Elokuva

Finbar McBride (Peter Dinklage, Elf, Human Nature) on kääpiökasvuinen mies, jonka elämä on yksinkertaista ja puheenparsi harvassa. Fin noudattaa päivittäistä rutiiniaan sen enempiä miettimättä: hän nousee joka aamu samaan aikaan, herättää naapurinsa Henryn (Paul Benjamin, Do the Right Thing, Pako Alcatrazista) ja yhdessä he avaavat alakerrassa sijaitsevan junarataliikkeen ovet. Näppäräsorminen Fin rakentaa pienoismalleja ja raspikurkkuinen Henry toimii liikkeen pomona. Miehiä yhdistää työn lisäksi myös intohimo oikeita junia kohtaan ja he käyvät säännöllisesti veturifriikkien kokoontumisissa. Näissä tapahtumissa vertaillaan historiallisia valokuvia ja "junametsästäjien" omatekoisia videofilmejä. Finin vähäeleinen maailma kääntyy odottamatta ylösalaisin, kun Henry päättää eräänä aamuna siirtyä tuonpuoleisen vehreimmille laitumille. Pikkumies jää ilman työtä, mutta onnekseen hyväsydäminen Henry on muistanut ainoaa ystäväänsä testamentissaan. Perintö on pala maata ja pieni juna-asema Newfoundlandissa.

Tuppukylän kupeessa sijaitseva, käytöstä poistettu asema osoittautuu junamuseota vastaavaksi aarteeksi vanhoine laitteineen ja hylättyine vaunuineen. Ennakkoluuloistaan huolimatta Fin päättää asettua taloksi ja miettiä muuttunutta elämäntilannettaan. Yksin viihtyvä pikkumies ei saa kuitenkaan olla kauan omassa rauhassa, sillä kaupunkilaiset alkavat uteliaisuuttaan tupata hänen elämäänsä. Sairastelevaa isäänsä tuuraava kuubalainen Joe (Bobby Cannavale, Third Watch - Hädän hetkellä, Oz - Kylmä rinki) pitää autokahvikioskiaan aseman vieressä ja huomatessaan uuden omistajan hän päättää tehdä tuttavuutta tämän kanssa. Sosiaalisia kontakteja välttelevä Fin ei tosin ole kovin innostunut ajatuksesta ja arastelee väkisin ystäväksi tuppaavaa miestä ensialkuun. Joka-aamuisen kahvinsa Joen kioskista noutava Olivia (Patricia Clarkson, Dogville, The Pledge, Lahjomattomat) astuu Finiin elämään törttöillessään metsätiellä autonsa kanssa. Mies joutuu turvautumaan metsän turveikkoon väistäessään päälle syöksyvää autoa ja vieläpä kahdesti saman päivän aikana.

Kehnoista ennakkoasetelmista huolimatta Finin, Joen ja Olivian välille syntyy lämminhenkinen ystävyys. Luottamuksen karttuessa Finin yhden sanan lauseet muuttuvat keveäksi rupatteluksi ja hän kiinnostuu myös tietämään enemmän uusista ystävistään. "Lörpöttelijä-Joe" paljastuu varsin optimistiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, joka ei pahemmin piilottele ajatuksiaan. "Taitelija-Olivia" sen sijaan kantaa kolmikon surullisinta sielua painonaan tapaturmallisesti kuolleen lapsensa menetyksen tuska. Finin elämää varjostaa hänen vihansa pientä kokoaan ja ihmisten pilkkaa kohtaan. Tavalliset tallaajat kun eivät osaa suhtautua häneen normaalina ihmisenä vaan leimaavat hänet sirkusfriikiksi. Joe ja Olivia ovat tässä kohtaa poikkeuksia ja mahdollisuus todelliseen ystävyyteen on olemassa.

Station Agent on näyttelijänä paremmin tunnetun Thomas McCarthyn esikoisohjaus. Valtavirrasta poikkeavan ja erittäin maanläheisen draamakomedian rakentajana mies selviytyy työstään yllättävän hyvin: hän pystyy pitämään elokuvan tyylin "less is more" yhtenäisenä alusta loppuun ja kertoo varsin sympaattisen tarinan ihan tavallisista ihmisistä. Tarinankerronta muistuttaakin vähäeleisyytensä ja -sanaisuutensa puolesta paljon Aki Kaurismäelle ominaista tyyliä, jossa dialogi on varsin lyhyttä. Kuva ja eleet kertovat sanoja enemmän. Station Agent eroaa kuitenkin siltä osin Kaurismäestä, että sen henkilöhahmot eivät ole pökkelömäisiä vaan erittäin luontevia. Elokuvan ehdotonta suolaa ovat yksinkertaiset, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat karakteerit, joiden näennäisesti seesteisen ulkokuoren alle kätkeytyy iso joukko odottamattomia asioita. Station Agentin maailma on pieni ja rajattu, mutta se onnistuu perusajatuksessaan eli keskittyy vain olennaiseen. Tämä antaa mahdollisuuden normaalia syvempään kerrontaan.

Station Agent sisältää paljon kohtauksia, joissa ihmiset vain istuvat hiljaa tekemättä mitään. Aluksi näiden tyhjien ja turhalta vaikuttavien kuvien olemassaoloon kiinnittää huomiota, mutta aikajanan edetessä niiden huomaa olevan osa kerronnallista tyyliä ja sulautuvan juoneen saumattomasti. Kaikkia katsojia tapa ei varmasti miellytä ja tämä saattaakin aiheuttaa pitkästymistä. Pitkältä tuntuvista suvantovaiheistaan huolimatta elokuva ei sorru liian seesteiseen laahustamiseen, sillä hiljaisten hetkien vastapainoksi on tarjolla valtaisia tunneryöppyjä, jotka sekoittavat pakkaa sopivasti.

Kuva

1.78:1–suhteella esitetty anamorfinen kuva kärsii pienestä pehmeydestä. Tämän antaa tosin anteeksi, kun ottaa huomioon elokuvan pienen, noin puolen miljoonan dollarin budjetin. Väripaletti on maanläheinen ja korostaa sopivassa suhteessa Newfoundlandin vihreänvehreää luontoa. Kohinaa esiintyy hieman, mutta ei häiritsevästi.

Kuten jo edellä mainittu, elokuva noudattaa erittäin vähäeleistä tyyliä. Kamera kuvaa tapahtumia pääosin paikaltaan ja lähtee aniharvoin panoroimaan tai liikkeelle. Tapahtumapaikat ja kuvarajaukset noudattavat erittäin paljon toistoa, sillä elokuvassa pyöritään nimittäin samassa parissa paikassa päivästä toiseen. Tämä voi kuulostaa tylsältä, mutta kun ideaa toistetaan tarpeeksi usein, se toimii.

Ääni

Elokuvan luonteesta johtuen julkaisun Dolby Digital 5.1 –ääni ei kovin isoa surround-elämystä rakenna. Linnut laulavat ja junaradan kolinaa erottuu, mutta muuten kanavointi on keskittynyt keskikauttimeen ja dialogiin. Hyvä näin, sillä muuta ei juuri tarvitakaan.

Stephen Traskin säveltämä musiikki koostuu pääosin vibrasoutimen läpi ajetusta, akustisesta kitarafiilistelystä. Valinta ei voisi olla parempi, sillä se täydentää elokuvan juonta täydellisesti ja luo niin sanotun oman soundinsa koko pakettiin.

Lisämateriaali

Lisämateriaalin kohdalla Scanboxin julkaisu menee valitettavasti kyykkyyn. Jo ennen päävalikkoa ajetut sneak previewit eli kahden muun elokuvan trailerit ärsyttävät, sillä näitä on nähty lähinnä mainossälää notkuvissa vuokravideoissa. Samat trailerit on myös lisätty ekstroiksi, mikä tuntuu rehellisesti sanottuna rahastukselta. Muuten lisukkeet ovat suhteellisen niukat: mukana on lisää muiden elokuvien trailereita, lyhyet tekijätiedot sekä production notes eli useampisivuinen teksti elokuvan synnystä, näyttelijöistä ja ohjaajasta. Jälkimmäinen edustaa parasta osa lisämateriaaleista, vaikka onkin hieman vaikeasti lähestyttävä ruudulta luettavana englanninkielisenä tekstinä.

Buena Vistan R1- ja R2-julkaisut sisältävät mm. poistettuja kohtauksia ja nämä olisivat olleet myös tällä levyllä toivottuja.

Station Agent on palkittu mm. parhaaksi yleisöelokuvaksi Sundance- filmifestivaaleilla vuonna 2003 ja Best Screenplay-palkinolla Baftan (British Academy Film Awards) toimesta vuonna 2004. Menestystä ei tarvitse ihmetellä, sillä tarina on omaperäinen, hauska ja koskettava. Thomas McCarthy on ohjannut ja kirjoittanut upean esikoiselokuvan, joka jättää paljon odotuksia tulevaisuutta varten.

Tuomio: Station Agent on erinomainen osoitus siitä, että vähillä aineksilla voidaan kehittää mielenkiintoinen kokemus, kun tarina luottaa omaan erilaisuuteensa.