Alkuperäinen nimi: 
Vares - Pahan suudelma
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
91
Vares Pahan suudelma
Jussi U. Pellonpää, To, 06/01/2011 - 00:00

Elokuva
Kun jo vaaralliselta näyttäväkin Lahtipoika (Mikko Nousiainen) saapuu Suomen Turkuun ja kaivaa esiin vuoden vanhan ruumiin, alkaa tapahtua. Sotkuisen ja veriseksi menevän vyyhdin keskelle tempaistaan myös Jussi Vares (Antti Reini), viinaan menevä yksityisetsivä, joka saa murheellisen toimeksiannon Asta Malmstenilta (Outi Mäenpää). Vareksen täytyy kaivaa totuus Astan vuotta aiemmin murhatusta tyttärestä Kertusta (Misa Lommi) ja toimittaa pahantekijät oikeuden eteen. Murheen murtaman äidin lähipiiriin kuuluvat sisko Laila (Anu Sinisalo), tämän nuorempiin naisiin kallellaan oleva siippa Arto (Ville Virtanen) sekä ökyrikas siippa Paavo (Svante Martin), eikä aikaakaan kun Vares ymmärtää, että tappaja voi tulla hyvinkin läheltä. Samaan aikaan kun Laila tekee Jussille tarjouksen, jota on vaikea vastustaa, Vareksen vanha tuttu, narkkari Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen), saa kämppäkaverikseen tyypin, jonka läsnäolo nostaa keikan aivan uusille kierroksille.

Pitkän linjan tv-ohjaajana (mm. Wallander, Anna Holt) kynsiään hionut Anders Engström lyö tiskiin aivan uudenlaisen Vareksen. Poissaolollaan loistavat Tane Mäkelän kahdesta aiemmasta leffasta tutut karrikatyyriset henkilöhahmot ja sarjakuvamaiset tapahtumat, jotka on korvattu realistisemmilla henkilöillä ja autenttisemmalla toiminnalla.

Raadollinen ja maailmankuvaltaan synkkä Vares - Pahan suudelma pitää silti sisällään kirjailija Reijo Mäen tavaramerkit, nasevan sanailun, kekseliäät lempinimet ja tapahtumapaikan, tuon paholaisen palloseuran kotikylän. Jari Mutikaisen kuvaus ja Mikko Sippolan partaveitsen terävä leikkaus kestävät kansainvälisen vertailun ja todellinen loistoveto on terhakan trillerin musiikki, jonka takana ovat DJ Slow ja Samuli Laiho.

Juha Veijosen Vareksena korvannut Antti Reini tekee hyvää työtä, ottaa roolin heti ensimmäisellä sekunnilla haltuun ja rakentaa siitä tyystin omansa. Reinin ahavoituneet kasvot ja miellyttävän karhea ääni sopivat renttudekkarin hahmoon kuin tuoppi tämän käteen. Anu Sinisalo heittää kankaalle varsinaisen femme fatalen, rajun kuumapuuman, jonka kanssa kaksilahkeiset ovat enemmän kuin helisemässä. Ville Virtanen on passeli aisankannattajaproffa eikä kukaan osaa huutaa tuskaansa samalla tavalla kuin aina varma Outi Mäenpää.

Kummisetämäisesti jokaiseen tuottamaansa elokuvaan rooliin kuin rooliin suojattinsa Jasper Pääkkösen kiinnittävä Markus Selin jatkaa valitsemallaan tiellä, mutta tulkintarajoitteisen Pääkkösen anti ja panokset konnailun keskeisessä roolissa Kyypakkauksena jäävät varsin mitäänsanomattomiksi. Yhtä lailla sivustoilla huseeraavat maneerisen Eppu Salmisen kirjailija Luusalmi, Mikko Leppilammen inha toimittajan irvikuva Ruuhio, Ilkka Heiskasen jämpti komisario Hautavainio sekä Matti Onnismaan langennut pastori Alanen, jokainen Vares-kirjoista tuttuja vakikavereita.

Solar Films lähtee nyt rohkeasti brändäämään uutta genrea, Finn-crimea, jonka lippulaivoiksi tehdään kuusi Vares -elokuvaa. Seuraava, Anders Engströmin ohjaama Kaidantien kulkijat saa ensi-iltansa viides elokuuta 2011 ja loput neljä Lauri Törhösen ohjaamaa pätkää mahdollisesti suoraan DVD/Blu-ray-julkaisuina.

Yhteenveto
Vares - Pahan suudelma aloittaa uuden luvun kotimaisessa jännärielokuvien sarjassa ja tekee sen voimalla.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016