Alkuperäinen nimi: 
Le renard et l’enfant
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
92
Tyttö ja kettu
Päivi Kärkkäinen, To, 07/02/2008 - 00:00

Elokuva
Pingviinien matka (2005) oli ranskalaisohjaaja Luc Jacquet’n kansainvälinen läpimurto. Yleisöt ja palkintoraadit kautta maailman hurmannut koko perheen eläinsatu koetteli toden ja fiktion rajoja yhdistämällä käsikirjoitettua materiaalia (mm. pingviinien oletettuja puheita ja ajatuksia) luontodokumentin kuvakerrontaan. Tuoreimmalla ohjaustyöllään Tyttö ja kettu Jacquet irtautuu yhä kauemmas dokumenttigenrestä. Itä-Ranskaan sijoittuvan elokuvan huikean kauniit maisemat tarjoavat taustan sadunkaltaiselle seikkailuelokuvalle, joka, toisin kuin edeltäjänsä, on pääosin lapsille suunnattu.

Tyttö (Bertille Noël-Bruneau) asuu äitinsä ja isänsä kanssa maaseudulla. Koulutie kulkee metsän läpi, jonka uumenissa tyttö eräänä päivänä törmää kauniiseen pikku kettuun. Punatukkainen tyttö ihastuu punaturkkiseen eläimeen, alkaa tarkkailla tämän toimia ja hakeutuu sen lähistölle aina kun pystyy, vanhempiensa kielloista huolimatta. Sinnikkyydellään tyttö onnistuu voittamaan luontokappaleen luottamuksen, mutta villieläimen ja ihmisen suhde ei ole ongelmaton.

Jacquet seuraa tytön ja ketun yhteistä taivalta läpi neljän vuodenajan ja kertoo luonnon kiertokulusta herkullisin värein ja tarkkaan rajatuin kuvin. Auringossa kimmeltävät joet, sankat metsät ja niiden läpi johtavat salamyhkäiset polut, valkoiset hanget ja eläinmaailman ihmeet ovat kiehtovaa katsottavaa. Tarinassa on rippeitä faabelien opettavaisuudesta, mutta sen välittämä viesti on kovin ristiriitainen. Toisaalta Jacquet muistuttaa luonnon ja villieläinten kunnioittamisen tärkeydestä, toisaalta hyväksikäyttää niitä itse fiktion luomisen välineinä. Hän inhimillistää ketun, ja luo illuusion lapsen ja eläimen tasa-arvoisesta ”ystävyydestä”, joka ei elokuvan tasollakaan avaudu muuna kuin tyhmänrohkean ja itsekeskeisen pikkutytön hullaantumisena pörröiseen pikkurepolaiseen. Lapselle kettu ei ole pehmolelua kummempi, ketun näkökulmaa taas tuskin kykenee tavoittamaan kokeneinkaan luontokuvaaja.

Söpöä eläinsatua katsomaan menevä saattaakin yllättyä. Vaikka tyttö ja kettu ovatkin kovin suloisiksi stailattuja, kuvataan elokuvassa luontoa myös realistisesti, kaikessa raadollisuudessaan. Luonnon ja ihmisen yhteentörmäys tuottaa muutamia hyvinkin pelottavia kohtauksia, jotka saavat herkimmät tenavat varmasti hapuilemaan aikuisen kättä elokuvateatterin pimeydessä. Pienen tytön eksyminen yksin metsään sekä eläintenväliset julmat elämän ja kuoleman kamppailut ovat lastenelokuva-asteikolla aika kovaa kamaa, eikä elokuva ole moraaliasetelmiltaankaan mitenkään yksioikoinen. Tyttö ja kettu onkin elokuva, jonka jälkeen kunnon keskustelutuokio lapsen kanssa saattaa olla enemmän kuin paikallaan.

Elokuva keskittyy täysin tytön ja ketun suhteeseen, mikä on sen vahvuus. Muita ”henkilöitä” kertomuksessa ei käytännössä ole, lapsen vanhempiakaan ei koskaan näytetä, vaikka heidän olemassaoloonsa viitataankin. Ulkoisen kertojanäänen (joka on lapsuudenkokemuksiaan aikuisena muisteleva tyttö itse) lisäksi elokuvassa ei puhuta juuri lainkaan. Dialogittomuus on erinomainen ratkaisu, sillä se jättää katsojalle tilaa tutkia kuvia rauhassa, mutta samalla etualalle pyrkivä, paikoin oudon pahaenteinen score pilaa tunnelman olemalla liian usein ristiriidassa kuvien kanssa. Kuvauksen eteerinen tyylittely ei myöskään ole linjassa paikoin varsin brutaalin sisällön kanssa. Kokonaisuus tuntuu kaksijakoiselta ja valitettavan falskilta.

Yhteenveto

Komein kuvin kerrottu Tyttö ja kettu ei onnistu välittämään satujen taikaa. Monisyiset luonnon ja ihmisen suhdetta tarkastelevat teemat hukkuvat sentimentaalisuuden ja pehmeäksi puunatun visuaalisuuden alle.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016