Toivon tuolla puolen
Jussi U. Pellonpää, To, 02/02/2017 - 13:48

Elokuva

Suomi, nyt. Kotikaupunkinsa Syyrian Aleppon perheensä kuoleman jälkeen jättänyt Khaled Ali (Sherwan Haji) saapuu salamatkustajana Helsinkiin, anoo turvapaikka, mutta saatuaan kieltävän vastauksen, katoaa yöhön. Entinen kaupparatsu ja nykyinen ravintoloitsija, Waldemar Wikström (Sakari Kuosmanen), pyörittää persoonallisen henkilökuntansa (Ilkka Koivula, Janne Hyytiäinen ja Nuppu Koivu) kanssa pientä Kultainen tuoppi-ravintolaa ja yrittää pitää bisneksen pystyssä monenmoisten viranomaisten puristuksessa. Kun Wikströmin ja Khaledin tiet risteävät, törmäävät paitsi kaksi eri kulttuuria, myös kaksi eri aikaa.

Aki Kaurismäen 18. pitkä elokuva, Toivon tuolla puolen, on yksi legendan asemaan kohonneen tekijän pitkän uran parhaita. Kaikille tuttu universumi on toki yhä läsnä, se oudosti vinossa oleva ulottuvuus, jossa tavallisen erikoiset ihmiset keskustelevat töksähtelevällä kirjakielellä, hassuja anekdootteja laskellen, mutta nyt mukana on myös vahvasti tähän päivään sidottu sanoma, jota ohjaaja-käsikirjoittaja Kaurismäki käsittelee parhaimmillaan mestarillisesti. Kaikki toki tehdään Kaurismäki-filtterin lävitse, mutta nyt ei itsetarkoituksellisen nokkelalla verbaliikalla kikkailu vie liikaa tilaa itse tarinalta, vaan ohjaaja antaa näyttelijöidensä tulkita osiaan vapautuneemmin.

Sherwan Haji on mitä tervetullein kyky suomalaiselle elokuvataivaalle. Miehen taitavasti vakavan ja koomisen rajoilla tasapainotteleva roolityö on koko elokuvan kantava voima, jolle niin ikään hyvää kaikupohjaa antaa Sakari Kuosmasen hillitty ja hallittu Wikström.
Myös Simon Hussein Al-Bazoon tekee hyvää työtä Khaledin kohtalotoverina Marzekina. Tutuimmin hekotuksia lypsävät Kultaisen tuopin napakasti sanaileva kolmikko Ilkka Koivula, Janne Hyytiäinen ja Nuppu Koivu, joiden heittelemä läppä pysyy onneksi sivuroolissa.

Ja sivurooleista puheen ollen, elokuvassa piipahtaa mahtava rivi Suomen kirkkaimpia tekijöitä eri aloilta. Kuvissa käyvät mm. Jörn Donner, Sulevi Peltola, Tommi Korpela, Tuomari Nurmio, Elina Knihtilä, Kati Outinen, Ville Virtanen, Taneli Mäkelä, Hannu-Pekka Björkman, Antti Virmavirta, Matti Onnismaa, Puntti Valtonen sekä Harri Marstio ja Dome Karukoski.

Yhteenveto

Tuttua ja turvallista Kaurismäkeä, mutta nyt myös mukavan modernilla otteella. Vaikka herra ohjaaja jo puhuukin seuraavan elokuvansa jäävän viimeiseksi, miehellä on selvästi vielä paljon annettavaa, ja erityisesti opetettavaa.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016