Alkuperäinen nimi: 
Tankki täyteen
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1978
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
S
Kesto: 
334
Tankki täyteen
Jarmo Hänninen, To, 21/10/2004 - 00:00

Elokuva

Yleisradion televisiokanavien joka vuosi saamasta palautteesta ja eritoten uusintatoiveista päätellen kyseessä on Suomen yksi suosituimmista komediasarjoista. Tankki täyteen on, tai tarkemmin sanottuna oli, Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittama komediasarja, joka käsitti historiansa aikana kokonaiset 11 jaksoa.

Tauno Karvosen esittämä Sulo Vilen (heittomerkillä.. eli Vilén) elelee perheensä kanssa Hämeenperän kylässä, joka sijaitsee noin 15-25 kilometrin päässä Tampereelta. Sulo noudattaa eräänlaista "kun halvalla saa" -periaatetta, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä - tosin haitta tulee perheen muiden jäsenten riesaksi pikemmin kuin Sulon. Perheen emäntää, Emilia Viléniä, esittää melkeinpä aristokraattisella olemuksellaan Sylvi Salonen. Kotoväen kesken Emmi hyysää kotinsa nurkissa 34-vuotiasta poikaansa Juhanaa, jota esittää Ilmari Saarelainen. Kylän ainoa virkaatekevä nimismies, konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen (edesmennyt Tenho Saurén), on perheen tuttu ja Sulon hyvä kaveri.

Sulon viimeisin "halvalla saa" -hankinta on huoltokorjaamo, joka sijaitsee vilkkaan moottoritien varrella - harmi vaan, että moottoritieltä ei pääse huoltamon pihaan. Perheen palveluksessa on huoltamon baarin puolella aputyttö Ulla (Tuire Salenius), joka pärjää ihan mainiosti pistävällä huumorillaan ns. tyhmempiensä joukossa. Sarjan parasta antia ovat kuitenkin Juhana, Reinikainen ja kirkonkylän vanha pastori, jonka mopo on alvariinsa rikki.

Sarja on nauttinut meillä Suomessa vankkumatonta suosiota aina siitä saakka kun ensimmäinen jakso tuli ilmoille vuoden 1978 tienovilla. Suosion ja katsojien uskomaton määrä ei ole mikään ihme, sillä sarjassa jokainen meistä voi tunnistaa omasta elämästään tuttuja tilanteita (ennemmin tai myöhemmin) ja joko omia tai muiden stereotypioita.

Tankki Täyteen DVD sisältää siis 11 televisiosarja-jaksoa, jotka on jaoiteltu kahdelle levylle. Ensimmäisellä levyllä on 6 jaksoa ja toisella levyllä 5 jaksoa. Jaksot on jaoiteltu myös siten, että ensimmäisen levyn jakson keskittyvät tuohon legendaariseen Vilénien huoltoasema-bisnekseen ja toinen (sen enempää spoilailematta) johonkin aivan muuhun.

Levy ei sisällä yhtään lisämateriaalia, joista olisi mielenkiinnolla lukenut edes bio- tai filmografioita tai kuunnellut henkilöohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaneen Neil Hardwickin kommenttiraitaa. Toisaalta sarjan tarjoama anti on niin legendaarista, että se ei tarvitse lisämateriaalia tuekseen. Levyillä, ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi (tms), on asioita järjestelty niin, että levyjen viimeisiin jaksoihin on jätetty lopputekstit paikoilleen. Huomattava on myös se, että vasta toisella levyllä ovat mukana jaksojen nimet.

Kuva

4:3 suhteessa esitetyn televisiosarjan jaksot ovat kuvanlaadultaan jotain surkean ja huonon välimaastossa. Laatu paranee hiukan jakso jaksolta, mutta ei kyllä koskaan yllä hyvälle tasolle. Epätarkka kuva, pikselöintiä, roskia ja kuvakohinaa kautta linjan esittelevä julkaisu. Siirretty todennäköisesti suoraan masterilta tai VHS:ltä DVD:lle ilman mitään kummempia remasterointeja.

Ääni

Mono, jonka laatu on yllättävän hyvä verrattuna moniin muihin dvd-julkaisuihin, joissa on tyydytty samaan ratkaisuun. Tosin sarja on luotu niin karussa ympäristössä ja tallennettu 70-luvun tekniikalla, että tuskin millään stereo-äänillä olisi katselunautintoa saanut parannettua yhtään sen enempää.

Yhteenveto

Maanläheinen ja kuolematon kotimainen sarja DVD:llä. Extrojen ja laadullisten modifikaatioiden puute saa ostajan ja katsojan epäilemään, että onko myös julkaisussa tavoiteltu tahallisesti Vilénien "halvalla saa" -filosofiaa.

Kuvasuhde: 
4:3
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Julkaistu aikaisemmin DVD Plazassa
Ääni: 
mono
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016