Elokuva
Aasialainen elokuva on viime aikoina tehnyt kovaa uutta tulemista sitten Akira Kurosawan tai Bruce Leen parhaiden päivien. Varsinkin kauhuelokuvat ovat olleet länsimaissa kova sana ja niiden menestystä ovat ryydittäneet japanilaisten kummitustarinoiden Ringu ja Ju-On jenkki-remaket (The Ring, Kauna).
Three Extremes on kolmen kiinnostavan ja menestystä niittäneen aasialaisohjaajan yhteisteos. Siinä ohjaajat Fruit Chan, Chan-wook Park ja Takashi Miike kertovat jokainen lyhyen, noin 40-minuuttisen kauhutarinan. Koska elokuva siirtyy selkeästi osasta toiseen ilman mitään yhteyttä, on lyhytelokuvat parempi arvostella erikseen.

Fruit Chan : Dumplings

Three Extremesin ohjaajista hongkongilainen Fruit Chan on suurelle yleisölle tuntemattomin. Kuitenkin miehen pitempi versio tästä kyseisestä elokuvasta kuului vuoden 2005 Rakkautta & Anarkiaa –festivaaleille, joten myös Suomessa on saatu makua hänen taidoistaan.

Dumplings, eli suomalaisittain Nyytit, kertoo keski-ikää lähestyvästä entisestä näyttelijättärestä Chingistä (Miriam Yeung), joka haluaa takaisin nuoruuden loistonsa ja miehensä rakkauden. Slummissa asuva nainen Mei (Ling Bai) pystyy tarjoamaan sen. Hän tekee kiinalaista perinneruokaa, eli nyyttejä, joilla on nuorentava vaikutus. Totuus paljastuu kuitenkin kammottavaksi, kun nyyttien salainen ainesosa onkin abortoidut ihmissiköt.

Dumplingsissa Chan kuvaa sairaalloista kauneuden tavoittelua ja nuoruuden ihannointia, jota tänä päivänä esiintyy. Elokuvassa näytettävä esimerkki on toki liioiteltu, mutta herättää mielenkiintoisen kysymyksen: mitä itse olisit valmis tekemään näyttääksesi nuorelta ikuisesti?

Tarina ei ole juurikaan kauhua, mutta sitäkin inhottavampi. Dumplings junnaa osittain paikoillaan, eikä pääse oikein kunnon hurmokseen, mutta aiheuttaa muutamat ilkeät väristykset.

3/5

Chan-wook Park : Cut

Chan-wook Parkin kostotrilogia (Sympathy for Mr. Vengeance, Oldboy, Sympathy for Lady Vengeance) on herättänyt suurta ihastusta kansainvälisissä kriitikkopiireissä, ja Oldboy voitti kaksi vuotta takaperin Cannesin elokuvafestivaalien ”kakkospalkinnon”, eli Grand Prix’n. Etelä-korealaisen Parkin elokuvia on vallannut hyvin usein sysimusta huumori, jota on löydettävissä myös Cutista.

Cut kertoo nuoresta elokuva-ohjaajasta (Byung-hun Lee), joka joutuu vangituksi oman elokuvansa statistin (Won-hie Lim) toimesta. Statisti on vanginnut myös ohjaajan vaimon (Hye-jeong Kang), joka on sidottu kiinni pianon eteen, sormet liimattuina koskettimille. Vieressä sohvalla on tyttö sidottuna. Parin vuoden takaista kauhuhittiä Sawta muistuttava asetelma on kammottava: sidottu ohjaaja joutuu tappamaan vierellään olevan tytön, tai vangitsija leikkaa joka viides minuutti sormen irti tämän vaimolta. Alkaa mielten taistelu, josta sitä synkkääkin synkempää huumoria löytyy.

Visuaalisesti upea Cut on epäilemättä Three Extremesin paras osio. Se tosin kärsii epäuskottavasta lähtötilanteesta, mutta jos tämän on valmis ohittamaan ja kestää verenvuodatuksen, on tiedossa varmasti kiinnostava kokemus.

4/5

Takashi Miike : Box

Kulttimainetta jatkuvasti niittävä Takashi Miike järkytti muutama vuosi sitten suomalaista yleisöä tv:ssäkin esitetyllä Auditionilla. Varsin tuottelias mies on Three Extremesin jälkeen pukannut ulos neljä elokuvaa ja lisää on tulossa jatkuvasti.

Box kulkee tyypillisen japanilaisen kummitustarinan hengessä. Se kertoo kirjailijasta Kyokosta (Kyoko Hasegawa), joka oli nuoruudessaan sisarensa kanssa isänsä vetämän pienen sirkuksen johtotähti. Isä tuntui kuitenkin rakastavan enemmän toista siskoa, joten kateuden puuskassaan ja julman kohtalon avituksella Kyoko tappoi siskonsa lukiten tämän laatikkoon, joka syttyi tuleen. Vuosia tämän jälkeen Kyoko ei vieläkään saa rauhaa, vaan lähtee hakemaan anteeksiantoa sirkuksen raunioille.

Three Extremesin elokuvista Box muistuttaa lajityypiltään eniten puhdasta kauhua. Silti elokuva ei keskity katsojansa säikyttämiseen hengiltä, vaan enemmän draamalliseen painoon. Juoni etenee melko verkkaiseen tahtiin, eikä nopeaa toimintaa hakevien kannata edes yrittää elokuvan katsomista.

3 ½/5

Aasialaisen kauhun huipulle Three Extremesillä ei ole mitään asiaa, mutta se on joka tapauksessa kiinnostava kokeilu. Sen ansioksi voi sanoa, ettei se missään vaiheessa alennu säikyttelyyn, vaan luo painetta ahdistavan tunnelman kautta. Liian lyhyt kesto on aina haittana henkilöhahmojen kehitykselle ja niin on käynyt nytkin. Kukaan ohjaajista ei yllä parhaimpaan suoritukseensa, mutta näyttelijät ovat huippuluokkaa.

Kuva

Elokuvissa on komea visuaalinen ote, joka ei kuitenkaan pääse aivan oikeuksiinsa DVD:llä. Kuvassa (anamorfinen 1.85:1) esiintyy ajoittain sumeutta ja rakeita, jotka hieman häiritsevät. Visualistina tunnettu Park on luonut ehkäpä komeimmat puitteet omalle lyhärilleen, kun taas Miike tyytyy melko minimalistiseen otteeseen. Huomattavaa on myös, että Fruit Chanin osion kuvaajana on alan huippuosaajiin kuuluva Christopher Doyle (Hero, 2046).

Dolby Digital Stereo -ääniraita toimii mukiinmenevästi. Dialogi ja musiikki toistuvat hyvin, ja elokuvien varsin pieniin paikkoihin sijoittuvat tapahtumat eivät kaipaa ylimääräistä taustaääntä.

Lisämateriaali

Lisämateriaalina toimivat Behind the scenes-kooste ja ohjaajien biografiat. Koosteen voi katsoa joko eri elokuviin jaetuissa osissa tai yhteen putkeen. Dumplingsin kulissien takana haastatellaan näyttelijöitä, jotka kertovat omista henkilöhahmoistaan. Cutissa on lyhyt kysymys-vastaus-osio, jossa tentattavina ovat ohjaaja ja päänäyttelijät. Boxin osio kannattaa jättää suosiolla väliin, jollei kiinnosta katsoa elokuvan tapahtumia uudelleen käsivarakameralla kuvattuna.

Lisämateriaaleista jää kaipaamaan yhteneväistä otetta, jossa vaikkapa ohjaajat kertoisivat mietteitään koko yhteisprojektista. Nyt kaikesta jää kuva, että elokuvat on tehty täysin itsenäisiksi teoksiksi ja vain lätkäisty yhdelle levylle putkeen.

Yhteenveto

Three Extremes ei oikein onnistu kauhun tuottamisessa, mutta tarjoaa sitäkin enemmän ilkeitä väristyksiä. Melko tasainen laatu elokuvien kesken antaa tasapainoisen lopputuloksen. Loppujen lopuksi 40 minuuttia on kuitenkin lyhyt aika saada katsoja kiintymään henkilöhahmoihin niin vahvasti, että elokuva toimisi niin kuin sen pitäisi. Ohjaajien aikaisemmista elokuvista pitäneille se on kuitenkin epäilemättä kiinnostavaa katsottavaa ja varmasti pakkohankinta aasialaisen kauhun ystävälle.