Alkuperäinen nimi: 
Whale Rider
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2003
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K7
Kesto: 
98
Valasratsastaja
Jarmo Hänninen, Pe, 11/02/2005 - 00:00

Elokuva

Elokuva, jossa on lumoavan kaunista maisema- ja kulttuurikuvausta, tunnelmallista musiikkia, katoavan kansanperinteen tarkastelua, uuden ajan astumista vanhojen perinteiden sekaan, sellainen on Valasratsastaja. Kyse ei ole ymmärryksen tuolla puolen olevasta taideteoksesta, vaan kaikkien kanssaihmisten tajuttavissa olevasta yksinkertaisesta elokuvasta. Siitä, miten maoriheimon vanhat perinteet järkkyvät nykyajan tiellä, ja miten vanha kansa löytää uuden johtajan keskuudestaan.

Wharangan kylän vanhimman heimo polveutuu suoraan Paikeasta, valasratsastajasta. Maorien suojeliasta ja Vanhimman ensimmäisen pojan esikoislapsesta on tuleva heimon seuraava johtaja, mutta Koro Apiranan (Rawiri Paratene) poika Porourangi (Cliff Curtis) menettää synnytyksessä vaimonsa ja syntyneistä kaksosista pojan. Jäljelle jää pieni tyttölapsi, joka saa ristimänimekseen Paikea (Keisha Castle-Hughes). Hän syntyy maailmaan, jossa kukaan ei ollut iloinen hänen syntymästään, maailmaan jota hän rakastaa pyytettömästi - mutta kuka rakastaa häntä ja tarvitsee häntä, yhtä pyyteettömästi. Tarinan edetessä tyttö alkaa kuitenkin lunastaa odotuksia, joita kukaan ei hänelle asettanut. Heimo tarvitsee uutta johtajaa, jotta se selviäisi eteenpäin elämässä. Toivoa tulevasta. He tarvitsevat uutta Paikeaa, valasratsastajaa.

Valasratsastaja on vuoden 2003 upeimmista elokuvista. Se tippuu täysin samaan kategoriaan Lost in Translationin kanssa ja sen tarinankuljetus on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin samankaltainen. Pienestä alusta kasvaa jotain elämää suurempaa.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Niki Caro, nyttemmin aateloidun Sir Witi Ihimaeran kirjan pohjalta. Leffa eroaa kirjasta melkoisesti, mutta eroavaisuudet selittyvät hyvin kun vertaa proosan kerrontaa elokuvan visuaaliseen tarinankerrontaan. Entäpä sitten Valasratsastajan päätähti, vuonna 1990 syntynyt Keisha Castle-Hughes? Tyttö, joka sai elokuvasta parhaan naispääosan esittäjän ehdokkuuden vuoden 2004 Oscareissa ja oli täten kaikkien aikojen nuorin Oscar-ehdokkuuden saavuttanut näyttelijätär. Palkintokin olisi varmasti ollut mahdollinen jos Castle-Hughes olisi saanut elämänsä aikana ns. virallista näyttelijänkoulutusta.

Valasratsastaja on aito elokuva. Se ei yritä liikaa, vaan on ihailtavan tyyni kuvaus maoriperinteistä ja nykyajan astumisesta mukaan vanhoihin tapoihin. Se on siten myös kuvaus erilaisista ihmisistä, jotka reagoivat tilanteisiin järkähtämättömillä tunteillaan. Samoja tunteita katsojassaan herättävä elokuva, joka itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.

Kuva

Anamorfinen 2.35:1-kuva kylpee Uuden-Seelannin mahtavassa maisemaloistossa, mutta vaikuttaisi siltä, ettei kaikkea sitä värien määrää ole saatu tallennettua DVD-julkaisuun. Kuvan terävyys kaartuu hieman pehmeämmän puolelle, mutta tämä seikka ei katselunautintoa haittaa. Dokumenttimateriaalin käyttö on sulautettu hyvin osaksi Valasratsastajaa, eivätkä meren syvyyksissä kuvatut mustavalas-pätkät erotu juurikaan muusta materiaalista.

Ääni

Julkaisusta löytyy Dolby Digital 5.1 -ja DTS-ääniraidat. Molemmat ääniraidat ovat hyvää perustasoa, jotka toistavat dialogin, musiikin ja tehosteet juuri niin kuin pitääkin, luoden loistavan tilatunnun elokuvan tapahtumiin.

Lisa Gerrard on työstänyt elokuvaan loistavan ja lähestulkoon huumaavan soundtrackin. Gerrard on ollut mukana säveltämässä suurinta osaa muun muassa Gladiaattorin ja The Insiderin soundtrack-osuuksista.

Lisämateriaali

Ohjaajan kommenttiraidalla Niki Caro höpisee jotain elokuvasta ja sen tunnelmasta, mutta yhdentekevä tarinointi menee pahasti ohi elokuvan kuvien iskiessä tajuntaan huomattavasti paremmin kuin taustalla kuuluva selostus.

Behind the Scenes (27:03) -koostessa pureudutaan pääasiassa elokuvan näyttelijöiden ja ohjaajan ajatuksiin elokuvasta. Hyvin perinteiseen tapaan toteutettu kurkistus kulissien taakse ei tarjoa mitään erityisen mieleen painuvaa tietoa tai triviaa elokuvan tekemisestä.

Te Waka -feature (11:15) tutustuttaa katsojan Te Wakan eli maorien perinteisen sotakanootin rakentamiseen. Elokuvassa kanootilla on keskeinen osa ja merkitys, mutta kirjassa ei kanoottia esiinny. Ihan mielenkiintoinen selvitys miten valtava kanootti rakennettiin nykyajan veneenrakennusmenetelmiä käyttäen.

Audition: Keisha Castle-Hughes (6:12) on kooste elokuvan pääosanäyttelijän koekuvauksista. Hyödyllistä katsottavaa, mikäli haluaa tietää mitä näyttelijöiden pitää silloin tällöin käydä läpi saadakseen haluamansa roolin.

Poistettuja kohtauksia ei ole eritelty, vaan ne täytyy katsoa yhteen pötköön. Lähes yhdeksänminuuttisen pätkän voi katsella kommenttien kera tai ilman. Lisäksi levyltä löytyy elokuvan kaksi traileria ja 22 kpl kuvan gallleria.

Yhteenveto

Valasratsastaja on kaunis ja koskettava elokuva, joka kasvaa jokaisen kohtauksen myötä yhä korkeampiin sfääreihin. Tyyni tunnelma, upeat maisemat ja hienosti rakennetut kohtaukset luovat pohjaa päähenkilöiden osuudelle. Keisha Castle-Hughes on kirsikka upean kakun huipulla.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Julkaisusta on kaksi versiota, jotka ovat muuten identtiset, mutta toisen mukana tulee Witi Ihimaeran kirjoittama Valasratsastaja-kirja (LIKE).
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, DTS
Bonukset: 
Ohjaajan kommenttiraita Behind the Scenes -kooste Keisha Castle-Hughesin koekuvauksia Kaksi elokuvan traileria Kuvagalleria
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016