokekkerit, temppuileva DJ ei suostu soittamaan sovittuja levyjä, toinenkin Chinatownin herruudesta kilpaileva klaani tulee perimään velkoja, ex-tyttöystävä (Monet Mazur) haluaa Benin takaisin ja FBI:n agentitkin (Dave Foley, Newsradio) soluttautuvat mukaan bileisiin. Sanalla sanoen: hikiset seitsemän tuntia edessä.

"For a second I thought you were insane, but it's good to know you're just a fuck head."

Stark Raving Mad kuuluu niihin harvinaisiin tapauksiin, jossa itse elokuva on saattanut osua tielle vasta nimekkään soundtrackin kautta. Tässä tapauksessa kunnian saa maailman kärkideejiiden joukkoon lukeutuva John Digweed, joka on koonnut kasaan erittäin sähköisen clubisetin. Digweedin nimen tuntee varmasti jokainen vähänkin clubimaailmassa heilunut, sillä onhan tämä Suomessakin settiä heittänyt guru tuttu mm. Global Underground- ja Renaissance- piireistä.

Vaikka elokuvan tyyli on tutun oloinen ei se sorru liialliseen kliseiden kierrättämiseen. Musiikkivideotyylinen leikkaus sopii tarinaan sen tapahtumapaikan (raveclub) takia. SRM:ssä onkin selkeitä kohtauksia, jotka nojaavat pitkälti musiikkiin. Elokuvan dialogi on pääosin nasevaa ja pureutuu nuorisoon kuin terrieri talvipakkasella. Vaikka pienoista kloonattua juoniyhteyttä (esim. pääpahis, Gregory on kuin Gary Oldman elokuvasta Leon ja Ben muistuttaa desibelilmittarin lukemineen hyvin paljon 50 mailin nopeutta kytännyttä Keanu Reevesiä elokuvasta Speed sekä hitech-laitteineen Tom Cruisea elokuvasta Vaarallinen tehtävä) on havaittavissa, näyttelijätyöskentely on hyvällä mallilla ja värittää jokaisen hahmon selkeästi omakseen.

"So if you wanna fuck with me tonight, fuck away…"

Elokuvan keskivaiheille osuu odotettu suvantovaihe, jossa paniikin kanssa kilpaa juokseva kello tuntuu melkein pysähtyvän. Ideana on ollut luoda ilmoille tyyntä ennen myrskyä, mutta valitettavasti tämä periodi on hieman liian pitkä. Kun katsoja odottaa elämänsä vuoristoratakyytiä, ei pitäisi pysähtyä katselemaan maisemia.

Kuva

Anamorfisen 1.77:1 -kuvan laatu on tyydyttävä. Pientä kohinaa ja roskaa on havaittavissa koko elokuvan ajan. Häiritseväksi asti tämä ei kuitenkaan nouse.

Ääni

Miltä kuulostavat oikeat clubiravet omassa olohuoneessa? Laita levy sisään ja anna palaa. Stark Raving Madin muhkea Dolby Digital 5.1 –ääni palkitsee nimittäin käyttäjänsä todella ruhtinaallisesti. Se päästää tilavaikutelman säästelemättä oikeuksiinsa ja antaa kaiuttimien laulaa iloisesti puolitoista tuntia. Subbari jyrähtelee kerrankin kunnolla ja saa naapurin mummot napsimaan nitroja raapustaessaan isännöitsijälle mustaa kirjettä. Etenkin elokuvan räjähdyskohdissa ovat bassokalvot todella vaarassa.

Musiikki on erinomaista ja kiekolle ovat päätyneet mm. sellaiset nimet, kuten Pako & Frederik, Lemon8, Pole Folder & CP sekä John Digweedin ja Nick Muirin omaa tuotantoa.

Lisämateriaali

R2-julkaisussa on mukana ainoastaan elokuvan traileri, ei muuta.

Yhteenveto

Stark Raving Mad ei tarjoa markkinoille suoranaisesti mitään uutta, mutta se viihdyttää kiitettävästi koko kestonsa ajan. Mitään historiallista siitä ei siis jää tuleville sukupolville kerrottavaksi ellei sitten satu kirjoittamaan ylös muutamia sen laukomia hersyviä läpänheittoja.

Elokuvan kohderyhmä on rajattu selkeästi nuoriin bailubimboihin eli clubbaajiin sekä back-in-the-dayz-partyhilediesel-old-skool-duracell-pupuihin. Paketti tuskin avautunee pahemmin niille, jotka eivät alan musiikista liiemmälti pidä. Hyvä dialogikaan ei tällöin tunnu enää niin maittavalta. Mene ja tiedä – itse pidin Starkista.

Tuomio: Stark Raving Mad kuuluu selkeääkin selkeämmin luokkaan "aivot narikkaan ja ota rennosti". Jos et pidä yökerhojen pauhaavasta metelistä, on elokuva sinulle yhtä puuduttavan pitkää ja typerää musiikkivideota eli jätä suosiolla väliin. Jos taas viihdyt theta-sykkeen keskellä, saattaa SRM yllättää. Mitä ikinä päätätkin, bileiden täytyy jatkua...

Kuvasuhde: 
1.77:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Jos elokuvan musiikki (John Digweed) iskee, tsekkaa myös Swordfish (Paul Oakenfold).
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016