Steven Spielbergin uusintafilmatisointi klassikosta vyöryttää katsojan eteen näyttävää efektitykitystä.
Eläkkeelle vetäytynyt gangsteri saa haltuunsa erän varastettua kokaiinia, ja joutuu mafian tappolistalle romanttisessa rikosdraamassa.
Pitkään ex-tyttöystävänsä perään itkeskellyt Jerry lähtee Nick-kuomansa kanssa sinkkuristeilylle vokottelemaan naisia. Risteily ei kuitenkaan vastaa täysin odotuksia.
Tobe Hooperin uudessa slasherissa nuori pariskunta muuttaa pahaa aavistamatta pahuuden täyttämään hotelliin.
Jodie Foster tähdittää latteaa lentokonetrilleriä, joka toistaa kliseitä kyllästymiseen saakka.
Nicole Kasselin ohjaama elokuva on puolueeton näkemys pedofiliasta tuomitun henkilön uudesta elämästä vihamielisessä yhteiskunnassa.
John Landisin alkupään tuotantoon kuuluva kauhukomedia lukeutuu genrensä kulttiklassikoihin.
Martin Scorsesen elämänkerrallinen elokuva yhdestä lentoalan vaikutusvaltaisimmista pioneereista, jonka tuhoksi koitui henkilö itse.
Haaksirikkoutuneelta purjelaivalta autiolle saarelle pelastautuneen perheen seikkailuntäyteinen tarina.
Stanley Kubrickin Full Metal Jacket on mieleenpainuva sotaelokuva, joka ei kuitenkaan yllä aivan miehen parhaimpien joukkoon.