Alkuperäinen nimi: 
Mary Magdalene
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
120
Maria Magdaleena
Jussi U. Pellonpää, To, 29/03/2018 - 12:05

Elokuva

Magdalan Maria (Rooney Mara) aiheuttaa niin perheelleen kuin kyläläisillekin suuren surun kieltäytyessään järjestetystä avioliitosta Efraimin (Tshai Halevi) kanssa. Magdalan uskonoppineet epäilevät Danielin (Denis Ménochet) johdolla nuoren naisen olevan jopa demonien riivaama, ja yrttävät kovinkin ottein saamaan tämän takaisin ruotuun. Samaan aikaan Maria kuulee tarinoita myyttisestä vapahtajaksi kutsutusta miehestä, joka julistaa taivasten valtakunnan sanomaa. Kun Maria tapaa opetuslapsiensa seuraaman Jeesuksen (Joaquin Phoenix), hän päättää vastustuksesta huolimatta pyhittää elämänsä tämän seuraamiselle. Alkaa matka kohti Jerusalemia ja pääsiäistä.

Garth Davisin (Lion, 2016) toinen kokopitkä, Maria Magdaleena, pohjaa kaikille tuttuun raamatun tarinaan, jonka ovat elokuvaksi adaptoineet Helen Edmundson ja Philippa Goslett. Maria on yksi suuren puisen kirjan kiistanaalasimmista hahmoista, vuosisatoja huoraksi kuvailtu nainen, joka vasta viime vuosina on ansainnut paikkansa yhtenä apostoleista. Puhdistaessaan Marian mainetta, Maria Magdaleenan taustalla kulkee myös vahva ja nykyaikaan korreloiva, jopa feministinen sanoma, naisen asemasta miesten hallitsemassa maailmassa, millä tahansa aikakaudella. Samalla elokuva esittää omanlaisensa tulkinnan Juudaksen (Tahar Rahim) petturuuden motiiviksi pettymyksen vallankumouksen konkretisoitumisen jäämisen pelkkien puheiden asteelle.

Davisin tulkinta on omalla tavallaan moderni, mutta se täysin karista pateettisempien ja paatoksellisempien raamattutulkintojen painolastia, vaikka keskittyykin nyt tuhannesti kuvailtujen tapahtumien sijaan henkilökuvaukseen.

Rooney Mara (The Girl with the Dragon Tattoo (2011), Carol (2016)) tulkitsee nimiroolin vahvasti, on läsnä joka solullaan ja tuo väärinymmärretyn ja mystifioidun naisen lihaksi. Joaquin Phoenixin tulkinta Jeesuksesta on niin ikään voimakkaasti fyysinen, kivulla ja tuskalla ihmeteoistaan maksava julistaja, jonka opetuslapset Pietaria (Chiwitel Ejiofor) myöten kuvataan lähinnä tätä kritiikittömästi seuraavaksi fanilaumaksi.

Yhteenveto

Esitysajankohdaltaan akkuraatti julistus heille, jotka kokevat sen tarpeelliseksi.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016