Alkuperäinen nimi: 
The Sheltering Sky
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1990
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
132
Suojaava taivas
Jari Tomppo, To, 01/12/2005 - 00:00

Elokuva

Saatuani lopultakin pois käsistäni Bernardo Bertoluccin pitkäveteisen ja tyhjyyttään kumisevan Bertoluccin kuu -DVD:n en varsinaisesti hihkunut innosta löytäessäni arvostelua odottavien kiekkojen pinosta saman ohjaajan vuonna 1990 tekemän elokuvan Suojaava taivas.

Elokuva pohjautuu kulttimainetta nauttivan kirjailija Paul Bowlesin samannimiseen romaaniin, jota kirjailijan omien sanojen mukaan ei olisi koskaan pitänyt muokata elokuvaksi. Tiedä sitten, missä vaiheessa kirjailija on tähän johtopäätökseen tullut, sillä kahdeksankymppinen kirjailija esiintyy itsekin elokuvassa tapahtumia sivusta seuraavan kertojan osassa. Kirjan muokkasivat elokuvakäsikirjoitukseksi Bertoluccin Viimeisen keisarin käsikirjoituksen työstänyt Mark Peploe yhdessä Bertoluccin kanssa. Suojaava taivas on toisen maailmansodan jälkeiseen Afrikkaan sijoittuva kertomus Debra Wingerin ja John Malkovichin näyttelemän amerikkalaisen taiteilijapariskunnan Kit ja Port Moresbyn matkasta eksoottiseen maailmaan tutkimaan itseään ja suhdettaan. Kolmantena pyöränä matkalla on mukana Campbellin Scottin tulkitsema pariskunnan ystävä Tunner.

Kuten niin usein Bernardo Bertoluccin elokuvat, Suojaava taivas on visuaalisesti erittäin näyttävä elokuva, jossa hienosti tuodaan esiin Afrikan henkeäsalpaava kauneus. Sisältö puolestaan jättää katsojan hämmennyksen valtaan. Elokuvalla ei ole selkeää alkua, se koostuu yksittäisistä kohtauksista, jotka eivät tunnu johtavan mihinkään. Edes elokuvan loppu ei vastaa siihen kohdistettuja odotuksia. Kaikesta huolimatta Suojaava taivas onnistuu tempaamaan katsojan mukaansa. Debra Winger tekee erään uransa onnistuneimmista roolisuorituksista itseään etsivän Kit Moresbyn roolissa. John Malkovich puolestaan on täydellinen osassaan kyynisenä Port Moresbyna, joka hakee rauhaa ja yksinäisyyttä tajuamatta ajautuvansa samalla kauemmas vaimostaan. Campbell Scottin näyttelemä Tunner jää sekä hahmona että roolisuorituksena ohuehkoksi.

Elokuvan herkullisimmat roolihahmot ovat kuitenkin Timothy Spallin näyttelemä, aina rahaton ja hermostuneesti änkyttävä aikamiespoika Eric Lyle ja tämän matkaoppaita kirjoittava, kaikkeen tuntemattomaan avoimen vihamielisesti ja rasistisesti suhtautuva äiti, jota näyttelee Jill Bennett. Toisaalta missään vaiheessa elokuvaa ei anneta edes viittauksia siitä, miksi äiti ja poika Lyle käyttäytyvät niinkin omahyväisellä ja vastenmielisellä tavalla.

Suojaava taivas on Bertoluccia tyypillisimmillään: tarkoituksellisen taiteellinen elokuva, jossa sisältöä tärkeämpää on visuaalisuus. Elokuvan henkilöitä eteenpäin ajavat sisäiset ristiriidat välittyvät vertauskuvin, jos välittyvät. Leffassa on useita kohtauksia, joiden merkitys jää vähintäänkin epäselväksi. Valmiiseen elokuvaan on jäänyt myös täysin turhia kohtauksia, joiden poistaminen ei olisi heikentänyt elokuvaa millään muotoa. Lähikuvat Debra Wingerin majavasta ja John Malkovichin sukuelimistä ovat mihinkään liittymättömiä irrallisia otoksia, joiden sisällyttäminen elokuvaan ei olisi ollut vähimmässäkään määrin tarpeellista.

Kuva
Kuva on alkuperäisessä kuvasuhteessa, mutta ei anamorfinen. Kuvan terävyys jättääkin melkoisesti toivomisen varaa, erityisesti hämärässä kuvatuissa kohtauksissa. Kirkkaassa päivänvalossa oranssisävyinen kuva saa erämaan kuumuuden hehkumaan kotikatsomossa saakka.

Ääni
Takakannen mukaan levylle on tallennettu stereoääni, mutta korvieni mielestä ääniraita on silkkaa monoa. Elokuvan dialogi toistuu kohtalaisen selkeästi, mutta tilavaikutelma loistaa poissaolollaan.

Suojaavan taivaan musiikista vastaa japanilaismestari Ryuichi Sakamoto, mutta yllättäen elokuvan taustamusiikki jää melkoisen mitäänsanomattomaksi.

Lisämateriaali
DVD:n sisältämää lisämateriaalia ei ole tekstitetty millään kielellä, joten siitä on iloa vain sujuvasti englantia kuunteleville katsojille.

Traileri (1:46 ; 1.33:1 ; DD 2.0)
Sangen tavanomainen esittely elokuvasta.

Desert Roses: Behind the Scenes (47:25 ; 1.33:1 ; DD 2.0)
Dokumentin kuvanlaatu on uskomattoman huono, ja äänentoisto tuo mieleen vanhan matkaradion, mutta kun katsoja selviää alkujärkytyksestä osoittautuu kooste sekä mielenkiintoiseksi että informatiiviseksi katsaukseksi Bernardo Bertoluccin kuvausryhmän työskentelyyn ankeissa olosuhteissa.

Kommenttiraita
Ohjaaja Bernardo Bertolucci kertoo elokuvasta nimettömäksi jäävän haastattelijan avustuksella. Bertolucci on ajoittain melkoisen vähäpuheinen pitäen kerronnassaan pitkiä taukoja. Toisinaan haastattelijan on lähes puristettava häneltä edes jotakin sanottavaa. Välillä ohjaaja kuitenkin intoutuu kertomaan vuolaasti elokuvan henkilöistä ja tarinan muokkaamisesta kirjasta elokuvaksi.

Yhteenveto
Suojaava taivas on elokuva, joka ei varsinaisesti ala mistään eikä pääty mihinkään. Siitä huolimatta erinomaiset roolisuoritukset tekevät tarinasta jossain määrin kiinnostavan, joskin elokuvan päätyttyä katsojaa saattaa vaivata hämmennys siitä, mikä oli kaiken kerrotun tarkoitus?

Teknisesti DVD on sangen vaatimatonta tasoa, mutta tarjolla oleva lisämateriaali on kuitenkin suhteellisen mielenkiintoista.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Bonukset: 
- Traileri - Behind the scenes -dokumentti - Kommenttiraita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016